keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Merja Ojanperä: Kauneimmat neuleet

KAUNEIMMAT NEULEET
Merja Ojanperä
Moreeni (Otava)
Arvostelukappale
Merja Ojanperä on julkaissut aiemmin jo kolme villasukkakirjaa. Kauneimmat neuleet sisältää 21 neulemallia ja sukkien lisäksi kirjasta löytyy mm. lapasten, pipon ja neulepuseroiden ohjeita.


Ensimmäisen kerran kirjaa selattuani olin hieman pettynyt. En oikeastaan osaa selittää tarkalleen, mitä kirjalta odotin. Kirjan sukka- ja lapasohjeet ovat kauniita. Ehkäpä suurin pettymys oli, että neulepusero-ohjeita oli vain kaksi ja valitettavasti kumpikaan niistä ei ollut minun makuuni.



Myöskään kirjan kannessa oleva neuletakki ei saanut sormiani syyhyämään. Uudemman selailun jälkeen innostuin kuitenkin seuraavista ohjeista:

TÄHTILAMPUN ALLA

ILLUSIA


INKERI (kämmekkäät)

VIE MUT MINNE VAAN

Tänään minua ilahdutti: Naantalissa vieraillessani piipahdin Muumimaailma-kaupassa. Sieltä löysin pannunalusen, joka oli aivan pakko ostaa!


1 kommentti:

  1. Just samanlaisia ajatuksia kirjasta, mutta ostin, kun yksi myi kirjansa 14 eurolla. Meinaan myös neuloa noita sukkia, kämmekkäitä ja lapasia.
    Tuota pannunalustaa olen katsellut mutten ole ostanut, vielä.

    VastaaPoista