maanantai 6. tammikuuta 2025

Katsaus neulevuoteen 2024

Vuoden 2024 suurin tavoite oli saada lankavarastoa pienemmäksi. Tarkoitus oli olla koko vuosi ostamatta lankaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mielikuvissani onnistuin tässä hyvin, mutta kun tilastoja katsoo, niin kyllähän lankaa on aika reippaasti tullut ostettua. Ainoastaan tammikuu, maaliskuu ja marraskuu ovat sellaisia kuukausia, jolloin en tehnyt yhtään lankaostosta! 

Viime vuonna neuloin 32 eri työtä ja niihin kului lankaa yhteensä 6447g. Eniten neuloin sukkia (10 paria) ja huiveja (8 kpl).


Vuoden 2024 tavoitteena oli neuloa erityisesti lapasia, pipoja ja villatakkeja. Tässä en onnistunut mitenkään erityisen hyvin; pipoja tein kolme, mutta lapasia valmistui yhdet ja samoin yksi villatakki tuli valmiiksi.

Puseroita neuloin ainoastaan kolme ja se on mielestäni todella vähän. Tosin keskeneräisenä minulla on kolme puseroa. 

Näiden lisäksi tein yhden kaulurin ja vapaa-ajankotiin tabletit ja torkkupeiton.

Millaisia tavoitteita sitten vuodelle 2025? Ainakin lankavarastossa olevia lankoja haluan käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja lankaostoksia aion tehdä harkiten. Edelleen haluaisin lisää villatakkeja vaatekaappiini ja lapasia olisi kiva saada neulottua. Mahdolliset joululahjatkin olisi fiksua tehdä ajoissa. Keskeneräiset villapaidat haluan myös saada valmiiksi.

Neulevuosi 2025 on mukava aloitaa, sillä olen järjestellyt lankojani ja kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin kaikki käsityölehteni ja käsityökirjani ovat myös ojennuksessa.

Tänään minua ilahdutti: Vuoden vaihtuminen on aina inspiroivaa aikaa. On mukava saada kaikille elämänalueille uusia alkuja. 

3 kommenttia:

  1. Yli 6 kiloa neuleita on minusta aika paljon. Voit onnitella itseäsi. Kivoja töitä olet tehnyt ja sitä pitää neuloa, mikä inspiroi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on niin suhteellista. Pääasia, että neulominen tuottaa iloa. Määrällä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä.

      Poista
  2. Joulukuu meni tosi nopeasti ja marraskuukin. Oli monenlaista ja nyt kun luin postaustasi, niin huomasin, etten olekaan lukenut aikoihin blogeja. Nyt tänään lähtivät vikat joulun seudun vieraat ja haipakkaa on ollut.
    Torkkupeitto oli tosi kaunis ja rauhallinen. Kiva malli. Hennan mallilla neulotut sukat sini-valkoisina olivat kauniit. Kauniita puseroita olet neulonut. Villatakit olisvat kivoja, usein käytännöllisiäkin. Monet huivitkin olet neulonut.
    Lapasten neulominen itsellänikin usein jotenkin tökkii. Sukkien neulominen on sujuu hyvin kokouksissa ja muualla.

    Hyvää alkanutta neulevuotta!

    VastaaPoista