sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Red Robin Socks

RED ROBIN SOCKS
Lanka: Aara Mieli yht. 67g
Puikot: 2.25mm
Ohje: Red Robin Socks by Helen Stewart

Tämä sukkaohje on ollut Ravelryn suosikeissani useamman vuoden. Kolme vuotta sitten ostin ohjeen ja vasta tänä syksynä sain ne neulottua. Tällaista tämä minun neulomiseni on! Onneksi langat eivätkä ohjeet mene miksikään, vaikka ne joutuisivatkin odottelemaan vuoroaan vähän pidempään.

Malli on niin kiva, että kun vauhtiin pääsin, niin voisin neuloa samantien toisetkin sukat. Mallikuvio on helppo, mutta aluksi sen neulominen tuntui jotenkin hitaalta. Pienen harjoittelun jälkeen sen rytmiin kuitenkin pääsi .

Kummatkin värit ovat Aaran Mieli-sukkalankaa. Pääväri on nimeltään Oliivilehto ja vaalea on nimetön minivyyhti, jonka sain Labbnäsin neuleleiriltä lahjaksi toissa kesänä.


 Kantapäät ja kärjet tein katsomatta ohjetta, sillä halusin tehdä ne tutulla ja turvallisella tavalla. 

Tänään minua ilahdutti: Maltan tuskin odottaa ensi lauantaita, sillä silloin on Villan Voima -tapahtuma Paimion Parantolassa. Sinne on tulossa paljon mielenkiintoisia lankamyyjiä. Olen ostanut tänä vuonna todella vähän lankaa, mutta ensi viikonlopuksi olen antanut itselleni luvan shoppailla niin paljon kuin huvittaa!

6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen pintaneule sukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on helppo tehdä ja on kuitenkin näyttävän näköinen.

      Poista
  2. Kivan näköiset sukat! Kiva mallineule. Olen myös nyt usein tehnyt varren suun, kantapään ja kärjen eri värillä ja usein tietysti minivyyhdeistä. Niitä on tullut parin vuoden joulukalenterista.

    VastaaPoista
  3. Komeat on sukat. Kivaa tuo neulepinta ja lanka.

    VastaaPoista