Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöytäliina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöytäliina. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. elokuuta 2014

Syksyinen pöytäliina

Tänään valmistui todellinen "mökkiliina"; aloitin sen tekemisen mökillä heinäkuun lopussa, tänään viimeistelin sen mökillä ja mökille liina myös jää asustelemaan.

SYKSYINEN PÖYTÄLIINA
Lanka: Schachenmayr Catania Fine Color 492g
Koukku: 2mm
Ohje: Lea Virkkausideoita nro 3 (2014), malli 22
Kesällä mulle tuli kauhea tarve ruveta virkkaamaan jotakin. Lea-virkkauslehdessä oli kaunis iso liina ja koska meillä on terassilla ruma pyöreä pöytä, niin siitä sainkin hyvän syyn tarttua koukkuun.


Langaksi valitsin Catania Finen, jonka olen ostanut pari vuotta sitten Anttilasta. Tarkoituksena oli tehdä kesäpusero, mutta liinaksi tuo lanka sitten lopulta päätyi.


Virkatessa langan kirjavuus epäilytti, sillä kuvio ei tule selkeästi esille. Ei se kuitenkaan haittaa, sillä nyt ei näy, että parissa kohdassa taisin tehdä virheitäkin!


Alussa mulla oli vaikeuksia ohjeen tulkitsemisessa, mutta kun pääsin jyvälle, liinan virkkaaminen oli iso nautinto. Nyt on melkein haikea olo, kun työ valmistui.


Kesähelteillä virkatessa syksy ei käynyt mielessäkään, mutta pihlajaa katsoessani huomasin, että liinasta löytyy prikulleen pihlajanmarjojen väriä.

Tänään minua ilahdutti: Edellisen postauksen synttäriarvonnassa on jo runsaasti osallistujia ja olen siitä hyvin iloinen. Jos et ole vielä osallstunut, niin aikaa on sunnuntai-iltaan asti.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lisää Juhannusruusuja

Pari postausta sitten näitte pienen liinan, jonka tein Juhannusruusu-ohjeella. Halusin kuitenkin saada aikaiseksi isompia liinoja, joita voisi käyttää tabletteina. Kolmisen vuotta sitten löysin kirpputorilta lankaa nimeltä Kuikka. Langan on valmistanut Tampella, joten kyseessä taitaa olla aika vanha lanka. Mulla oli Kuikkaa yhteensä kahdeksan kerää eli 400g ja kun yhteen tablettiin meni vajaa 100g, niin lanka oli täydellinen valinta neljän tabletin tekemiseen. Tässä hyvä esimerkki siitä, että varastossa on hyvä olla erilaisia lankoja, vaikka ostohetkellä ei olisikaan vielä käsitystä siitä, mitä siitä olisi tarkoitus tehdä.



Valkoinen on tietysti aika arka väri, mutta nämä voi tarvittaessa pestä 60 asteessa. Sitä paitsi valkoinen on kaunis tummaa pöytäpintaa vasten.


Miehen ensimmäinen kommentti oli, että onhan ne ihan nätit, mutta eikö tälläinen tyyli ole vähän tätimäinen!!! Minä olen asiasta vahvasti eri mieltä.

JUHANNUSRUUSU
Lanka: Tampella Kuikka yht. 380g (4 kpl)
Koukku: 3mm
Ohje: Juhannusruusu

Tänään minua ilahdutti: Ulkona on lämpöä +30 astetta. Radiossakin varoiteltiin raskaan työn tekemisestä. Niinpä olenkin vain neulonut, kuunnellut podcasteja ja lukenut. Kesä on ihanaa aikaa!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Pieni Juhannusruusu

Kangasaitan Juhannusruusu-malli on useimmille tuttu mattona. Jostain blogista(valitettavasti en muista mistä!) bongasin idean, jossa kyseisellä mallilla olikin tehty liina. Niinpä kaivelin Kotiväki-varastoani ja rupesin heiluttelemaan virkkuukoukkua. Valmista tulikin ihan hetkessä.

Juhannusruusu-liina
Lanka: Novita Kotiväki32g
Koukku: 2mm
Ohje: Juhannusruusu

Liinan koko on noin 21cm. Näitä voisi tehdä lisääkin eri värisenä.


Malli koukutti minut niin pahasti, että tällä hetkellä teen paksummasta langasta tabletteja takkahuoneen pöydälle.


Olen toista viikkoa lomalla ja vasta nyt tuntuu, että pääsin käsitöissäni sellaiseen "flow-tilaan". Hyvä niin! Tosin hartiat ovat asiasta hieman toista mieltä...

Päivän kirjavinkki: Fasanjägarna, Jussi Adler-Olsen



Tutustuin marraskuussa ensimmäisen kerran tanskalaiseen dekkarikirjailijaan Jussi Adler-Olseniin. Silloin luin kirjan "Kvinnan i rummet" (suom. "Vanki"). Tykkäsin kirjasta kovasti ja siksi varasin kirjastosta jatko-osan "Fasanjägarna" (suom. "Metsästäjät"). Tämäkään kirja ei todellakaan tuottanut pettymystä.  Onneksi sarja jatkuu. Ruotsiksi kirjoja käännetty yhteensä viisi kappaletta, joten dekkarinautinto saa jatkoa!

Tänään minua ilahdutti: Minulla oli viime viikolla synttärit ja lahjaksi sain mm. lahjakortin lankakauppaan! Juuri nyt sille ei ole tarvetta, mutta onneksi voimassaoloaikaa on jouluun asti.


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tulppaaniliina

En kovin usein virkkaa pöytäliinoja. Edellinen kerta taisi olla kesällä 2011. Ennen pääsiäistä minulle tuli kuitenkin sellainen olo, että haluaisin virkata useamman pienen liinan ja niiden pitäisi ehdottomasti olla iloisen värisiä. Näin jo sieluni silmin, kuinka nättejä ne olisivat pääsiäiskukkieni alla.

Suunnitelmani toteutui vain osaksi; sain aikaiseksi yhden liinan.

VIHREÄ LIINA
Lanka: Novita Kotiväki 44g
Koukku: 2mm
Ohje: Lea Virkkausideoita nro1/2013, malli 10

Liinasta tuli kaunis, mutta ei ihan niin pieni, kuin olin ajatellut. Läpimitta on n. 34cm. Kyllä tällekin jokin paikka löytyy ja jos ei löydy, niin ainahan sen voi antaa lahjaksi.


Itse asiassa liina näyttää tosi pirtsakalta vaaleanpunaisen ruukun alla! Kotiväki on miellyttävää virkattavaa, sillä se on ryhdikäs lanka. Liinaa ei tarvitse tärkätä, vaan pelkkä höyryttäminen riitti. Lopputulos ei ole jämäkkyydestä huolimatta liian paksu.


Päivän kirjavinkki: Yösyöttö, Eve Hietamies


Ostin muutama viikko sitten itselleni Eve Hietamiehen"Tarhapäivä"-teoksen. Se on jatkoa kirjalle "Yösyöttö", jonka olin mielestäni lukenut. Luettuani "Tarhapäivää" muutaman sivun, niin mieleeni iski epäilys, etteivät kirjan henkilöt olekaan minulle tuttuja. Niinpä marssin kirjastoon ja lainasin "Yösyötön" ja kuinka ollakaan, en ollut lukenut kirjaa. Kirjassa seurataan Antti Pasasen selviytymistä pienen vauvan kanssa yksinhuoltajana. Vauvan äiti Pia nimittäin häipyy perheen elämästä pian synnytyksen jälkeen. Tykkään Hietamiehen tavasta kirjoittaa; teksti on helppolukuista, nasevaa ja välillä nauruhermoja kutkuttavaa. "Tarhapäivää" en ole vielä lukenut, mutta uskon pitäväni myös siitä.

Tänään minua ilahdutti: Minulle tuli ihan pikkutyttömäinen olo, kun kävin hammaslääkärillä ja hän kehui, että olen harjannut hampaani huolellisesti. Miten tuollaisesta lausahduksesta voi aikuinen ihminen tullakin niin iloiseksi!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Olen virkannut ahkerasti

Kesäisin aika monelle tulee virkkaamismania ja niin tapahtui myös minulle. Sitä paitsi tuntuu siltä, että mun virkkaukset valmistuu nopeammin kuin neuleet, joten ne ovat mainioita KYHäilyjä. Kesälomalla kun ollaan, niin en jaksa pingotella ja niinpä mun virkkaukset suoristuivat tänään silitysraudan voimalla.


Noi punaiset ovat lasinalustoja, joita on yhteensä kuusi (kuusi KYHiä siis!!!). Ensin ajattelin, että eihän tuollaisilla tee yhtään mitään, mutta koska valitsin väriksi punaisen, niin niitä voi käyttää glögimukin alusena. Kas näin:


Ja jotta kaikki uskoisivat, että niitä todellakin on kuusi, niin tässä vielä yksi todiste.

LASINALUSET KYH#13,14,15,16,17,18
Lanka: Novita Kotiväki yht. 37g
Koukku: 2.5 mm
Ohje: Kodin Pellervo (hieman muokattu ohjetta)

Joskus kauan sitten voitin eräästä blogiarvonnasta kultaista lankaa, jolle en ole keksinyt aikaisemmin mitään käyttöä. Nyt päätin sitä kokeilla ja lopputuloksena syntyi tällainen liina.

KULTAINEN LIINA KYH#6
Lanka: Lammy Lurex 18g
Koukku: 2mm
Ohje: Lahja-aitta nro 2, malli 1
Lopputulos on oikeastaan ihan kiva, vaikka etukäteen vähän epäilinkin, että lopputulos olisi mauton. Itse asiassa ostin tänään hopeista virkkauslankaa, joten kimalletta on luvassa lisääkin.

VIHREÄ LIINA KYH#5
Lanka: Schoeller&Stahl Häkelspass 24g
Koukku: 2 mm
Ohje: Lea virkkausideoita nro 3, malli 30
Tämä vihreä liina voisi sopia hyvin mökin olohuoneen pöydälle. Pöytä on tosin sen verran pitkä, että näitä voisi olla kaksi samanlaista. Jos en millään keksi lisää KYH-töitä, niin tässä voisi olla yksi idea.

Tänään minua ilahdutti: Etsin useasta kaupasta kesäistä tarjotinta mökille, mutta sopivaa ei löytynyt. Kun lopuksi piipahdin vielä kirpparille, niin siellähän se tarjotin jo odottelikin minua!