sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kädentaitomessuilla Tampereella 2014

Tampereen Kädentaitomessuille pääseminen on minulle yksi vuoden kohokohdista. Eilen sain viettää runsaat viisi ja puoli tuntia iloisessa ihmisvilinässä. Rankkaahan messuilla vaeltelu on (nukuin viime yönä 12 tuntia!), mutta ah niin ihanaa.

Messukierroksen aloitin ihastelemassa Karkkineule-kilpailuun tulleita töitä. Niitä katsoessa vain huokailin ja ihmettelin, miten taitavia ja mielikuvitusrikkaita ihmisiä tästä maasta löytyykään.





Erityisen paljon tykkäsin tästä Kiss Kiss -kaulahuivista.


Myös Pipokilpailun satoa ihastelin Novitan osastolla.




Kun olin saanut hieman tuntumaa messujen tarjontaan alkoi varsinainen shoppaaminen. Olin nostanut käteistä rahaa ja sopinut itseni kanssa, että kaiken rahan saa käyttää ilman huonoa omaatuntoa.

Ensimmäiset langat ostin Eiran Lankojen osastolta.







Ihanuuksia oli vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi Langin Mille Colori Baby -langat houkuttelivat kovasti, mutta lopulta päädyin saman firman Alpaca Superlightiin.


Tälle iloiselle värikimaralle on jo olemassa suunnitelma.

Valtavan suuressa lankavarastossani on pitkään ollut yksi puute. Minä en omista nimittäin yhtään Madelinetoshin lankaa. Se tarkoitti tietenkin sitä, että minun oli mentävä katsomaan Titityyn osastoa.


Ensimmäiseksi sieltä tuli vastaan kaunis villatakki ja tuolta takaa kurkistaakin jo Madelinetosheja!


Titityyllä oli niin ihania lankoja, että valitsemiseen kului tovi poikineen. Lopulta päädyin ostamaan harmaata ja vihersävyistä Tosh Meino Lightia. Nuo söpöt pikkuvyyhdit ovat samaa lankaa. Niitä oli houkuttelevasti kassan luona tarjolla. Ja kun vauhtiin pääsin, niin ostin vielä Madelinetosh Prairie lankaakin.


Tässä vielä koko saalis yhteiskuvassa.


En vielä tiedä, mitä näistä teen, mutta se ei haittaa, sillä näitä pitääkin ensin vain silitellä ja nauttia niiden kauneudesta!

Eikä tässä vielä kaikki! Ensimmäistä kertaa messuilla oli myös kolmas houkutteleva lankakuppa, nimittäin Snurre.


Kesällä kävin Helsingissä heidän liikkeessään ja jo silloin ihastuin monipuoliseen valikoimaan.




Tätä BC Garnin Angora Fino -lankaa hypistelin pitkään käsissäni. Yhdestä vyyhdistä saisi kuulemma tehtyä kaksi pipoa. Väritkin on ihan huippuja. Nyt hieman kaduttaa, etten ostanut tuollaista suloisen pehmeää vyyhtiä...


Näistä Louhittaren Luolan Väinämöisistä onneksi sentään toin yhden kotiini.


Kirkkaiden värien lisäksi on kiva valita välillä jotakin hieman hillitympääkin.

Messuilla kaupataan perinteisesti myös lehtitilauksia. Vaikka olen vähentänyt lehtien tilauksia, niin käsityölehtiä haluan kuitenkin kotiini saada. Nykyiset tilaukseni olivat juuri päättyneet tai päättymässä, joten kävin katsomassa olisiko hyviä houkutuksia tarjolla. Ja olihan niitä!


Modan tilasin peräti kahdeksi vuodeksi ja kylkiäisenä sain kaksi kerää lankaa, pussukan, jossa oli puikkoja ja virkkuukoukku, kaksi pyyhettä, Finlaysonin kangaskassin, kolme lehteä oman valinnan mukaan ja


hopeisen Musla voiveitsen, jonka arvo näyttää olevan ostopaikasta riippuen 85e -130e!

Myös Suuri Käsityö -lehti tuli tilattua, sillä kaupan päälle tilaajat saavat sukkakirjan (toimitetaan myöhemmin) sekä


puikkoja ja virkkuukoukkuja (tai vaihtoehtoisesti setin kuviosaksia) sekä kolme lehteä kaupan päälle. Mielestäni tein aika mainiot kaupat, sillä joka tapauksessa hankkisin nämä lehdet tavalla tai toisella.

Tänään minua ilahdutti: Mahtavaa, että Suomessa järjestetään näin suuret ja monipuoliset Kädentaitomessut. Ne tuottavat suurta iloa meille käsitöiden ystäville.

6 kommenttia:

  1. Ihania nuo karkkineuleet. Ja mahtavia ostoksia olet tehnyt :) Suuren Käsityölehden olisin minäkin voinut tilata ihan noiden lahjojen vuoksi. Tais olla pelkkä messutarjous ?
    Harmi, että matkaa Tampereelle on satoja kilometrejä - Oulun messuilla kävin, mutta nehän on paljon pienemmät...

    VastaaPoista
  2. Kiva kun pääsin kauttasi messuille;)
    Eijalle pitää kertoa, että käsityölehden voi samoilla herkuilla tilata myös netistä, tosin ilman ylimääräisiä lehtiä, mutta sukkakirjan ja puikot tai sakset saa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä - en vain onnistu löytämään kyseistä tarjousta :(

      Poista
  3. Mun on niiiin pakko päästä ens vuonna tuonne! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ostoksia, hyvällä omallatunnolla! :o)
    Minulta jäi tällä kertaa messut väliin, liiaksi ohjelmaa omasta takaa - pikkuisen kismittää...

    VastaaPoista
  5. Kiva kuvaus messupäivästä. Ihastuttavia ja koukuttavia lankakuvauksia!

    VastaaPoista