sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Tidings Shawl

TIDINGS SHAWL
Lanka: Kässäkerho Pom Pom Donegal DK 260g
Puikot: 5mm
Ohje: Tidings Shawl by Helen Stewart

Helen Stewartin Knitvent-kokoelman toinen ohje oli kaunis kolmiohuivi. Langaksi valitsin Kässäkerho Pom Pomin Donegal DK -langan, jonka olin alunperin ostanut Veera Välimäen suunnittelemaa paitaa varten. Minulle tuli kuitenkin vahva tunne, että nämä langat ja tämä ohje sopisivat täydellisesti toisiinsa.

Enkä kyllä kovin väärässä ollutkaan! Lanka oli ihanaa neulottavaa ja väritkin sointuvat kauniisti toisiinsa. Myös ohje oli hyvä. Koko ajan tapahtui jotakin, mutta kuitenkin neulominen oli rentouttavaa. 

En yleensä tykkää kovin paljon kolmiohuiveista, mutta tämän malli on oikein käytännöllinen, koska huivilla on enemmän leveyttä kuin korkeutta.


Lankaa jäi aika paljon, joten voisin neuloa vielä pipon tai lapaset.

Tänään minua ilahdutti: On ensimmäinen adventti ja saimme laitettua loputkin jouluvalot paikoilleen. Sen verran rupeaa olemaan joulufiilistä, että kohta voisi ruveta kirjoittelemaan joulukortteja. Niihin liimailen yleensä tarroja, mutta nämä ihanat tarrat taidan säästää ihan muihin tarkoituksiin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Hearten Cowl

HEARTEN COWL
    Lanka: Lankafarmin joulukalenterin minivyyhtejä 196g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Hearten Cowl by Helen Stewart

Ostin tänä vuonna ensimmäisen kerran Curioushandmaden eli Helen Stewartin Knitvent-kokoelman. Se on kuuden ohjeen kokonaisuus, jonka voi ostaa etukäteen tietämättä millaisia ohjeita se sisältää. Ohjeet ilmestyvät viikon välein. Kyseessä on ikään kuin ohjejoulukalenteri. Ohjeet voi toki ostaa niiden ilmestyttyäkin myöhemmin, mutta silloin hinta on korkeampi.

Tämä taisi olla jo kahdeksas Knitvent ja aikaisempien vuosien ohjeita katsellessani olin vakuuttunut, että en tulisi pettymään. Ja oikeassa olin, sillä heti ensimmäinen ohje oli mieluinen.

Hearten Cowl on suunniteltu joulukalenteriminejä silmällä pitäen. Minähän ostin viime vuonna Lankafarmin joulukalenterin. Langat olivat ihania, mutta tähän asti olen niitä vain säästellyt. Nähdessäni kauluriohjeen tiesin heti, että langat ja ohje sopivat täydellisesti toisiinsa.

Kaulurin neulominen oli hauskaa, sillä värien valinta oli kuin maalaamista. Lopputulos on kirjava, mutta kuitenkin harmooninen. Mustaan talvitakkiin se tuo mukavasti iloisuutta. 

Tänään minua ilahdutti: Viime vuoden kalenterin minivyyhtejä on vielä jäljellä, mutta tuskin maltan odottaa, että pääsen avaamaan tämän vuotista kalenteria. Onnistuin nimittäin hakkimaan Wool Me Once Fibersin kalenterin! Kalentereita ei ollut kovin monta tarjolla ja ne myytiin loppuun parissa minuutissa. Pussukat asettelin kirppikseltä löytämääni söpöön koriin.


keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Kirjovarsia ja pitsiunelmia

 

KIRJOVARSIA JA PITSIUNELMIA
Ieva Ozolina
Moreeni
Arvostelukappale

Ieva Ozolina on Knit like a Latvian -tuotemerkin perustaja ja Hobbywoolin perustaja. Viime vuonna häneltä ilmestyi kirja Latvian lapaset. Nyt vuorossa on sukkakirja, johon on etsitty ohjeita eri puolilta Latviaa. Kyseessä ei ole kuitenkaan historiateos, vaan käytännön neulekirja.

Ohjeita on yhteensä 50; 26 ohjeista on lyhyitä sukkia, 16 pitkiä sukkia ja säärystimiä kirjassa on 8.




Kaikki sukat perustuvat yhteen perusohjeeseen, joka löytyy kirjan loppuosasta.Suurimmassa osassa sukista kirjoneule tai pitsineule on varressa. Tämä on käytännöllistä, sillä sukan mennessä rikki, teräosan voi kätevästi neuloa uudelleen.



Yllä olevat sukat olisivat aivan täydelliset joulusukat!




Siksakki-säärystimet olisi myös kiva neuloa. Itse asiassa tässä olisi loistava lahjaidea.

Tykkäsin hurjasti Ieva Ozolinan lapaskirjasta ja tykkään myös tämän kirjan sukkaohjeista. Latvialaisisa malleissa on jotakin maagista. Suosittelen!

Tänään minua ilahdutti:

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Rewilding Shawl

 

REWILDING SHAWL
Lanka: Batik Design Alize Angora Gold 67g
Puikot: 4mm
Ohje: Rewilding Shawl by Helen Stewart

Helen Stewart tarjosi jossain vaiheessa syksyä suunnittelemansa Rewilding Shawl -ohjeen ilmaiseksi. Tallensin ohjeen heti Ravelry-kirjastooni, sillä huivi on yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis.

Kuvittelin neulovani tänä vuonna jouluisen neulepaidan, mutta sellaista en kyllä millään ehdi enää tekemään. Niinpä tämä huivi saa olla minun jouluhuivini. Langassa on melko jouluiset värit ja kimalle tuo lisää juhlavuutta.

Langan olen ostanut seitsemän vuotta sitten Tampereen Kädentaitomessuilta. Lanka on suurimmaksi osaksi akryyliä; mukana on vain 10% mohairia ja 10% villaa. En oikein itsekään ymmärrä, miten päädyin aikoinaan tätä lankaa ostamaan. Ehkäpä siellä messutungoksessa innostuin, kun kaikki muutkin sitä ostivat. Kaiken kukkuraksi minulla on tätä vielä toinenkin kerä, mutta toki eri värisenä.

Messuista puheenollen, niin nythän oli messuviikonloppu. Tosin sattuneesta syystä messut olivat virtuaaliset. Yritin päästä tunnelmaan katselemalla erilaisia videoita, mutta aika tylsäähän se loppujen lopuksi oli. Nettikauppojen selailukaan ei ollut kovin sujuvaa. Toivottavasti ensi vuonna pääsee taas ihan oikeille messuille. 

Huiviin olisi kuulunut tehdä tasselit, mutta jätin ne pois. Tein kyllä yhden, mutta siitä tuli niin epämuodostunut, että luovutin ja totesin, että huivi on ihan hyvä näinkin. Huivi on kooltaan melko pieni, vaikka teinkin siitä hieman ohjetta isomman. Olisi pitänyt tehdä suosiolla huivista vieläkin isompi, sillä lankaa jäi harmittavasti n. 30g.

Tänään minua ilahdutti: Joulukaktus on ruvennut salaa kukkimaan. Sitä ei ole juurikaan hoidettu, mutta niin se vain jaksaa kukkia näin kauniisti.