maanantai 25. lokakuuta 2010

Langantuloa ei voi estää

Olen tehnyt vaikka kuinka monta kertaa päätöksen, että en osta lisää lankaa. Päätökset eivät ole kuitenkaan tähän mennessä pitäneet ja parasta onkin kai todeta, että olen krooninen lankahamsteri! Itse asiassa tämä "hamsterius" alkoi sen myötä, kun rupesin seuraamaan netistä erilaisia neuleblogeja. Myös Novitan Neulomosta saa vähän turhankin nopeasti tietää, missä mitäkin lankaa myydään. Kaiken maailman tarjoukset ovat minun kompastuskiveni. Taidan olla sukua sille kuuluisalle Vilenille, joka aina tokaisee: "Kun sain niin halvalla..."

Tänään Vilen iski silmänsä lankoihin kirppiksellä ja tässä saalis.


Aika herkkuja, eikö totta? Lankaa on yhteensä hieman yli kilo ja hintaa koko komeudella oli 9e! Langat ovat todellisia vuosikertalankoja, sillä esim. lilassa langassa lukee "Made in Bundesrepublik Deutschland".


Näistä toisista lankaostoksista Vilen ei olisi ilahtunut, sillä niillä oli hintaa jo huomattavasti enemmän.


Perjantaisin mun on tarkoituksena vain vilkaista, millaisia lankoja Wollmeisen päivityksissä on, mutta aika usein sormi osuu nappulalle, josta lähtee tilaus. Tällä kertaa onnistuin saamaan upean väristä Sabrinaa.


Anttilassa oli puolestaan tarjous, jolla sai lankoja -25% ja hankin vähän Luxus Alpacaa (kuvassa ei ole kaikki kerät...). Mitä tähän voi enää sanoa? Toivoton (mutta onnellinen) tapaus!

Tänään minua ilahdutti: Kävin kirjastossa ja taas kerran sain uskomattoman hyvää palvelua. Ihanaa, että meillä jokaisella on oikeus lainata kirjoja ilmaiseksi mielin määrin.

7 kommenttia:

  1. Eipä voi muuta kuin nauraa tuolle sulovileniydellesi:-) Ominaisuus on kyllä huomattu myös paikallisessa lankapuodissa:-)

    Vaan kauniita lankoja taaskin olet shoppaillut ja keskimäärin ihan kohtuullisella hinnallakin!

    VastaaPoista
  2. Sormia rupesi syyhyämään, miksikähän.

    VastaaPoista
  3. Voi,voi kyllä kai se on jokin synnynnäinen ominaisuus toi viehtymys lankoihin. Niin olen ainakin omalla kohdallani todennut, et olen syntynýt villalanka ranteessa:):). Kauniita lankoja, olkoot minkä hintaisia tahansa, EI VOI vastustaa. Sulla aivan ihkua toi sininen Wollmeise. Onko ne kuinkas tyyriitä noin niinku yleensäkin ja mistä ostit? en ole vielä näistä neulonut.

    VastaaPoista
  4. Maila: Wollmeise-lanka maksaa tällä hetkellä 17.50e/ vyyhti ja vyyhdissä on lankaa 150g. Se on todella riittoisaa lankaa, joten loppujen lopuksi se ei ole hirvittävän kallista. Sitä saa Wollmeisen omasta nettikaupasta, mutta valitettavasti siellä on ainoastaan päivitysten aikaan (=perjantaisin) lankaa tarjolla.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kauniin värisiä nuo Wollmeiset!

    Monta kertaa on tehnyt mieli tilata sitä, mutta kun en ole sen kummemmin vielä Wollmeisen nettipuotiin perehtynyt että tietäisin millä tyylillä siellä maksetaan? Mulla kun ei ole PayPalia enkä ole koskaan tilannut mitään ulkomailta. Luottokortillako maksetaan vai saako tilauksen mukana laskun?

    VastaaPoista
  6. Miia-Rebekka: Mä olen maksanut PayPalilla, mutta kai sieltä laskunkin voi saada. En valitettavasti tiedä tästä asiasta enempää.

    VastaaPoista