lauantai 29. marraskuuta 2014

Rakkain villatakkini

Birgitta Forslund kirjoittaa kirjansa Rakkain villatakkini esipuheessa näin: "Rakastan villatakkeja! Ne ovat ihanimpia vaatteita mitä tiedän." Olen täysin samaa mieltä. Siksi ihmettelenkin, miksei minulla ole enempää itseneulottuja villatakkeja. Kaupasta ostettuja onkin sitten sitäkin enemmän.

RAKKAIN VILLATAKKINI
Birgitta Forslund
Suom. Lotta Lipsanen
Karisto 2014
Tässä kirjassa on yhteensä 24 neule- ja virkkausohjetta. Villatakit on suunniteltu eri alojen ammattilaisille ja harrastajille. Esimerkiksi kannen ihana pörröinen angoraneule on suunniteltu Eveliinalle, joka on barista ja kahvitaiteilija.

Ensimmäinen huomio kirjasta on, että kuvat ovat todella kauniita. Siksi se toimii mainiosti myös inspiraation antajana sellaiselle, joka ei halua sanasta sanaan noudattaa annettuja ohjeita.




Alla on yksi suosikkikuvistani tästä kirjasta.


Mutta toki kirjasta löytyy myös toteuttamiskelpoisia ohjeita. Tähän virkattuun Keraamikon takkiin minulla olisi valmiina jo Rowanin Felted Tweediä.


Ja Dropsin Alpacaa olisi tähän Runoilijan villatakkiin.


Kirjan miinuspuolena voisi mainita, että kaikkia kuvissa olevia neuleita ei ole viimeistelty kovin kauniisti. Esimerkiksi Runoilijan villatakissa minua häiritsee tuo ylimmäinen napinläpi. Eihän sitä voi edes käyttää, koska se on niin hassussa kohdassa!


Valkoisessa Juhannusvillatakissa näpinlävet irvistelevät aika rumasti. No, nämä voi tietysti tehdä itse juuri niin kuin haluaa.

Kirjan villatakeista ainoastaan kolme on suunniteltu miehille. Tässä Lautailijan villatakki, jossa etukappaleet on virkattu, kun taas takakappale ja hihat on neulottu.


Retkeilijän villatakki on oikeastaan villatakin ja päällystakin välimuoto. Tässä on jotakin todella viehättävää!


Lankoina kirjan ohjeissa on käyetty Dropsin, Rowanin, Hjertegarnin ja Debbie Blissin lankoja.

Mitään tekniikkaosiota kirjassa ei ole, mutta lopussa on sivun verran vinkkejä esim. langan valinnasta. Paras vinkki löytyy kuitenkin aivan sivun lopusta: " Mikä tärkeintä: kun neulot tai virkkaat, uppoudu luovaan työhön kaikessa rauhassa, nauti käsillä tekemisestä ja unohda stressi!" Aika mainioita ajatuksia näin pikkujouluna, kun ajatukset väkisinkin siirtyvät jouluun ja kaikkeen siihen, mitä pitäisi ehtiä tehdä. Tästä saankin hienon aasinsillan siihen, että kirjassa on myös Jouluvillatakin ohje!


Tänään minua ilahdutti: Olin pitkästä aikaa Prismassa ostoksilla. Ostoslistalla oli kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan lankaa. Lankahyllyn kautta täytyy kuitenkin aina kulkea ja siellähän olikin jotain todella mielenkiintoista.


Regian sukkalankaa, jossa on alunperin astronauteille suunniteltu Outlast-lämmönsäätelyominaisuus. Kehon lämpötilan pitäisi siis pysyä tasaisena Outlastin ansiosta. Kuulostaa niin hienolta, että pakkohan tätä on kokeilla. Hintakaan ei ollut paha; 2.95e/50g.

1 kommentti:

  1. Minä olen jo kauemmin kaipaillut erilaisia neulepaitoja vaatekaappiini, mutta millään en viitsisi ostaa kaupasta. Ensivuodeksi otan haasteen ja neulon itselleni ainakin yhden neuleen. Yhtään en ole vielä valmiiksi saanut :)

    VastaaPoista