lauantai 23. elokuuta 2014

Villasukat jalkaan!

Vuonna 2011 Tampereen Kädentaitomessuilla oli tarjolla erikoiserä 7Veljestä,  joka ei koskaan tullut tuotantoon asti. Väritys on mielestäni kiva, joten uskon, että langalle olisi löytynyt ostajia.

PINTANEULESUKAT
Lanka: Novita 7Veljestä 107g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Novita Talvi 2008, malli 39
Tämän vahvuisesta langasta on välillä kiva tehdä sukkia, sillä ne valmistuvat mahdottoman nopeasti. Pintakuviointi myös edesauttaa sukkien valmistumista.


Vielä pari viikkoa sitten ajatuskin villasukkien käyttämisestä tuntui ahdistavalta, mutta nyt niille on jo käyttöä.



Tällä hetkellä mulla ei ole yhtään sukkaparia puikoilla. Sukkia on tosi kiva neuloa, mutta niitä tehdessä muut projektit eivät juuri etene. Kuitenkin haluaisin saada valmiiksi jotakin muutakin kuin sukkia.


Toisaalta sukka on mainio "käsilaukkukäsityö", joten kai minun on lähdettävä valitsemaan sopivaa sukkalankaa seuraavaa paria varten. Tällä kerralla voisin valita hieman ohuemman langan.

Päivän kirjavinkki: Disa Hannuntytär, Kristiina Vuori


Olin tosi iloinen, kun bongasin kirjastosta Kristiina Vuoren Disa Hannuntytär -teoksen mp3-levynä. Latasin sen samantien Ipodille ja siirryin 1390-luvun Suomeen.  Kirjaa kuunnellessa nykymaailma unohtui ja sen parissa tuli mm. kerättyä aikamoisen monta litraa viinimarjoja. Kirjan kesto on yli 15 tuntia, mutta missään vaiheessa ei tullut pitkästynyt olo. Suosittelen siis kuunneltavaksi!

Tänään minua ilahdutti: Kävin elokuvateatterissa pitkästä aikaa. En muistanutkaan, kuinka hyvältä elokuva näyttää suurelta valkokankaalta! Leffa oli Kesäkaverit. Juoneltaan ei mikään kummoinen, mutta Hangon maisemat olivat upeita. Itselleni leffan maisemat olivat tuttuja, sillä olen Hangosta kotoisin.

4 kommenttia:

  1. Aika kivan väristä! Jännä ettei myyntiin asti ole tullut. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat! :) Kyllä vaan olisi melko todennäköisesti minunkin ostoskoristani tuo lanka löytynyt, jos Novita olisi sen ymmärtänyt myyntiin laittaa. Mulla on ollut koko kesän villasukat jalassa, tosin vain öisin. ;) Päivisin olen käyttänyt ihan tavallisia sukkia (en tykkää olla koskaan avojaloin, paitsi suihkussa on pakko olla). Nytkin riittää vielä vain univillasukat, mutta varmaan kohtaa saa alkaa ohkaisempia villasukkia laittaa päiväksikin jalkaan, ihanaa! :)

    VastaaPoista
  3. Kivan väriset sukat! Minulla on vielä 1 kerä jättiraitalanka, vihreä-valkoinen. Ostin joskus sukka rekasta Oulussa. En raskinut vielä neuloa mitään kerästä kun on vain yks.

    VastaaPoista
  4. Tunnen tuon pintaneuleen nimellä "vohvelineule", vaikkei se ihan sitä taida ollakaan. :) Sukkien pinnasta tulee jotenkin mieleen isot legot, kun kuvia kastelee pienessä kooossa! :D

    VastaaPoista