lauantai 30. elokuuta 2014

Syksyinen pöytäliina

Tänään valmistui todellinen "mökkiliina"; aloitin sen tekemisen mökillä heinäkuun lopussa, tänään viimeistelin sen mökillä ja mökille liina myös jää asustelemaan.

SYKSYINEN PÖYTÄLIINA
Lanka: Schachenmayr Catania Fine Color 492g
Koukku: 2mm
Ohje: Lea Virkkausideoita nro 3 (2014), malli 22
Kesällä mulle tuli kauhea tarve ruveta virkkaamaan jotakin. Lea-virkkauslehdessä oli kaunis iso liina ja koska meillä on terassilla ruma pyöreä pöytä, niin siitä sainkin hyvän syyn tarttua koukkuun.


Langaksi valitsin Catania Finen, jonka olen ostanut pari vuotta sitten Anttilasta. Tarkoituksena oli tehdä kesäpusero, mutta liinaksi tuo lanka sitten lopulta päätyi.


Virkatessa langan kirjavuus epäilytti, sillä kuvio ei tule selkeästi esille. Ei se kuitenkaan haittaa, sillä nyt ei näy, että parissa kohdassa taisin tehdä virheitäkin!


Alussa mulla oli vaikeuksia ohjeen tulkitsemisessa, mutta kun pääsin jyvälle, liinan virkkaaminen oli iso nautinto. Nyt on melkein haikea olo, kun työ valmistui.


Kesähelteillä virkatessa syksy ei käynyt mielessäkään, mutta pihlajaa katsoessani huomasin, että liinasta löytyy prikulleen pihlajanmarjojen väriä.

Tänään minua ilahdutti: Edellisen postauksen synttäriarvonnassa on jo runsaasti osallistujia ja olen siitä hyvin iloinen. Jos et ole vielä osallstunut, niin aikaa on sunnuntai-iltaan asti.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Oon nelivuotias...

Totta se on! Siis se, että blogini täyttää torstaina 28.8. neljä vuotta. Sen kunniaksi täytyy tietysti järjestää perinteiset synttäriarpajaiset. Itse tykkään lankapalkinnoista, joten sellainen olisi teillekin tarjolla. Lankapakettiin kuuluuvat seuraavat langat:


Jättikerä (200g) Novitan Varpu-lankaa (67% akryyli, 14% villa, 10% polyester, 9% mohair).


SandnesGarnin Sandnes Soft Mohair yht. 150g (76% mohair, 15% villa, 9% polyamidi).


Drops Vienna yht. 150g (90% mohair, 10% polyester).

Tässä lankapaketti vielä kokonaisuudessaan:


Jos haluat osallistua paketin arvontaan, toimi seuraavasti.

1) Kommentoi tähän postaukseen ja kerro, mitä neulot tai virkkaat tällä hetkellä. Tai voit myös kertoa, mitä aiot seuraavaksi tehdä.

2) Jokainen kommentoija saa yhden arvan. Jos olet liittynyt lukijaksi (tai teet sen nyt), saat lisäarvan.

3) Lisäarvan voit saada myös mainostamalla synttäriarvontaa blogissasi. Voit käyttää yllä olevaa kuvaa.

4) Muista mainita kommentissasi, kuinka monella arvalla olet mukana (max. 3 arpaa/henkilö).

5) Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 31.8.2014 klo 24.

Onnea arvontaan!


lauantai 23. elokuuta 2014

Villasukat jalkaan!

Vuonna 2011 Tampereen Kädentaitomessuilla oli tarjolla erikoiserä 7Veljestä,  joka ei koskaan tullut tuotantoon asti. Väritys on mielestäni kiva, joten uskon, että langalle olisi löytynyt ostajia.

PINTANEULESUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä 107g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Novita Talvi 2008, malli 39
Tämän vahvuisesta langasta on välillä kiva tehdä sukkia, sillä ne valmistuvat mahdottoman nopeasti. Pintakuviointi myös edesauttaa sukkien valmistumista.


Vielä pari viikkoa sitten ajatuskin villasukkien käyttämisestä tuntui ahdistavalta, mutta nyt niille on jo käyttöä.



Tällä hetkellä mulla ei ole yhtään sukkaparia puikoilla. Sukkia on tosi kiva neuloa, mutta niitä tehdessä muut projektit eivät juuri etene. Kuitenkin haluaisin saada valmiiksi jotakin muutakin kuin sukkia.


Toisaalta sukka on mainio "käsilaukkukäsityö", joten kai minun on lähdettävä valitsemaan sopivaa sukkalankaa seuraavaa paria varten. Tällä kerralla voisin valita hieman ohuemman langan.

Päivän kirjavinkki: Disa Hannuntytär, Kristiina Vuori


Olin tosi iloinen, kun bongasin kirjastosta Kristiina Vuoren Disa Hannuntytär -teoksen mp3-levynä. Latasin sen samantien Ipodille ja siirryin 1390-luvun Suomeen.  Kirjaa kuunnellessa nykymaailma unohtui ja sen parissa tuli mm. kerättyä aikamoisen monta litraa viinimarjoja. Kirjan kesto on yli 15 tuntia, mutta missään vaiheessa ei tullut pitkästynyt olo. Suosittelen siis kuunneltavaksi!

Tänään minua ilahdutti: Kävin elokuvateatterissa pitkästä aikaa. En muistanutkaan, kuinka hyvältä elokuva näyttää suurelta valkokankaalta! Leffa oli Kesäkaverit. Juoneltaan ei mikään kummoinen, mutta Hangon maisemat olivat upeita. Itselleni leffan maisemat olivat tuttuja, sillä olen Hangosta kotoisin.

lauantai 16. elokuuta 2014

Plain and Simple

Blogia ei ole päivitetty kertaakaan elokuun aikana ja siitä voi päätellä, että kesäloma on päättynyt. Aika vaikeaa on ollut siirtyä totaalisesta laiskottelusta työrutiineihin, mutta kyllä tämä tästä vähitellen alkaa sujua.

Heinäkuussa sain valmiiksi oikean ufojen ufon. Tänään pusero vasta kuvattiin, sillä aikaisemmin on ollut aivan liian kuuma kuvausilma.

PLAIN AND SIMPLE
Lanka: Wollmeise Merino 433g (väri: Granatapfel)
Puikot: 2.5mm
Ohje: Plain and Simple by Veera Välimäki
Nimitys "ufojen ufo" ei ole todellakaan liioittelua, sillä pusero on ollut puikoilla melko tarkkaan tasan neljä vuotta! Taaskaan ei ole mitään järkevää syytä, miksi neuleen valmistuminen kesti näin kauan.


En ole aikaisemmin neulonut Wollmeisen langoilla ja ensimmäistä kertaa neuloin myös Veera Välimäen ohjeella. Aika ihmeellistä, sillä olen ollut jo monta vuotta Wollmeise- ja Välimäki-fani!


Sanoisin, että aikamoisen onnistunut yhdistelmä näistä kahdesta! Itse asiassa tämä taitaa olla yksi onnistuneimmista neuleistani. Tiedän jo nyt, että tästä tulee suosikkineuleeni.



Kauluksen reunaan en tehnyt napinläpiä, sillä en halua pitää kaulusta kaulaa vasten.


Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että onneksi minulla on tämä ufoprojekti menossa (= yksi ufoutunut neule pitää saada valmiiksi joka kuukausi), sillä muuten Plain and Simple -neuleeni saattaisi edelleen lojua vaatehuoneen kätköissä.

Wollmeise-langasta vielä sen verran, että vuonna 2010 hankin sitä yli neljä kiloa. Ihan järjetön määrä, sillä lanka ei ole halvimmasta päästä. Onneksi tulin järkiini ja lopetin Wollmeise-päivitysten seuraamisen. Ei tuo hamstraaminen toisaalta harmitakaan, sillä onpahan nyt langat vielä moneen ihanaan neuleeseen.

Tänään minua ilahdutti: Illat alkavat olla jo aika pimeitä. Kesäkuussa ostin Jyskistä auringonvalolla latautuvan pöllökoristeen ja nyt siitä on paljon iloa.