torstai 2. syyskuuta 2010

Batik-tunika

Oman blogin pitäminen on tuntunut niin kivalta, että tekstiä pukkaa joka päivä! En tietenkään tällaisella tahdilla saa neuleita valmiiksi, vaan esittelen myös sellaisia neuleita, jotka ovat valmistuneet kesän aikana. No, jos tarkkoja ollaan, niin tämä Novitan Puro Batik-langasta tehty tunika valmistui jo toukokuun puolella. Muutamia kertoja olen sitä käyttänyt ja hyväksi todennut. Kaula-aukko on tosin sen verran väljä, että alla on pidettävä toista puseroa. Lanka on 100% akryyliä, mutta siitä huolimatta erittäin mukavan tuntuista. Minkäänlaisia kulumisen merkkejäkään en ole huomannut. Uskottava se siis on, että akryylilankojakin on moneen lähtöön.

Tunika
Lanka: Novita Puro Batik 450g
Puikot: 5 mm
Ohje: Novita Kevät 2010, malli 8




Sen verran muutin ohjetta, että hihoissa minulla oli vähemmän silmukoita, koska en halunnut hihoista tulevan liian liehuvaiset. Puro Batik-lankaa minulla on varastossa vielä ruskeana, joten jotain kivaa pääsen vielä neulomaan, vaikka Novita lopettaisikin tämän langan myymisen.

Tänään minua ilahdutti: Kampaajallakäynti piristi ja päivän kruunasi se, että poika teki perheelle ruokaa.

3 kommenttia:

  1. Kuanis tunika, samoin tuo bolero!

    VastaaPoista
  2. Kiva tunika. Mulls on samalla ohjeella tehty Batikasta (pikkuisen ohumepaa kuin Puro Batik). Joka päivä hämmästelen ettei se ole nyppyyntynyt eikä hiosta. Mä tein hihat iha kokonaan sileää. Frilla on kiva helmassa muttei olkapäillä...

    VastaaPoista