torstai 7. tammikuuta 2021

Neulo ja virkkaa pakkaspäiviin


NEULO JA VIRKKAA PAKKASPÄIVIIN
Jenny Alderbrant ja Kamilla Alderbrant
Kustannus-Mäkelä Oy
Arvostelukappale

Jenny ja Kamilla Alderbrant ovat siskoksia. Jenny tunnetaan neulemaailmassa nimellä JennyPenny. Isosisko Kamilla on puolestaan erikoistunut virkkaukseen. Aiemmin olen esitellyt täällä blogissani Jennyn kirjan Kirjoneuleita pakkaspäiviin.


Valokuvat tässä kirjassa ovat todella kauniita, kuten yllä olevasta aukeasta voitte todeta. 




Kirjan parasta antia ovat Jennyn suunnittelemat neuleohjeet ja niistä silmääni miellyttävät erityisesti kirjoneulelapaset.


Asusteiden lisäksi kirjassa on yksi neulepaidan ohje. Malli sopii sekä miehelle että naiselle. 



Myös lapsille on muutamia ohjeita. Tosin nuo nallelapaset haluaisin neuloa itsellenikin! Lapsen baskeri ja kaulahuivi ovat esimerkkejä Kamillan suunnittelemista virkkausohjeista. 



Virkkausmallit eivät oikein sytyttäneet ainakaan ensimmäisellä katselukerralla. Syynä tosin saattaa olla se, että neulominen on minulle paljon rakkaampaa kuin virkkaaminen.

Tänään minua ilahdutti: Tänään on tammikuun 7. päivä ja minä tein vuoden ensimmäisen lankaostoksen. 


KlompeLompen alpakkaa ja merinovillaa sisältävää villalankaa löytyi kirppikseltä kaksi kerää. Tätä lankaa olen usein ajatellut ostavani, joten ostopäätös oli helppo tehdä. Langat maksoivat yhteensä 3e.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti