lauantai 18. marraskuuta 2023

Sukkia kaikenkokoisiin jalkoihin

JUNASUKAT
Lanka: Schoppel Wolle Zauberball Crazy (väri Gartenparty)
Puikot: 2.25mm
Ohje: Junasukat vauvalle

Aika harvoin teen vauvaneuleita, vaikka olisikin kiva, jos niitä olisi varastossa odottelemassa kun lähipiiriin syntyy vauvoja. Nyt innostuin neulomaan pienet sukat, kun minulla oli sopivasti iloisen väristä sukkalankaa käsillä. Näille olisi kiva neuloa kaveriksi lapasetkin. Luultavasti ne jäävät kuitenkin neulomatta, sillä tällaiset pienet työt ovat jotenkin hankalia tehdä pienen silmukkamäärän takia.

APPELSIINI-SUKAT
Lanka: Regia Cotton ja Regia Cotton Tutti Frutti Color yht. 68g
Puikot: 2.25mm

Raitasukkia sen sijaan on aina hauska tehdä. Tällä kertaa tosin valitsemani värit olivat niin lähellä toisiaan, että kerrosten laskeminen ei ollut ihan helppoa. Väritys on kovin kesäinen, mutta tuo Tutti Frutti väri on nimeltään Appelsiini ja nythän on juuri appelsiinien aika alkamassa.

CATS & DOGS -SUKAT
Lanka: Opal Cats & Dogs 72g
Puikot: 2.25mm

Vihreän ja beigen yhteiselo ei ajatuksena kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta jokin tässä väriyhdistelmässä houkutteli niin kovin, että kerä oli ostettava. Yllättävän nopeasti langasta tuli miesten sukat. Opalin lanka tuntui niin miellyttävältä, että sukkien isosta koosta huolimatta ne valmistuivat sukkelaan. 


Tässä sukat vielä suloisesti yhteiskuvassa.

Tänään minua ilahdutti: Nyt eletään joulumyyjäisten kulta-aikaa. Pari viikkoa sitten ostin itselleni nämä ihanat kirjoneulelapaset. Lapasten tekeminen ei kuulu mielipuuhiini ja siksi maksoin todella mielelläni näistä 15e. Vähän tuli huono omatuntokin, kun sain ostettua lapaset noin halvalla.

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Muru-kaarrokeneule

 

MURU-KAARROKENEULE
Lanka: Novita Wonder Wool yht.567g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Novita 3/2023 Syksy, malli 38

Minulla on koko ajan hieman huono omatunto, koska olen tehnyt niin vähän puseroita miehelleni. Tosin viime syksynä tein ruskean tweedpaidan, mutta pakko myöntää, että hän tosiaan ansaitsi ikioman kaarrokeneuleen.


Kuvittelin antavani tämän neuleen hänelle joululahjaksi, mutta pusero valmistui supernopeaa tahtia, joten kai minun on annettava se jo nyt hänelle käyttöön. Ohje on Novitan tämän vuoden Syksy-lehdestä ja sen on suunnitellut Sisko Sälpäkivi.

Ihastuin mallineuleen väreihin, joten tilasin tismalleen samat värit Novitan Wonder Wool -langasta. Lankaa oli todella mukava neuloa. Toivottavasti se kestää myös käytössä. 

Koko on juuri sopiva ja saajakin vaikuttaa oikein tyytyväiseltä lopputulokseen.

Tänään minua ilahdutti: Kuvaaminen ja bloggaaminen on ollut kovin vähäistä tänä syksynä. Neulomaankin olen ehtunyt tavallista vähemmän. Siksi ilahduinkin kovasti, kun tänään sain saman päivän aikana nämä kuvat otettua sekä tekstin kirjoitettua.