perjantai 9. marraskuuta 2018

Denise Samson: Poncho


PONCHO
Neulottuja ja virkattuja ponchoja ja asusteita
Denise Samson
Karisto
(Arvostelukappale)

Minulla on sellainen näppituntuma, että ihmiset jakautuvat ponchoihmisiin ja sitten niihin, jotka eivät voi sietää ponchoja. Minä taidan kuulua noihin ensin mainittuihin. Tosin minullakin ponchoinnostus hieman vaihtelee. Innostuin kuitenkin kovasti, kun näin, että Karisto on julkaissut norjalaisen Denise Samsonin Poncho-kirjan.


Kirjassa on yhteensä 50 neulottua tai virkattua ponchoa. 20 näistä malleista on Denise Samsonin suunnittelemia ja loput on valittu norjalaisten lankayritysten mallistoista.


Joihinkin poncho-ohjeiden oheen on tehty lisäasusteita esim. ranteenlämmittimiä.



Yllä olevaa Barcelona-poncho on nerokas, sillä sitä voi käyttää monella eri tavalla.


Ponchopaitakin olisi mukava omistaa.

Yhteenvetona voisin sanoa, että jos ponchot kiinnostavat, niin tästä kirjasta löytyy taatusti jokaiselle mieluinen.

Tänään minua ilahdutti: Olen suuri Anna-Mari Westin ihailija. Tämänvuotisessa seinäkalenterissa oli painossa käynyt kömmähdys ja minun kalenterissani oli kaksi lokakuuta (marraskuu siis puuttui kokonaan). Laitoin asiasta viestiä Palettiin. Korvaukseksi sain priiman kalenterin, ensi vuoden kalenterin ja hervottoman nipun Anna-Marin kortteja. Ei kyllä harmita enää yhtään tuo viallinen kalenteri!


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Minäkin olen suuri Anna-Mari Westin ihailija.

    VastaaPoista
  2. Mahtava tuo ensimmäinen erityisesti. Näyttää kauniilta, mukavalta ja lämpöiseltä.

    VastaaPoista