perjantai 18. tammikuuta 2019

Viime vuoden vikat ja tämän vuoden ekat

Vuonna 2018 valmistuneista töistä on vielä esittelemättä raitasukat, jotka tein Regian Pairfect-langasta.
RAITASUKAT
Lanka: Regia Pairfect Rainbow Color 76g
Puikot: 2.25mm
Itse en olisi osannut yhdistää toisiinsa näitä pastellivärejä. Onneksi Regian lankasuunnittelijat olivat tehneet työn minun puolestani.


Sen sijaan tämän vuoden ensimmäisessä sukkatyössä sain käyttää omaa värisilmääni. Mielestäni minäkin onnistuin aika hyvin.

HEDGEHOG-SUKAT
Lanka: Hedgehog Fibres Sock Yarn yht. 71g
Puikot: 2.25mm
Minulle oli kertynyt erivärisiä Heghehog Fibres Sockin jämiä, jotka päätin yhdistää toisiinsa liuttumalla.


Lukuun ottamatta mustaa (Graphite) kaikissa muissa jämissä yhdistävänä tekijänä on pinkki väri.



Näiden sukkien tekeminen oli todella hauskaa ja siksi ne valmistuivatkin muutamassa päivässä. Aikaisemmin en ole raaskinut tehdä tällaisista kalliista langoista sukkia, vaikka niiden nimessä "Sock" onkin. Jämät kuitenkin voin jatkossakin käyttää sukkiin.


Tänään minua ilahdutti: Kirppikseltä löytyi todella vanhaa Nalle-lankaa; vyötteessäkin lukee Novitan lisäksi Rondo. Värit ovat ihanan keväiset!

1 kommentti:

  1. Ihanat nuo jämäsukat! :) Raitasukatkin on iloiset. Ja on kyllä mainio löytö nuo Nallet.

    VastaaPoista