torstai 9. kesäkuuta 2011

KYH 1/25

Ensimmäinen KYH on valmistunut.

JUNASUKAT KYH#1
Lanka: Kirjopirkka 28g
Puikot: 2mm
Tein nämä sukat varastoon, sillä nykyään mulla on tapana antaa tuttavien vauvoille tällaiset sukat. Ennestään varastossa on punaiset sukat, joten nyt olen varustautunut hyvin seuraavan vauvan tuloon! Kuvittelin tällaisten pienten sukkien valmistuvan nopeasti, mutta ei se ihan niin mennytkään. Eihän se tosin ole ihmekään, kun joka päivä pitää aloittaa uusi työ. Voi olla, että otsalle pukkaa hikeä vielä monta kertaa ennen kuin heinäkuun loppu koittaa (ja nyt en tarkoita lämmön aiheuttamaa hikeä)...

Tytär kulki pihassa tänään kamera kädessä ja tällaisen kuvan hän nappasi meikäläisestä.


Olen tekemässä sukkia kahdesta eri Nalle-langasta. Väritys on aika herkullinen.

Täytin vuosia alkuviikosta. Mies on työmatkalla ja lapset tuskin muistivat edes onnitella, joten lahjoista ei ollut tietoakaan. Minä sain rypeä hetken itsesäälissä, kunnes muistin, että postissa on paketti, jonka olen ihan itse tilannut. Se olkoon siis minun lahjani.


Pitsit puikoille -kirja ei aiheuttanut mitään suuria intohimoja, mutta uskoisin siitä löytyvän neulottavaa, kunhan tutustun siihen tarkemmin. Tästä tunikasta pidin tosin ensisilmäyksellä:


Noron lankoja ja kirjoja en voi vastustaa, sillä tykkään niin kovasti erilaisista väreistä. Knit Noro on ihana. Tässä muutamia makupaloja:




Tänään minua ilahdutti: Tyttären rippikuvat otettiin tänään pihalla etukäteen, koska kuvaaja on matkoilla varsinaisena rippipäivänä. Kuvista tuli upeita!

5 kommenttia:

  1. Harmi että lahjat jäivät saamatta syntymäpäivänä. Toivottavasti tilanne korjaantuu kun mies palaa matkoilta. Junasukat ovat hienot.

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet synttäri onnittelut:)
    Kivat junasukat, minulla myös puikoilla sellaiset ja ei valmistu niin nopsasti ei kun on muitakin aloituksia;)

    VastaaPoista
  3. Myöhästyneet synttärionnittelut täältäkin!
    Juuri olen lopettamassa yksia junasukkia KYHäilyn puitteissa ja ajattelin samoin tehdä muutamanparin jemmaan samasta syystä kuin Sinäkin.
    Hiki tulee ...neuloessakin!

    VastaaPoista
  4. Minäkin myöhästyneesti onnittelen. Tuttu juttu täälläkin, ettei tuo väki tahdo aina muistaa:)

    Varminta onkin itse varmistaa lahjojen tulo;)

    VastaaPoista
  5. Noro-kirja näyttää todella houkuttelevalta, pitää harkita sen hankkimista.

    VastaaPoista