keskiviikko 28. elokuuta 2013

Täällä vietetään synttäreitä!

Tänään on elokuun 28. päivä ja se tarkoittaa, että blogini täyttää 3 vuotta! Luonteelleni on tyypillistä, että innostun monista asioista, mutta valitettavasti mielenkiintoni usein lopahtaa aika nopeasti. Bloggaus on kuitenkin ollut koko ajan kivaa ja aion sitä jatkaa tulevaisuudessakin.

Synttäreitä pitää tietenkin juhlistaa arvonnalla. Maaliskuussa ostin Arnen ja Carloksen kirjan "Neulo kesä kotiisi" (Olen esitellyt kirjaa täällä.) Sitten sattui niin hassusti, että sain kesällä kirjan lahjaksi ja nyt minulla on kyseisiä kirjoja kaksi. Laitetaan siis toinen arvontavoitoksi.


Arvonnan säännöt ovat seuraavanlaiset:

1) Haluaisin kuulla kommentissasi, mistä neule-tai virkkauskirjasta sinä tykkäät erityisen paljon. Jos et ole käsityöihminen, niin kerro, mikä on suosikkiromaanisi.

2) Jokainen kommentoija saa yhden arvan. Jos olet liittynyt lukijaksi tähän blogiin (tai teet sen nyt) saat lisäarvan.

3) Lisäarvan voit saada myös mainostamalla synttäriarvontaa blogissasi.

4) Muista mainita kommentissasi, kuinka monella arvalla olet mukana (max 3 arpaa/henkilö).

5) Osallistumisaika alkaa tänään synttäripäivänä ja se päättyy tiistaina 3.9.2013.

ONNEA ARVONTAAN!

Tänään minua ilahdutti: Aamusauna! Kun on aikainen herätys, niin viimeistään lauteilla viimeiset unihiekat lähtevät silmistä.


maanantai 26. elokuuta 2013

Rikottua helmineuletta

Rikottu helmineule (eli Broken Seed Stitch) on oiva vaihtoehto, jos haluaa kesyttää kirjavan sukkalangan.

RIKOTTU HELMINEULE-SUKAT
Lanka: Schoppel Wolle Zauberball ja Novita Tico Tico yht. 86g
Puikot: 2.5mm
Kyseisellä tekniikalla kirjavalla langalla tehdää helmineuletta, mutta kerrosten väliin tehdään yksivärisellä langalla aina pelkkiä oikeita silmukoita. Minä aloitin omien sukkien tekemisen vanhoilla, taipuneilla bambupuikoilla ja voin kertoa, että neulominen ei ollut mikään nautinto! Sukat olivatkin ufoutumisvaaran alaisena. Onneksi älysin vaihtaa puikot ihaniin Knit Pron Karbonz puikkoihin ja johon rupesi työ sujumaan.


Sukissa on virheitä, mutta ei anneta sen tahtia haitata. Sukan pohjan kuuluisi olla kantapään jälkeen normaalia raitaneuletta, mutta enhän minä sitä muistanut. Kiilakavennusten kanssa oli aikamoisia ongelmia, kun helmineule ei mennytkään ihan niin kuin piti.


Zauberballin värit tosiaankin kesyyntyivät, kun seassa on valkoista Tico Ticoa. Tosin sateenkaarivärit olisivat kyllä yksinäänkin olleet aika kivat.

Tänään minua ilahdutti: Istuin äsken ulkona neulomassa ja siellä on niin lämmin, että hiki valuu otsalta. Ei hullumpaa, kun nyt on jo 26.8. ja kellokin jo melkein kuusi illalla!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Huiveja sukkalangoista

Lankakaupassa on tunnetusti mukava käydä. Aika harvoin käy niin, että sieltä onnistuu astumaan ulos ilman minkäänlaisia ostoksia. Aina ei voi kuitenkaan ostaa puserollisen verran lankaa, vaan joskus täytyy tyytyä vain yhteen kerään. Silloin valinta useimmiten osuu sukkalankaan, sillä siitä saa tehtyä jotakin järkevää. Aina näistä keristä ei jaksa kuitenkaa tehdä sukkia ja joskus lanka on niin ihanaa, ettei siitä raaski edes harkita sukkien tekoa. Seuraava ajatus on, että langasta voisi tehdä huivin, mutta mahtaako lanka riittää? Nyt on tähänkin ongelmaan ratkaisu!


Tilasin Jen Lucasin kirjoittaman kirjan Sock-Yarn Shawls, jossa on nimensä mukaisesti 15 huivimallia, jotka on neulottu ns. sukkalangoista. Tässä pari esimerkkiä malleista, joissa on pitsireunus:




Kirjassa on myös malleja, jotka koostuvat kokonaan pitsineuloksesta:


Suurin osa huiveista on kolmion mallisia, mutta on kirjassa muutakin tarjolla:




Mielestäni kirja oli erinomainen ostos, sillä tykkään kaikista kirjan malleista. Se on sitten eri asia, että tarvitsenko 15 uutta huivia. No, voihan niitä antaa lahjaksikin. Sekin on tässä kirjassa hyvää, että ohjeista on sekä kirjoitettu että kaavioversio.

Tänään minua ilahdutti: Ensimmäisestä työviikosta on selvitty, vaikka kyllä se aika koville ottikin. Iltaisin väsytti niin, että en jaksanut edes neuloa! Nyt olen kuitenkin levännyt ja odottelen uutta viikkoa iloisin mielin.


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Black Death

Tällä ohjeella on aika hurja nimi, mutta todellisuudessa on kyse aivan kesystä huivista.

BLACK DEATH
Lanka: Malabrigo Rios 175g
Puikot: 5mm
Ohje: Black Death 


Ohjeen löysin kuuntelemalla englantilaista podcastia nimeltä Electric Sheep. Malli on yksinkertainen, mutta lopputulos on kuitenkin aika näyttävä.


Malabrigo Rios -lankaa olin ihaillut jo aikaisemmin ja kun paikallisessa lankakaupassa myytiin tätä kaunista keltaista (Sunset) alehintaan, niin ostopäätös oli helppo tehdä. Valitettavasti lankaa oli vain kaksi vyyhtiä, mutta onneksi se riitti erinomaisesti tähän huiviin. Joskus olisi kiva tehdä villatakki samaisesta langasta.


Rios myydään vyyhtinä ja sen keriminen olikin aika konstikas juttu. Käytin kerimislaitetta, mutta jotenkin onnistuin saamaan sellaisia keriä aikaiseksi, ettei lanka enää kulkenutkaan nätisti kerän sisältä. (Huom! Yleensä keriminen sujuu moitteettomasti!) Jossain vaiheessa langat olivat sellaisessa sotkussa, että maksoin tyttärelle aikamoisen summan, jotta hän selvittäisi kaikki sekasotkut! Onneksi hän suostui tähän "kesätyöhön"!


Jos lankaa vielä hankin, niin kerin käsin ihan perinteisen tiukan pallon, sillä se toimi! Tämä kerimisjuttu olikin ainut miinuspuoli huiviprosessissa. Ohje oli selkeä ja lankaa oli mukava neuloa.


Päivän kirjavinkki: Wedding Night, Sophie Kinsella


Sophie Kinsella ei petä koskaan. Ei ainakaan, jos etsit kevyttä ja hauskaa lukemista. Tapahtumat eivät ole kovin uskottavia, mutta ne on niin hauskasti kirjoitettu, että välillä on pakko nauraa ääneen. Wedding Night (ei ole vielä tietääkseni suomennettu) ei ole Kinsellan paras teos, mutta nautittava kuitenkin.

Tänään minua ilahdutti: Sain siivottua työpöytäni ja paperini sellaiseen kuntoon, että huomenna voin hyvillä mielin aloitta työt. Aikainen herääminen voi olla tuskallista, mutta eiköhän siihenkin taas totu.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Miami-pitsipusero

Viime kesänä aloitin ensimmäisen neuleen Novitan Miami-langasta. Lanka tuntui heti oikein miellyttävältä neuloa ja mallineulekin oli kiva. Sitten tuli kuitenkin syksy ja ajattelin, että turhaan minä kesäneuletta talveksi valmiiksi teen. Tänä kesänä sitten kaivoin keskeneräisen neuleen esille ja nyt se on valmis.

NEULOTTU PITSIPUSERO
Lanka: Novita Miami 304g
Puikot: 3.5 ja 4mm
Ohje: Novita Kesä 2011, malli 74

Puserosta tuli mielestäni superkiva!


Lanka on aika paksua kesäneuleeksi, mutta toisaalta malli on melko väljä, joten se ei tunnu kovin kuumalta.



En ole yleensä kauhean innostunut kesäneuleista, mutta tästä taitaa tulla uusi suosikkineuleeni.

Päivän kirjavinkki: Väärän maan vainaja, Matti Rönkä


Matti Rönkä taitaa olla meille useimmille tuttu kasvo TV-uutisista. Hän on myös dekkarikirjailija, joka kirjoittaa Viktor Kärppä nimisestä henkilöstä. "Väärän maan vainaja" on sarjan kuudes romaani. Paras hahmo kirjassa on mielestäni poliisi, joka laukoo puujalkavitsejä. Välillä poliisin jutut ovat niin hervottomia, että tekisi mieli kirjoittaa niitä muistiin. Äänikirjaa kuunnellessa se on kuitenkin hieman hankalaa (äänikirjaa tulee nimittäin yleensä kuunneltua autossa).

Tänään minua ilahdutti: Viimeinen satsi viinimarjoja on nyt poimittu. Osan pakastin sellaisenaan ja osan keitin mehuksi. Aikamoinen urakka, vaikka pensaita on vain kaksi (tosin suuria sellaisia).

torstai 1. elokuuta 2013

Taika-huivi

Syksyn uusi Novita ei ollut vielä edes ilmestynyt, kun sain tämän kyseisessä lehdessä olevan huivin valmiiksi. Nettiin ilmestyi nimittäin ennakkoon muutama uuden lehden ohjeista.

POIKITTAIN NEULOTTU KOLMIOHUIVI
Lanka: Novita Nalle Taika 235g
Puikot: 4mm
Ohje: Novita Syksy 2013, malli 46



Tämän huivin kohdalla voidaan sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Mallihan on varsin yksinkertainen, mutta röyhelöreuna tekee siitä minusta kauniin. Punaisen ystävänä olin varsin ihastunut myös uuteen Nalle Taika-lankaan.




Lankaa jäi vielä sen verran, että taidan tehdä huivin kaveriksi kämmekkäät.

Päivän kirjavinkki: Metsäjätti, Miika Nousiainen


Miika Nousiaiselta olen lukenut aikaisemmin Vadelmavenepakolaisen. Metsäjätti on tyyliltään aivan erilainen kirja. Kirja sijoittuu nykypäivään, mutta sen suuri viehätys on 1980-luvun nuorison kuvaus (osuu juuri omaankin nuoruuteen!). Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman ansiosta minusta on tullut suuri Nousiainen-fani. Tässä kirjassa on hyvin samankaltaisia teräviä ajatuksia, kuin mitä Nousiainen TV-ohjelmassakin kuivakkaasti päästää suustaan.

Tänään minua ilahdutti: Kävimme Tammisaaressa ihailemassa vanhoja taloja ja tietysti kahvit piti nauttia yhden tällaisen ihanan talon pihapiirissä (Café Gamla Stan).