torstai 7. huhtikuuta 2016

Tukuwoolin tarina jatkuu

Muistan joskus lapsena laulaneeni "Tuku, tuku lampaitani. Päkä-päkä pässiäni..." Tuo laulu tulee aina mieleeni, kun kuulen nimen Tukuwool. Kyseessähän on suomalainen villalanka, jota on taidettu myydä jo vuodesta 2014 asti. Minulla on ollut varastossani tällaisia värejä:


Viime viikolla silmiini osui tieto, että Tukuwoolin tarina päättyy. Todella surullinen uutinen, sillä Tukuwool on ihanan ohutta villalankaa ja värit ovat upeita. Lauantaina Tukuwoolin kotisivuilla oli päivitys, jossa myytiin loput langat puoleen hintaan. Halusin ehdottamasti saada lisää tätä ihanuutta ja siksi olin laittanut oikein puhelimeen hälytyksen, jotta en unohtaisi asiaa. Aika moni muukin oli ostoksilla, joten sivu jumitti aika pahasti ja välillä kävi niin, ettei ostoskorissa olevia lankoja enää ollutkaan, koska joku muu oli ollut nopeampi. Aikamoisen saaliin minäkin kuitenkin onnistuin haalimaan kokoon:




Kasassa on kaiken kaikkiaan 33 vyyhtiä eli yhteensä 1650g lankaa! Joku lukijoista varmaan miettii, että mihinkäs se hieno ajatus "lankavaraston aarteiden arvostamisesta" oikein katosi. Kyllä minä edelleenkin yritän helliä varastolankojani, mutta eihän tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Tosin ihan näin paljon en olisi ehkä hankkinut, jos olisin silloin tiennyt, että Tukuwoolin tarina jatkuu sittenkin. Luin nimittäin Instagramista, että lankakauppa Titityy on ostanut Tukuwoolin! Ihan loistava uutinen.


Yllä olevassa kuvassa ovat kaikki omistamani värisävyt Tukuwoolista. Niistä saa vaikka minkälaisia värikombinaatioita.

Käsityölehtiä ostan nykyään varsin harkiten. Tätä pöllölehteäkin katselin useamman kerran, ennen kuin se pääsi ostoskoriini.


Kuulun pöllöfaneihin ja siksi löysinkin lehdestä useamman suosikkiohjeen. Erityisen viehättävä on tämä kassi:


Eikä pöllösukatkaan olisi yhtään hullummat:



Tänään minua ilahdutti: Olen podcastien ystävä, mutta videopodcasteja en juurikaan seuraa. Tässä kuitenkin vinkki aivan ihanasta ruotsalaisesta Kammebornia-podcastista (ymmärtääkseni asetuksista siihen on mahdollista saada englanninkielinen tekstitys). Tähän mennessä jaksoja on kolme, joista olen katsonut kaksi. Kolmatta olen "säästänyt", jotta voin katsoa sen rauhassa ja virkeänä.

5 kommenttia:

  1. Kivoja värejä onnistuit saamaan Tukukaupasta. Minäkin kävin ostoksilla ;).

    VastaaPoista
  2. Vau, näissä langoissa on monen takin ainekset!

    VastaaPoista
  3. No voi harmi! Mie jäin taas rannalle ruikuttamaan. Sain ihailla Tukulankoja vain netistä.

    VastaaPoista
  4. Minä maltoin mieleni Tukuwoolin kanssa ja iloitsin kun luin Titityyn Tiinan ja tukuwoolin Pauliinan kaupoista

    VastaaPoista
  5. Ihanuuksia kerrassaan. Minäkin olin niin iloinen kuullessani tuosta jatkosta.

    VastaaPoista