lauantai 1. helmikuuta 2025

Guernsey Sweater

GUERNSEY SWEATER MEN
Lanka: Novita Florica 431g
Puikot: 3 ja 3.5mm
Ohje: Guernsey Sweater Men by Sandnes Garn

Minulla oli pitkään tarkoituksena neuloa itselleni Sandnes Garnin malli Guernsey Sweater. Päädyin kuitenkin lopulta tekemään miehelleni miesten version. Langaksi valitsin Novitan vanhaa Florica-lankaa, jota olen ostanut joskus kirpparilta reilut puoli kiloa.

Puseron oli tarkoitus valmistua joululahjaksi, mutta siihen en valitettavasti pystynyt. Seuraava tavoite oli saada pusero valmiiksi tammikuun alkupäiviksi, jolloin miehelläni on syntymäpäivät. Eipä tullut valmista silloinkaan. Syynä viivästyksiin oli se, että minulla oli aikamoisia ongelmia neulonnan aikana. Luin jostain syystä ohjetta väärin useassa kohtaa ja sen takia jouduin purkuhommiin. Pahimmillaan tein saman virheen kaksi kertaa! Välillä myös lanka temppuili. Sisulla sain kuitenkin valmista ennen kuin kuukausi vaihtui helmikuuksi, vaikka välillä uhkasin heittää tällä neuleella sitä kuuluisaa vesilintua!

Ennen kastelua pusero oli aika hassu myttykasa, mutta luotin, että viimeistely tekee ihmeitä ja kyllähän se tekikin. Koko on juuri sopiva ja palmikot erottuvat kauniisti, kun lanka on vaaleaa. 

Vaikka lopputulos on onnistunut, niin itselleni en enää tällä mallilla halua neuletta tehdä, sillä pienet traumat taisin saada tästä neuleprosessista.

Tänään minua ilahdutti: Tuntuu mahtavalta, että tammikuu loppui. Helmikuu kuulostaa jotenkin niin paljon paremmalta.

 

8 kommenttia:

  1. Taisi olla aikamoinen taistelutanner. Kaunis lopputulos tuli kuitenkin. Hieno on ja uskon, että saaja arvostaa. Palmikot erottuvat parhaiten vaalealla langalla ja malli on kaunis.
    Voit olla ylpeä itsestäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lohduttaa paljon, kun lopputulos on kuitenkin onnistunut.

      Poista
  2. On jännä, kun välillä joku neule takkuaa useammastakin syystä. Mulla ainakin tahtoo jäädä keskeneräisiksi, kun kerran heittää nurkkaan, kun ei ole vesilintua lähellä.
    Kaunis pusero! Kannatti taistella loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei oikein voinut jättää kesken, koska olin luvannut sen lahjaksi tehdä.

      Poista
  3. Onkohan ohje jotenkin oudosti kirjoitettu, jos onnistuit tekemään saman virheen kahdesti? Yhdessä paitaohjeessa oli kaaviossa vain joka toinen kerros piiretty, ja tiedän useampia, minä mukaanlukien, jotka ovat purkaneet, kun ne kaaviossa olemattomat kerrokset jäivät neulomatta. Joskus on vaikea päästä samaan moodiin ohjeen tekijän kanssa. Mutta tekemäsi paita on todella kaunis ja Florica oli hyvää lankaa eli pääsi arvoiseensa käyttöön. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On totta, että jotkut ohjeet on kirjoitettu niin, että ne itselle tuntuvat vaikeilta. Toisen mielestä niissä ei ole mitään ongelmaa.

      Poista
  4. Voi että on upea neule ja varmasti lämmin. Tykkään myös väristä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun tuosta "taistelusta" on kulunut jonkin aikaa, niin neule alkaa minunkin silmissäni näyttämään päivä päivältä paremmalta.

      Poista