sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Puntilla


PUNTILLA
Lanka: Hedgehog Fibres Sock Yarn ja Louhittaren Luola Tuulen Tytär yht. 313g
Puikot: 3 ja 3.5mm
Ohje: Puntilla by Joji Locatelli

Aloitin Puntilla-puseron neulomisen viime vuoden syyskuussa. Tarkoitus oli osallistua Joji Fall KAL -tapahtumaan. En pysynyt kuitenkaan aikataulussa ja niinpä pusero valmistui vasta toukokuun puolivälissä.

Harmaa lanka on Hedgehog Fibresin Sockia. Jostain kumman syystä onnistuin saamaan tällä langalla todella epäsiistiä jälkeä. Aina kun otin kutimet käteen, niin minua ärsytti. Siinä varmasti syy. miksi puseron neulominen kesti niin kauan. Ei olisi kuitenkaan pitänyt vaipua epätoivoon, sillä kastelu sai taas kerran ihmeitä aikaan. Epätasaisuudesta ei ole enää puhettakaan.

Puseron ohje näyttää hyvin yksinkertaiselta, mutta totuus on, että tämän tekeminen vaati aikamoista aivojumppaa. Lopputulokseen olen tyytyväinen, mutta välillä tuntuu, että asiat voisi tehdä helpomminkin.

Tämän puseron juju on pitseissä, jotka neulotaan helmaan ja hihansuihin. Mietin pitkään. että teenkö niitä ollenkaan, mutta kovin valjultahan tämä olisi näyttänyt ilman niitä. Sitä paitsi tuo Louhittaren Luolan Munakoiso-väri on todella kaunis. 

Tykkään myös tuosta Hedgehog Fibresin väristä, joka on nimeltään Conrete. Siinä on harmaan lisäksi monia muitakin sävyjä.


Tänään minua ilahdutti: Kesälomaan on tasan kaksi viikkoa. Tuskin maltan odottaa sen alkamista!

2 kommenttia:

  1. Taas hieno peruspusero ja voi käyttää kauan. Siis ajaton ja hienon värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomaan, että nykyään neulon juuri näitä peruspuseroita. Niitähän arjessa kaikkein eniten tulee käytettyä.

      Poista