Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäneule. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäneule. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. kesäkuuta 2025

Hiesu Sweater

HIESU SWEATER
Lanka: Novita Sointu 326g
Puikot: 4 ja 5mm
Ohje: Hiesu Sweater by Veera Välimäki

Prisman lankahyllyn luona silmäni kiinnittyivät kauniiseen punaiseen lankaa. Aiemmin en ollut mitenkään noteerannut tätä Novitan Sointu-lankaa. Sinänsä se on hieman ihmeellistä, sillä langan koostumus on varsin miellyttävä; 49% viskoosia, 42% puuvillaa ja 9% villaa. 

Ohjeeksi valikoitui Veera Välimäen Hiesu. Ohje on erittäin selkeä ja neulominen oli niin mukavaa, että tämän puseron neulomiseen kului ainoastaan yhdeksän päivää.

Juhannuksena käytin puseroa ensimmäisen kerran ja täytyy sanoa, että se on ihanan tuntuinen päällä. Aavistuksen verran helman resori löystyi päivän aikana, mutta se ei oikeastaan haittaa kovinkaan paljon. 

Tänään minua ilahdutti: Olen pariin otteeseen käynyt ostamassa Tokmannilta alelankoja. Alennukset ovat olleet erittäin hyviä ja ainakin meidän kaupassa oli tarjolla myös herkullisia West Yorkshire Spinnersin lankoja. Myös vauvaboksi lähti matkaan mukaan!



keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Kesäpusero ja lomasukat

PELLAVAPUSERO
Lanka: Austermann Coleen Linen 278g (väri 102)
Puikot: 3.5 ja 4mm
Ohje: Neulottu pusero by Austermann (Teetee Shop)

Austermann Coleen Linen sisältää 60% pellavaa, 25% puuvillaa ja 15% viskoosia. Ihastuin tähän lankaan jo viime kesänä. Ostin sitä kuitenkin vasta joulukuussa Teetee Shopin loppuunmyynnistä. Langassa minua viehättää erityisesti kaunis väriliuku, joka on hyvin samankaltainen kuin Noro-langoissa.

Ohjeen sain tilauksen mukana ja enkä sitä googletteluista huolimatta löytänyt mistään tällä hetkellä. Ilmeisesti ohje on ollut Rebecca-nimisessä saksalaisessa lehdessä. Kaiken muun tein ohjeen mukaan, mutta pääntiehen en neulonut pitsiä vaan korvasin sen ainaoikein-neuloksella.

Puserosta tuli juuri oikean kokoinen ja neulominenkin sujui varsin vauhdikkaasti. Pellavalangalle on tyypillistä, että se hieman pölisee neulottaessa ja tämäkin lanka hieman ärsytti silmiäni. Valmiissa työssä tätä ongelmaa ei enää ole.

SUMMER BREEZE -SUKAT
Lanka: Regia Cotton Color Summer Breeze 57g
Puikot: 2.25mm

Regian kesälangat jaksavat aina ilahduttaa minua. Tämän värin nimi on osuvasti Holiday Color (väri 2477) ja se sopii hyvin myös vegaaneille, sillä langassa on puuvillan lisäksi polyamidia ja polyesteriä. Lanka on pehmeää ja joustavaa ja neuloksesta tuli niin siisti, ettei minkäänlaista viimeistelyä tarvittu.

Tänään minua ilahdutti: Olen lomalla ja vihdoinkin saan neuloa niin paljon kuin haluan. Hartiat ovat tosin sitä mieltä, että jotakin muutakin voisi välillä tehdä...

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Nuuk

NUUK
Lanka: Novita Miami 267g
Puikot: 3.5 ja 5mm
Ohje: Nuuk by Jonna Hietala (Laine Magazine, Issue1)

Mun suosikkineuleeni on ollut useamman kesän ajan vaaleanpunaisesta Novitan Miamista neulottu pitsipusero. (Itse asiassa tajusin juuri, että pusero viettää jo 10-vuotispäiväänsä!) Pusero on pysynyt todella hyvässä kunnossa, vaikka Miamissa on puuvillan lisäksi 50% akryyliä.

Tällä hetkellä minua viehättää suuresti unikonpunainen väri. Olinkin riemuissani, kun tajusin, että minullahan on sellaista kaapissani odottamassa. Tällä kerralla halusin värin olevan pääosassa ja siksi valitsin mahdollisimman yksinkertaisen mallin. Jonna Hietalan Nuuk on juuri sellainen.

Ohje löytyy ensimmäisestä Laine-lehdestä, joka ilmestyi syksyllä 2016. Useamman kerran olen ajatellut tehdä Nuukin, mutta vasta nyt sain sellaisen aikaiseksi. Ohje on kyllä niin kiva, että tätä täytyy käyttää uudelleenkin. Voi olla, että neulon vielä valkoisen ja vaaleansinisen Nuukin. Lankoja nimittäin on vielä varastossa. Tosin en taida enää tänä kesänä tehdä kesäpaitoja, vaan vähitellen siirryn neulomaan syksyisempiä asioita.


Viime kesänä tein muuten tästä unikon värisestä Miamista Tuutu-peiton, joka sopii pienelle lapselle.

Tänään minua ilahdutti: Minua on naurattanut tämä Fingerpori koko päivän!

Fingerpori Keskiviikkona, 19.7.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Maj-raitaneule

MAJ-RAITANEULE
Lanka: BC Garn Allino ja Novita Cotton Linen yht. 387g
Puikot: 3 ja 4mm
Ohje: Maj-raitaneule by Anna Tanskanen (Kotivinkki 11/2023)

Kotivinkki-lehdessä on ollut viime aikoina useampikin kiva neuleohje. Yksi niistä on Anna Tanskasen suunnittelema Maj-raitaneule.

Tähänkin neuleeseen onnistuin "upottamaan" kaksi vanhaa lankaa lankavarastoistani. Sekä BC Garnin Allinossa että Novitan Cotton Linen langassa on puuvillaa ja pellavaa.

Harmaa ja musta ovat väreinä aika ankeita, mutta lopputuloksesta tuli kyllä aika kiva.

Tein tällä kerralla XL-koon, mutta L-koko olisi luultavasti ollut parempi valinta. Ei tämäkään ole kuitenkaan mahdottoman iso.


Musta lanka (Cotton Linen) pölisi todella paljon neulottaessa. Imurointi oli tarpeen, kun oli jonkin aikaa istunut ja neulonut tätä puseroa. Käytössä tilanne varmasti rauhoittuu.

Tänään minua ilahdutti: Olimme Loimaalla Vihannonkulma-nimisessä kahvilassa. Siellä kahvia tarjoiltiin pressopannusta. Kahvi oli niin hyvää, että nyt tekisi mieli hankki tuollainen pannu kotiinkin!


torstai 1. heinäkuuta 2021

Seleste Tee

 

SELESTE TEE
Lanka: Hjertegarn Organic Trio 178g
Puikot: 3 ja 3.5mm
Ohje: Seleste Tee by Sari Nordlund

Olen pitkään seurannut Sari Nordlundin neulesuunnittelu-uraa, mutta vasta nyt neuloin ensimmäisen hänen suunnittelemansa ohjeen. Hänen mallinsa ovat kauniita, mutta aika usein ne ovat sellaisia, että kaaviota täytyy seurata tarkkaan ja aina sellaiseen ei kykene.


Nyt kesälomalla uskalsin kuitenkin ottaa tällaisen hieman vaativamman ohjeen käsittelyyn. Seleste ei oikeastaan ollutkaan vaikea, mutta aikamoisen hidasta sen neulominen oli noiden lukuisten nyppyjen takia. Nyppyjen tekemiseen on toki monenlaisia ohjeita, mutta minä noudatin Sarin ohjetta, jossa nypyt tehdään kahdella eri kierroksella.


Vaikka välillä olinkin jo aivan tuskastunut nyppyjen tekoon, niin vähän niitä tuli jo ikävä, kun pelkän sileän neulominen alkoi!



Pusero neulotaan ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Langaksi valitsin Hjertegarnin Organic Trion, jossa on villaa, puuvillaa ja silkkiä. Aiemmin olen tehnyt samasta langasta Suvi Simolan suunnitteleman Noux-paidan. Siitä resorit löystyivät aika nopeasti ja itse asiassa olen neulonut ne myöhemmin uudelleen pienemmillä puikoilla. Toivottavasti Seleste-paidalle ei käy samalla tavalla.



Niin kuin leveästä hymystäkin näkee, niin olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Langan värikin on mielestäni todella kaunis.

Tänään minua ilahdutti: Mansikat ovat minun suurta herkkuani ja niitä tuleekin ostettua melkein päivittäin pari litraa. Kun syöjiä on tällä hetkellä kolme, niin se tarkoittaa, että ne pitää jakaa perheenjäsenten kesken. Kerran kesässä kuitenkin ostan laatikollisen mansikoita ja niitä saa syödä niin paljon kuin vain pystyy! Se päivä oli tänään!


maanantai 7. kesäkuuta 2021

Friday Tee

FRIDAY TEE
Lanka: Drops Baby Merino yht. 361g
Puikot: 2.5 ja 3mm
Ohje: Friday Tee by PetiteKnit


Minulla on kaapissani muutama kesäneule, joita olen käyttänyt melko ahkerasti. Ja koska niitä todellakin käytän, niin täytyyhän niitä saada lisää. Uusin tulokas on PetiteKnitin suunnittelema Friday Tee.


Heti kun näin kuvan tästä mallista, niin tiesin, että haluan sen ehdottomasti neuloa. Kevätkiireistä huolimatta se valmistui tasan kuukaudessa.

PetiteKnitin pusero on valkoinen, jossa on ruskeita raitoja, mutta minä päädyin varastostani löytämiini tummansiniseen ja vaaleanpunaiseen. Nämä kaksi väriä sopivat todella hyvin yhteen. Dropsin Baby Merino on muuten todella ihanaa neulottavaa.


Kauluksen resori on taitettu kaksinkerroin ja se antaa neuleelle todella viimeistellyn vaikutelman. Raglankavennukset muodostavat myös hauskat raidat.



Koska pusero on neulottu merinolangasta, niin hellepäivänä se on hieman liian kuuma, mutta "tavallisena" kesäpäivänä se toimii mainiosti.

Tänään minua ilahdutti: Tyttäreni opiskeli Tukholmassa viisi vuotta hammaslääkäriksi ja perjantaina hän valmistui. Huomenna hän saapuu Suomeen ja aikoo myös jäädä tänne työskentelemään. Oi tätä äidin onnea!