lauantai 13. huhtikuuta 2013

Herkkuja joka lähtöön

Rakkaudesta villalankaan -blogissa oli myytävänä herkullisia käsinvärjättyjä lankoja. Viime aikoina en ole kovin usein langennut nettiostoksiin, mutta tällä kertaa en voinut olla tilaamatta.


Lanka on Novitan vanhaa Nallea, jota myytiin 150g:n kerissä. Tätä ihanuutta katsoessa Noronkin langat meinaavat jäädä kakkoseksi!

Kirpparikäynnit ovat vaarallisia lankavaraston pienennysprojektin kannalta. Tällä kertaa löysin vanhoja villavyyhtejä.


Langan nimi on Hoff Garn ja valmistajaksi on merkitty Lassila &Tikanoja Oy.


Tummanruskea lanka on valmistettu Norjassa ja se on nimeltään Norvil. Kummatkin langat ovat 100% villaa.


Lankaa on yhteensä n. 550g ja koko komeuden hinta oli 7.50e.

Ette ehkä usko, mutta kyllä minä joskus ostan jotain muutakin kuin lankaa. Jotta neulomistuokio olisi täydellinen, tarvitaan hyvää juomaa ja syötävää. Esimerkiksi tällaiset herkut voivat tehdä olon suorastaan autuaaksi.


Oikein ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille. Minä lähden nyt nauttimaan ostoksistani!

Tänään minua ilahdutti: Tyttäreni koulussa oli eilen erilaisia työpajoja. Tarjolla oli esim. virkkauspaja, jossa tehtiin isoäidinneliöitä. Riemuni oli suuri, kun tytär tuli kotiin ja pyysi lankaa ja virkkuukoukun. Näin hyvin työ on jo edennyt:


12 kommenttia:

  1. Vautsi mitä löytöjä teit, kukapa tuollaisia voisi vastustaa :D

    Hienoa työtä tyttäresi onkin tehnyt, varmasti lämmittää äidin mieltä. Toivotaan innon säilyvän.

    Nautinnollista iltaa joka lähdön herkkujen parissa :)

    VastaaPoista
  2. Minä poikkesin myös ostoksilla Raijan väripadalla :). Olisi varmaan viisaampi olla kurkkimassa lähiaikoina ko. sivuja, kun uusi värjäyserä on tulossa lähiaikoina........

    Nautinnollista ja rentouttavaa lauantaiehtoota toivottelen saunan raikkaana Crowmoor dry apple ciderin seurasta ;)

    VastaaPoista
  3. Uuu mikä löytö!

    Hienoa jälkeä on tyttäresi tehnyt

    VastaaPoista
  4. Kylläpä olet herkkuja löytänytkin ! Kaikki nuo kelpaisivat minullekin :)

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuja Sinulla siellä. Mukavaa viikonlopun jatkoa

    VastaaPoista
  6. No sinulla on nyt herkkuja joka tarpeeseen, maistuis varmaan mullekin =). Ihanan värikästä tuo eka lanka.

    VastaaPoista
  7. Kivoja löytöjä!! Herkullista kaikin puolin!! =)

    VastaaPoista
  8. Tuo ylin lanka on kyllä niin herkullisen väristä.
    Mitähän kivaa siitä teetkään ?

    VastaaPoista
  9. Voi minkä ihanuuden olet ostanut. Aivan mahtavan värinen =)

    VastaaPoista
  10. Taitava tyttö!! ja niin ihania lankoja <3

    VastaaPoista
  11. Lassila ja Tikanoja, sehän on siivousfirma tai vastaava? :D

    Mahtavan väristä Nallea...

    VastaaPoista