NUUK Lanka: Novita Miami 267g Puikot: 3.5 ja 5mm Ohje: Nuuk by Jonna Hietala (Laine Magazine, Issue1) |
Mun suosikkineuleeni on ollut useamman kesän ajan vaaleanpunaisesta Novitan Miamista neulottu pitsipusero. (Itse asiassa tajusin juuri, että pusero viettää jo 10-vuotispäiväänsä!) Pusero on pysynyt todella hyvässä kunnossa, vaikka Miamissa on puuvillan lisäksi 50% akryyliä.
Tällä hetkellä minua viehättää suuresti unikonpunainen väri. Olinkin riemuissani, kun tajusin, että minullahan on sellaista kaapissani odottamassa. Tällä kerralla halusin värin olevan pääosassa ja siksi valitsin mahdollisimman yksinkertaisen mallin. Jonna Hietalan Nuuk on juuri sellainen.
Ohje löytyy ensimmäisestä Laine-lehdestä, joka ilmestyi syksyllä 2016. Useamman kerran olen ajatellut tehdä Nuukin, mutta vasta nyt sain sellaisen aikaiseksi. Ohje on kyllä niin kiva, että tätä täytyy käyttää uudelleenkin. Voi olla, että neulon vielä valkoisen ja vaaleansinisen Nuukin. Lankoja nimittäin on vielä varastossa. Tosin en taida enää tänä kesänä tehdä kesäpaitoja, vaan vähitellen siirryn neulomaan syksyisempiä asioita.
Viime kesänä tein muuten tästä unikon värisestä Miamista Tuutu-peiton, joka sopii pienelle lapselle.
Tänään minua ilahdutti: Minua on naurattanut tämä Fingerpori koko päivän!
Onneksi sinulla oli tuo kauniin värinen lanka varastossa, koska mielestäni Novitan Miamia ei valmisteta enää. Hienon puseron sait.
VastaaPoistaKiitos! Miamin valmistus on tosiaan lopetettu jo monta vuotta sitten.
Poista