keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kiirettä

En ole ehtinyt kirjoittelemaan muutamaan päivään ja heti tuntuu siltä, että tämä blogi on jotenkin laiminlyöty. Kaiken kiireen keskellä olen neulonut muutaman silmukan. Keskeneräiset suuremmat työt saavat tällä hetkellä odotella vuoroaan, sillä ilmojen kylmenemisen takia on neulottava uusia asusteita perheelle. Tyttärelle tein muhkean kaulurin Noron Cashmere Island -langasta.

KAULURI
Lanka: Noro Cashmere Island (90g)
Puikot: 5 mm

Langassa on villan ja nylonin lisäksi 30% kasmiria ja se tekee langan uskomattoman pehmeäksi ja ylelliseksi. Lankaa on vielä kaksi vyyhtiä ja niistä teen pipon ja mahdollisesti vielä kämmekkäätkin. Olenkin vasta ihan lähiaikoina tajunnut, miten kätevät kämmekkäät ovat esim. koiraa ulkoiluttaessa.


Tällainen jättikerä (200g) muutti meille Citymarketista. Kyseessä on Novitan kampanjalanka Varpu. Ehkäpä tästäkin muotoutuu jossain vaiheessa esim. huivi. Tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta ostettava se oli, kun kerran halvalla sai...

Tänään minua ilahdutti: Innostuin ottamaan kuvia meidän pihasta ja jostain syystä piha näyttää paljon paremmalta kameran linssin läpi!







5 kommenttia:

  1. Oi mikä kauluri, tuota Noron lenkaa en olekaan vielä päässyt silittelemään! Miekin kattelin Cittarissa tuota Varpua, aika järkyttävä lanka :D

    VastaaPoista
  2. Minä tein vanhimmalle juuri tuosta Cittarin Varpusta Mario-myssyn. Se tuntuu todella pehmeältä 5-6 puikoilla neulottuna.

    VastaaPoista
  3. Tulenpa kehumaan sun blogiasi, se on ihana. Selasin alkuun ja ihanstelin maikkia töitäsi. Minäkin tykkään iloisista väreistä. Olen myös lammasfriikki ja kehrään itse lankaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana kauluri miin väriltään kuin varmasti materiaaliltaankin, onhan se noroa.

    VastaaPoista
  5. Ihana kauluri ja paljon kaikkea muutakin ihanaa blogissasi. Kiva kun jätit kommentin blogiini, niin löysin tänne.

    VastaaPoista