sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sisäkkö-sukat

SISÄKKÖ-SUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä Multiraita 101g
Puikot: 3.5mm

Melkein joka kerta, kun Novitalta tulee uusia värejä, niin jokin niistä houkuttelee niin paljon, että lanka on hankittava. Yleensä kyseessä on jokin raitalanka. Tänä syksynä ihastuin multiraitaan nimeltä Sisäkkö. Värit ovat mukavan hempeitä, mutta harmaa tuo kuitenkin kokonaisuuteen ryhtiä. 

On tosi kiva, että Novitakin on alkanut antaa väreille nimiä. Onhan värinumero 841 paljon tylsempi kuin Sisäkkö. Multiraidan muillakin väreillä on ammattiin liittyviä nimiä: Leipuri, Puutarhuri, Taidemaalari ja Artesaani. Vieläkin parempi olisi, jos tuo värin nimi olisi vyötteeseen painettuna. Nyt se löytyy ainoastaan värikartalta.


Minulla on tätä lankaa vielä toinenkin kerä. Uusimmassa Novitan lehdessä oli kauniit kirjoneulesukat, jotka voisin jossain vaiheessa tehdä. 

Minun sukissani varren korkeus on 16.5cm. Seuraavalla kerralla voisin tehdä aavistuksen matalammat sukat, niin yksi kerä riittäisi (jalkani koko on 40). Nyt jouduin jatkamaan toisesta kerästä. Tosin tämä uusi kerä oli reilun kokoinen, sillä sitä on vielä jäljellä 103g.

Tänään minua ilahdutti: Messuilu viime viikonloppuna oli ihan mahtavaa, mutta kyllä tällainen kotonakin vietetty viikonloppu on mukava.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Tampereen Kädentaitomessut 2018

Olin tänä vuonna kymmenettä kertaa Tampereen Kädentaitomessuilla. Eräänlainen juhlavuosi siis minulle. Katsottavaa oli hurjasti ja siksi kiertelinkin lauantaina messuilla kokonaiset kuusi tuntia.

Lankaa oli tänä vuonna todella paljon tarjolla ja hyvä niin, sillä neuleaiheiset jutut kiinnostavat minua kaikkein eniten. 


Ilolla oli tänä vuonna paljon isompi osasto kuin viime vuonna ja se kyllä näkyi myös kävijämäärässä. Itse pääsen Turkuun melko näppärästi heidän lankojaan ihailemaan, joten messuilta ostin vain yhden vyyhdin. Ullrike by Anki (turkulainen värjäri) on mielenkiintoinen uusi tuttavuus.




Titityyllä oli jälleen kerran vaikka mitä herkkuja, mutta tällä kertaa en ostanut sieltä mitään. 


Pirkkalankojen värivalikoima on aika uskomaton!


Rintalan tilalta löytyi Villapesuohjelman Päkät. Minä ostin ohutta Ilo ja Suru -sukkalankaa. Sain myös viimeiset Iivarit! Näissä on jäjellä ihana lampaan tuoksu.


Ja koska...


... niin oman lisänsä toivat vielä E-hallista löytyvät kansainväliset lankojen myyjät. 



Martin´s Labiltä ostin tällaisen ihastuttavan minivyyhtisetin. Kyseessä on siis puolalainen pariskunta, jossa mies värjää lankoja ja vaimo Justyna Lorkowska suunnittelee neuleita.




Tanskalaisella G-uldilla oli mielestäni koko messujen mielenkiintoisin osasto. Lankaa oli valtavasti ja parasta oli, että langoista oli tehty settejä, joiden mukana oli neuleohje. Valmiita neuleita pääsi myös hypistelemään. Täällä minulta vierähti aikamoinen tovi ja lopulta päädyin näihin kaunokaisiin:


Kässäkerho Pom Pomilla oli lankojen ja kankaiden lisäksi myytävänä ihania kuppeja.



Tykkäsin kummankin kupin tekstistä. Muodoltaan alempi kuppi oli enemmän mieleeni. En kuitenkaan ostanut sitä, sillä kupin sisäpuolella oli jotakin likaa. Voi olla, että se olisi lähtenyt pesemällä pois, mutta en viitsinyt riskeerata, sillä hintaa näillä kupeilla oli muistaakseni 25e. Ostin heiltä kuitenkin kortin ja pinssin. Myös Taito-lehden pinssit tuli hankittua. Niin ja onhan tuossa kuvassa vielä pari muutakin neuleaiheista korttia.


Novitalla oli tänä vuonna kaksi osastoa. Toinen oli tarkoitettu lehden tilaajille ja sinne pääsi lehden välissä ollutta Vip-korttia näyttämällä. Virvoitusjuoman ja karkkien lisäksi sieltä sai lahjaksi hauskan parkkikiekon:


Myös kevään uutuuslankoihin ja -malleihin pääsi tutustumaan:




Messupäivän päätteeksi hankin vielä tällaista lankaa:



Messuilla minulla on tapana myös uudistaa käsityölehtien tilauksia. Niin tein tälläkin kertaa. Kotiliesi Käsityö -lehden tilasin kahdeksi vuodeksi yhden vuoden hinnalla. Se ei vielä kuulosta ihan superhoukuttelevalta, mutta kun sen lisäksi sain kaiken tämän:



Eli sain heijastavan kassin, pyyhkeen, kokkiveitsen, kaksi kerää lankaa, neulekirjan ja vielä kaksi lehteä. Ei huono!

Myös Suuri Käsityö -lehden tilasin varsin edullisesti:


Tässä vielä kaikki lankaostokseni yhteiskuvassa:


Mielestäni ostin todella paljon, mutta poikani (jonka luona yövyin) ihmetteli, että ostinko mä noin vähän!!! Ihana poika!

*Sain bloggaripassin messujen järjestäjältä.

Tänään minua ilahdutti: Messupäivän jälkeen lähdimme vielä pojan kanssa keskustaan ihmettelemään Tampereen iltavalaistusta. Ihan kuin olisi ulkomailla ollut.



lauantai 10. marraskuuta 2018

Oslo-hattu

THE OSLO HAT
Lanka: Adlibris Baby Merino 123g
Puikot: 3.5mm
Ohje: The Oslo Hat by PetiteKnit
Tänä syksynä vähän joka puolella rupesi näkymään Oslo-pipoja. Eikä ihme, sillä se on hyvin yksinkertainen malliltaan, mutta kuitenkin siinä on "sitä jotain". Kaupoissahan vastaavanlaisia pipoja näkyy aika paljon, joten voi olla, että siinä on tämän mallin viehätys.


Hieman hämmentävää, että kuitenkin Ravelryssa on tällä hetkellä vain 353 pipoa, jotka on tehty tällä mallilla. No kaikki eivät tietenkään ole Ravelryssa ja jos näitä tehtailee enemmän, niin tuskin jokaista pipoa jaksaa erikseen sinne kirjata.


Alkuperäinen ohje on tehty Arwetalla, mutta minä valitsin Adlibriksen Baby Merinon. En ollut aikaisemmin tätä lankaa käyttänytkään ja se osoittautui oikein miellyttäväksi neuloa.


Pipo neulotaan kaksinkertaisella langalla. Taitteen kohdalla on nelinkertainen neulos, joten ei luulisi korvien palelevan tällä pipolla! Petrolin väri on kaunis, mutta se ei ollut paras mahdollinen valinta ajatellen ulkotakkieni väriä.

Tänään minua ilahdutti: Adlibriksesta puheen ollen, niin löysin heidän valikoimistaan tällaisen Phildarin projektikassin ja olihan se heti tilattava:



Tässä on ihan parasta se, että siinä on vetoketju eikä tuo vetoketjullinen sisätaskukaan ole hullumpi. Värivaihtoehtoja taisi olla kolme ja hinta oli muistaakseni 7.40e. Ei paha!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Denise Samson: Poncho


PONCHO
Neulottuja ja virkattuja ponchoja ja asusteita
Denise Samson
Karisto
(Arvostelukappale)

Minulla on sellainen näppituntuma, että ihmiset jakautuvat ponchoihmisiin ja sitten niihin, jotka eivät voi sietää ponchoja. Minä taidan kuulua noihin ensin mainittuihin. Tosin minullakin ponchoinnostus hieman vaihtelee. Innostuin kuitenkin kovasti, kun näin, että Karisto on julkaissut norjalaisen Denise Samsonin Poncho-kirjan.


Kirjassa on yhteensä 50 neulottua tai virkattua ponchoa. 20 näistä malleista on Denise Samsonin suunnittelemia ja loput on valittu norjalaisten lankayritysten mallistoista.


Joihinkin poncho-ohjeiden oheen on tehty lisäasusteita esim. ranteenlämmittimiä.



Yllä olevaa Barcelona-poncho on nerokas, sillä sitä voi käyttää monella eri tavalla.


Ponchopaitakin olisi mukava omistaa.

Yhteenvetona voisin sanoa, että jos ponchot kiinnostavat, niin tästä kirjasta löytyy taatusti jokaiselle mieluinen.

Tänään minua ilahdutti: Olen suuri Anna-Mari Westin ihailija. Tämänvuotisessa seinäkalenterissa oli painossa käynyt kömmähdys ja minun kalenterissani oli kaksi lokakuuta (marraskuu siis puuttui kokonaan). Laitoin asiasta viestiä Palettiin. Korvaukseksi sain priiman kalenterin, ensi vuoden kalenterin ja hervottoman nipun Anna-Marin kortteja. Ei kyllä harmita enää yhtään tuo viallinen kalenteri!


sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Silkkimohairmyssy ja vähän messuilua

Sain kokeiltavaksi 3 kerää Adlibriksen uutta Super Kid Silk Lace -lankaa (70% super kid mohair, 30% mulberry silk). Lankojen mukana tuli lifestylebloggaaja Jonna Kivilahden (Mrs. Jones/Glorian Koti) suunnittelema ohje joustinneulemyssyyn.

HARMAA JOUSTINNEULEMYSSY
Lanka: Adlibris Super Kis Silk Lace 32g
Puikot: 6.5mm
Ohje: Harmaa joustinneulemyssy by Jonna Kivilahti

Lanka on todella kauniin väristä (Light Grey A431) ja se on nimensä mukaisesti silkkisen pehmeää.


Ohjeen mukaan pipo olisi pitänyt neuloa tasona, mutta sauman ompelu ei oikein houkutellut. Niinpä vähensin ohjeesta pari silmukkaa ja tein sen pyöröpuikoilla. Silmukoita olisi pitänyt vähentää vieläkin muutama, sillä piposta tuli aika löysä. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisi valinnut pienemmän puikkokoon, kuten Jaana Koukutettu-blogista teki.


Pipo neulottiin kolminkertaisella langalla.


Lankaa jäi suurinpiirtein puolet jäljelle, joten taidan tehdä toisenkin pipon hieman pienemmillä puikoilla.

Tänään minua ilahdutti: Syksy on messuiluaikaa. Edellisviikolla kävin Helsingissä työkaverini kanssa kirja- ja ruokamessuilla. Tällä kerralla ostin vain yhden kirjan ja sekin on menossa joululahjaksi. Sen sijaan satsasin joululehtiin!


Jouluisissa tunnelmissa olin myös ruokaosastolla, sillä sieltä ostin tällaista teetä: