keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Asteri-tabletit

ASTERI-TABLETIT
Lanka: Red Heart Eco-Cotton Blend yht. 413g
Koukku: 3mm
Ohje: Asteri-matto (Lankava)

Olemme sisustaneet kakkoskotimme hyvin pitkälle vanhoilla kalusteilla. Osan olemme saaneet ja osa on löytynyt omista varastoista. Keittiön pyöreä pöytä on yksi harvoista uusista kalusteista. En löytänyt pöydälle mieluisia tabletteja, joten ei auttanut muu kuin tarttua koukkuun.

Malliksi valitsin Lankavan Asterin. Jouduin kuitenkin soveltamaan ohjetta, sillä muuten tableteista olisi tullut aivan liian suuret. Jätin siis yksinkertaisesti muutaman kerroksen virkkaamatta.

Beige lanka tuli käytettyä tehokkaasti loppuun ja viimeisen kerroksen virkkasin luonnonvalkoisella värillä. Tuo valkoinen reunus antaa oikeastaan aika kivaa ilmettä tableteille.


Virkkaamisen aloitin innoissani heinäkuussa, mutta valmista tuli vasta syyskuussa. Neljän samanlaisen pyörylän virkkaaminen oli aika puuduttavaa! 

Tänään minua ilahdutti: Olen syyslomalla ja kerrankin tuntuu siltä, että olen ehtinyt jo tehdä vaikka mitä. Yleensä aika valuu jotenkin käsistä ja etukäteen murehdin jo töihin paluuta.

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Forage Shawl

FORAGE SHAWL
Lanka: Ilun Tentetti, WYS Exquisite, LullUll av Jenny Penny, Skein Queen Crush yht. 173g
Puikot: 4mm
Ohje: Forage Shawl by Helen Stewart

Forage Shawlin ohjetta olen katsellut monta kertaa, mutta en ole tajunnut, että siihenkin voisi käyttää minivyyhtejä. Ohjeen mukaan tarvitaan seitsemän 20 gramman vyyhtiä. Monta vuotta sitten ostin lankafestareilta Ilun Tentetin, jossa nimensä mukaisesti oli 10 minivyyhtiä. Valitsin niistä seitsemän tähän huiviin.

Huivi ei kuitenkaan ollut mielestäni tarpeeksi suuri, kun ohje päättyi, joten lisäsin vielä kolme kuviokertaa. Ilun lankoja minulla ei ollut enää kaikkia jäljellä, joten jouduin kaivelemaan muita lankoja varastostani. Aika kivat värit löysinkin. Valmiista huivista tuskin edes huomaa, missä vaiheessa rupesin käyttämään muita lankoja.

Ohje on taas taattua Helen Stewart -laatua. Huivia oli nautinnollista neuloa ja se valmistui sutjakkaasti.

Viikonloppuna olimme taas Hangossa ja sieltä oli helppo löytää ihania kuvauspaikkoja. Sääkin oli mitä mainioin.

Tänään minua ilahdutti: Näissä maisemissa kun saa viettää viikonlopun, niin eiköhän arkiviikkokin suju taas hyvin.



sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Red Robin Socks

RED ROBIN SOCKS
Lanka: Aara Mieli yht. 67g
Puikot: 2.25mm
Ohje: Red Robin Socks by Helen Stewart

Tämä sukkaohje on ollut Ravelryn suosikeissani useamman vuoden. Kolme vuotta sitten ostin ohjeen ja vasta tänä syksynä sain ne neulottua. Tällaista tämä minun neulomiseni on! Onneksi langat eivätkä ohjeet mene miksikään, vaikka ne joutuisivatkin odottelemaan vuoroaan vähän pidempään.

Malli on niin kiva, että kun vauhtiin pääsin, niin voisin neuloa samantien toisetkin sukat. Mallikuvio on helppo, mutta aluksi sen neulominen tuntui jotenkin hitaalta. Pienen harjoittelun jälkeen sen rytmiin kuitenkin pääsi .

Kummatkin värit ovat Aaran Mieli-sukkalankaa. Pääväri on nimeltään Oliivilehto ja vaalea on nimetön minivyyhti, jonka sain Labbnäsin neuleleiriltä lahjaksi toissa kesänä.


 Kantapäät ja kärjet tein katsomatta ohjetta, sillä halusin tehdä ne tutulla ja turvallisella tavalla. 

Tänään minua ilahdutti: Maltan tuskin odottaa ensi lauantaita, sillä silloin on Villan Voima -tapahtuma Paimion Parantolassa. Sinne on tulossa paljon mielenkiintoisia lankamyyjiä. Olen ostanut tänä vuonna todella vähän lankaa, mutta ensi viikonlopuksi olen antanut itselleni luvan shoppailla niin paljon kuin huvittaa!

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Skyline Wrap

 

SKYLINE WRAP
Lanka: Rva Silmusolmu Villasukkis yht. 260g
Puikot: 4mm
Ohje: Skyline Wrap by Helen Stewart

Tämä on ollut siitä kummallinen kesä, että minua ei ole huvittanut neuloa lainkaan puseroita. Onneksi sentään huivien neulominen on sujunut! 

Helen Stewart on suunnitellut tämän huivin joulukalenteriminejä ajatellen. Minäkin käytin tähän Rva Silmusolmun värjäämiä minejä yhteensä 24 kappaletta. Vyyhdit olivat 20g painoisia ja huviin meni jokaista väriä n. 10g, joten saan lopuista tehtyä vielä jotakin kivaa.


Värejä on laidasta laitaan ja ensin epäilinkin, että huivista tulee liian levoton. Rohkeasti jatkoin lankojen yhdistelyä ja mielestäni lopputulos on aika onnistunut. Onpahan talvella sitten jokin väriläiskä mustaa takkia piristämässä.


Kuten pihlajanmarjoista näkyy, niin syksy rupeaa vähitellen kolkuttelemaan ja samalla innostus villapaitoihinkin on alkanut heräämään. Esimerkiksi uudessa Neulottu Kalevala II -kirjassa on upeita malleja.


Tänään minua ilahdutti: Löysin Vistan markkinoilta Paimiosta näin kauniita keraamisia nappeja. Käyttökohdetta ei vielä ole, mutta nyt on hyvä syy neuloa vaaleanpunainen tai petroolin värinen villatakki.



sunnuntai 4. elokuuta 2024

Edinburgh Lanes Shawl

Edinburgh Lanes Shawl
Lanka: Wool Me Once Fibers BFL ja Merino Sock yht. 197g
Puikot: 4mm
Ohje: Edinburgh Lanes Shawl by Helen Stewart


Taas kerran valitsin Helen Stewartin suunnitteleman huiviohjeen. Sen sai Helenin uutiskirjeen myötä ilmaiseksi. Lähdin heti kaivelemaan lankavarastojani ja Wool Me Once Fibersin langat sopivat tähän mainiosti. Huivissa on käytetty kolmea väriä ja niiden nimet ovat: Dragonfly in Amber, Voyager ja Whisper.

Ohje oli taas mainio ja huivin neulominen sujui sutjakkaasti. Työn etenemistä edesautti, kun tehdessä sai ihailla lankojen sointumista toisiinsa. Värit eivät ole minulle tyypillisiä, mutta lopputuloksesta kyllä tykkään. 

Huivia kuvattiin Hangossa Casinon kallioilla. Hangossa onkin tullut vietettyä paljon aikaa uuden kakkoskodin ansiosta.


Tänään minua ilahdutti: Hanko on syntymäkaupunkini, mutta vasta aikuisiällä olen ymmärtänyt, miten upea paikka Hanko on. Onneksi nyt voin viettää siellä paljon aikaa. 



keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Pitkästä aikaa!

En ole kirjoitellut tänne blogiin yli kahteen kuukauteen ja Instagram-tilini on ollut myös tauolla. Mitään erityistä syytä tälle ei ole. Koko ajan olen neulonut, mutta en ehkä ihan niin paljon kuin yleensä. Yksi keskeneräisistä töistä on torkkupeitto ja sen tekeminen kestää kauan, joten valmiita töitä ei ole tupsahdellut ihan entiseen tahtiin. Kahdet sukat olen kuitenkin saanut valmiiksi.

ALIZE-SUKAT
Lanka: Alize Superwash Comfort Socks 66g
Puikot: 2.25mm

Alizen sukkalangat ovat melko edullisia ja niissä on kauniita värejä. Siinä syy, että tällaisia yksittäisiä keriä tulee aina välillä hankittua. Sukat olen neulonut jo maalis-huhtikuussa. Väritys on niin kiva, että taidan pitää nämä itselläni.



FORTISSIMA-SUKAT
Lanka: Schoeller & Stahl Fortissima Cotton Stretch 48g
Puikot: 2.25mm

Kesällä pitää neuloa ainakin yhdet puuvillasukat. Jos tarkkoja ollaan, niin tässä langassa on 41% villaa, 39% puuvillaa, 13% polyamidia ja 7% polyesteria. En meinannut muuten uskoa silmiäni, kun huomasin, että olen ostanut tämän lankakerän vuonna 2015! En ole vähään aikaan ostanut näitä puuvilla- tai puuvillasekoitelankoja, mutta siitä huolimatta tuntuu, että mun varasto ei tyhjene millään. 


Koska kyseessä on kesäsukat, niin tein melko lyhyen varren (n. 7,5cm). 


Eilen olin tyttäreni kanssa retkellä Helsingissä. Pääkohde oli Ateneum, mutta päivään sisällytettiin myös yksi lankakauppavierailu. Kohteeksi valikoitui Lamb & Co. Ostin yhden vyyhdin raidoittuvaa Eldur Yarnsin sukkalankaa sekä noita söpöjä silmukkamerkkejä. Olisin halunnut vierailla myös Armi Yarnsilla, mutta se on valitettavasti kiinni maanantaisin ja tiistaisin. Oli muuten hauska sattuma, että Armi Yarnsin omistaja piipahti Lamb & Co:ssa juuri silloin kun me olimme siellä! 


Mujissa on myös kiva piipahtaa Helsinki-reissuilla. Nide-kirjakauppa sijaitsee Mujin tiloissa ja sieltä löysin ihanan Muumi-pussukan. Se on juuri täydellinen sukka- tai huiviprojekteja varten.

Tänään minua ilahdutti: Suomalaisesta kirjakaupasta bongasin pari viikkoa sitten Katja Makkosen kalenterin. Kalenterin ideana on, että samalla perusohjeella voi neuloa joka kuukausi uuden kaarrokeneuleen. Vähän hassua toki ostaa kalenteri tähän aikaan vuodesta, mutta kun hintaa oli 2e, niin mielestäni tämä oli perusteltu ostos.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Cumulus Blouse

CUMULUS BLOUSE
Lanka: Rauma Alpakka Lin 229g
Puikot: 4.5mm
Ohje: Cumulus Blouse by PetiteKnit

Kaksi vuotta sitten olin Turussa Kädentaitomessuilla ja siellä kiinnostuin Rauman Alpakka Lin -langasta. Langan koostumus on 48% alpakkaa, 8% villaa ja 44% pellavaa. Langan tuntuma on ihanan pehmeä, mutta pellavan ansiosta se on myös ryhdikästä lankaa. Viime kesänä vihdoin ostin kyseistä lankaa, mutta pitkään mietin, että mitä siitä tekisin. Lopulta valitsin yksinkertaisen Cumulus Blousen. 

Lanka ja malli ovat erinomainen yhdistelmä. Tosin ensimmäisen aloituksen jouduin purkamaan, sillä koko oli aivan liian ioso. Lopulta neuloin koon S, vaikka oikea kokoni on L. 

Kuvat on otettu tämän viikon tiistaina, kun takatalvi yllätti perusteellisesti. Pusero osoittautui mainioksi vaatteeksi, sillä se on lämmin, mutta ei kuitenkaan liian kuuma. Uskoisinkin on tälle löytyy käyttöä ihan ympäri vuoden. 

Tänään minua ilahdutti: Muutaman päivän takaisesta lumesta ei onneksi ole enää tietoakaan. Ehkäpä pian pääsen taas ulos neulomaan.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Mount Juliet Shawl

 

MOUNT JULIET SHAWL
Lanka: Johannas Garn Merino Sock yht. 162g
Puikot: 4mm
Ohje: Mount Juliet Shawl by Helen Stewart




Kaksi vuotta sitten huomasin, että Johannas Garn lopettaa lankojen värjäämisen. Loput vyyhdit hän myi paketteina hieman edullisempaan hintaan. Minun paketissani oli esim. keltainen vyyhti ja tilasin sen sillä ajatuksella, että kaikkia värejä pitää kokeilla. Keltainen ei nimittäin ole minulle ollenkaan tyypillinen väri.

Kun rupesin tekemään tätä Helen Stewartin suunnittelemaa huivia, niin mietin todella pitkään, mitkä kaksi väriä siihen valitsen. Lopulta päädyin näihin kahteen todella keväiseen värisävyyn. Kirjavan langan nimi on muuten osuvasti Vårvinter eli Kevättalvi.

Huivia neuloessani olin vielä hieman epävarma värivalinnoistani, mutta kun sain valmiin huivin kaulalleni, niin tykästyin siihen heti. Erityisesti tumman vaatteen päällä se näyttää kauniilta.

Muuten huivia oli mukava neuloa, mutta kierretyt nurjat silmukat hidastivat neulomista aika paljon. Onneksi niitä ei ollut kovin monella kerroksella.

Tänään minua ilahdutti: Olin pitkästä aikaa mökillä. Sää oli melko sateinen, mutta siitä huolimatta on virkistynyt olo.