lauantai 22. helmikuuta 2014

Pieniä ostoksia

Talviloma vetelee viimeisiään. Uskomattoman nopeasti aika on kulunut, vaikka mitään ihmeellistä ei olla tehtykään.

Uuden Novita-lehden ilmestyminen aiheutti sen, että pikkuisen oli lankoja ostettava.


Nalle-lankoja mulla on jemmassa ennestäänkin, mutta ei juuri näitä värejä, joita tarvitaan pallomekkoon. En tiedä milloin alan mekkoa (tai tunikaa) neuloa, mutta onpahan langat odottelemassa.

Kirpputorillakin piipahdin ja sieltä ostin nappeja.


Värit sointuvat niin hyvin toisiinsa, että samaan työhön voi huoletta laittaa erivärisiä nappeja.

Mun pöllökorvikset saivat kaverikseen pöllökaulakorun. Tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä!


Lomalla on tullut katsottua jonkin verran olympialaisia ja samalla ovat tietysti puikotkin viuhuneet. Itse asiassa tahti on ollut niin kova, että välineetkin hajosivat (= KnitPron kaapeli irtosi yhtäkkiä liitoksistaan). Onneksi pikaliima pelasti tilanteen.

Tänään minua ilahdutti: Katselin eilen saksankielisen dokumenttiohjelman Die grosse Woll-Lust, jossa esitellään langoista innostuneiden ihmisten elämää. Nautinnollista katsottavaa! Suosittelen ehdottomasti.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ystäväni lapanen


Joulukuussa monessa blogissa neulottiin joulukalenterisukkia. Paikallisen lankakaupan neuleillassa neuloimme samalla idealla ystävälle lapaset.

YSTÄVÄNI LAPANEN
Lanka: 7Veljestä yht. 82g
Puikot: 3mm

Minä tein tyttärelle lapaset ja välillä tuntui, että värityksestä tulee aika hurja. Orjallisesta kuitenkin tein ohjeen mukaan, vaikka välillä hirvitti.


Nyt kun silmä on alkanut tottua, niin oikeastaan näistä tuli aika hauskat.


Lapaset aloitettiin sillä värillä, joka tulee mieleen ystävästä. Sitten valittiin väri mm. sen mukaan, mikä on ystävän talon, kulkuneuvon, silmien ja sohvan väri. Jokaisesta väristä oli kerrottu myös, kuinka monta senttiä neulotaan.


Kerrassaan hauska neuleprojekti! Nyt kun olen kerännyt kaikki Seiskaveikan jämät yhteen kasaan, niin aion tehdä lisää raidallisia lapasia ja sukkia.

Päivän kirjavinkki:

Joskus yllätyksiä voi löytyä kirjastostakin. Minä lainasin nimittäin kirjastosta tällaisen äänikirjan:


Yllätys oli kuitenkin aikamoinen, kun avasin kotelon. Sieltä löytyi nimittäin aivan eri kirja!


No ei siinä mitään, kuuntelin sitten "yllätyskirjan". Hassuinta tässä on se, että olen monta vuotta sitten kuunnellut Karin Wahlbergin kirjan Ett fruset liv, mutta en muistanut siitä yhtään mitään. Ehkäpä kirjaston täti tai setä oli ajatellut, että nyt olisi uusintakuuntelun aika!

Tänään minua ilahdutti: 



Voitin katjainkerin arvonnassa tällaisen kasan ihania lankoja!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Alkuvuoden suururakka on valmis


ISOÄIDINNELIÖ
Lanka: ohuita sukkalankoja yht. 1300g
Koukku: 3mm
Edellisessä postauksessa ihmettelin, minne tammikuu katosi. Kaikki neulonta/virkkausaika kului ainakin tämän peiton tekemiseen. Joululomalla tuli yllättäin sellainen olo, että haluan ruveta virkkaamaan peittoa. Eilen illalla sain sen valmiiksi, joten aika nopeaa toimintaa, kun otetaan huomioon, että tälläkin kerralla käytin ohuita sukkalankoja. Aikaisemmat vastaavat peittoni löytyvät täältä ja täältä.


Peittoon sain hyvin upotettua lankojen jämiä, mutta lopussa jouduin kyllä korkkaamaan aika monta uuttakin kerää.



Peiton idea on, että tehdään yksi valtavan kokoinen isoäidinneliö. Lopussa ei tarvitse sitten yhdistellä mitään, vaan peitto on heti valmis.

Blogikoira kiinnostui peitosta, kun kuvasin sitä. Tässä kuvasarja laatutarkastajn työstä:






Lopputulos: "Kyl tää ihan hyvä on!"

Tänään minua ilahdutti: Enpä ole ennen tiennytkään, että lumilautailu on niin hauskaa katsottavaa. Tänään kun Enni Rukajärvi toi Suomelle vielä hopeaa, niin mikäs sen hauskempaa!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Mihin tammikuu katosi?

Tuntuu siltä, kuin tammikuu olisi tänä vuonna ollut lyhyempi kuin aikaisempina vuosina. Kuukauden aikana luin yhden ainokaisen kirjan loppuun ja käsityörintamalla tulos on yhtä heikko; yksi pipo valmistui! Virkkuukoukku on suihkinut siihen malliin, että lankavarasto sentään pieneni vajaalla 700 grammalla muutamista lankaostoksista huolimatta. Uudenvuodenlupauksiini kuului, että joka kuukausi pitäisi selättää yksi ufo tavalla tai toisella. Sekin toteutui, sillä valmistunut pipo oli keskeneräisenä jo viime vuoden puolella.

Lidlissä oli torstaina tarjolla erilaisia lankoja. Kaksi pakkausta ostin pitkän harkinnan jälkeen. Toiset langat olen saanut jo neulottuakin, joten näistä ei ainakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.

KIMALTELEVA KAULURI
Lanka: Crelando Nadja (Lidl) 200g
Puikot: 7mm
Ohje: 34s, kahden kerroksen helmineuletta
Kimalteleva lanka houkutteli, vaikka se onkin tekokuitua. Kauluriin tällainen lanka sopii hyvin, sillä ei ole pelkoa siitä, että se kutitttaisi.


Kerällä lanka oli aika jouluista, mutta neulottuna se hieman rauhottui.



Kahden kerroksen helmineule teki kaulurista varsin ryhdikkään. Etenkin reunoista tuli tosi tasaiset.

Toinen Lidlistä ostamani lankapaketti oli tämä:


Sukkalankoja mulla on runsaasti ennestäänkin, mutta tässä viehätti langan koostumus: lanka on nimittäin puuvillan ja villan sekoitus.

Päivän kirjavinkki: Morsiuskamari, Tuija Lehtinen


Tuija Lehtisen uutuuksia tulee lainattua kirjastosta vanhasta tottumuksesta. Nuoruudessa nämä "hömppäkirjat" kuuluivat nimittäin suosikkeihini. Lehtisen kirjojen taso vaihtelee, mutta tästä Morsiuskamarista tykkäsin. Nyt kyseessä ei ollut pelkästään rakkaustarina, vaan mukaan oli ympätty mukaan kuolemantapaus, jota samalla selviteltiin. Kirja oli rentouttava kokemus.

Tänään minua ilahdutti: Lumi tuntuu olevan myös koiran mieleen. Heti ulos päästyään se kierii lumessa kuin pienet lapset! Eikä se lumi minunkaan mielestäni hullumpaa ole.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Amerikan tuliaisia

Mies oli jälleen viikon pituisella työreissulla. Tuollaisilla reissuilla ei kauheasti jää vapaa-aikaa, mutta esitin kainon toiveen, että neulelehdet olisivat kivoja tuliaisia... Sopiva kauppa oli osunut kohdalle ja tällaisen lehtikasan hän minulle toi:


Erityisen ilahtunut olin näistä lehdistä sen takia, että perjantaina piti ilmestyä Novitan uusi lapaslehti, mutta mistään kaupasta en sellaista löytänyt. Näissä riittää ihmettelemistä pitkäksi aikaa ja sen lapaslehden ehdin saada sitten joskus myöhemmin. Samalla kun lueskelen lehtiä, voin nauttia tuliaissuklaasta:


Olen jo useamman vuoden ajan syönyt suklaata, jossa kaakaon osuus on vähintään 70%. Nykyisin minulle maistuvat hyvin myös tällaiset järeämmät prosentit.

Uudenvuodenlupaukseni oli, että lankaostoksia on rajoitettava. Tammikuu on sujunut erinomaisesti, sillä olen ostanut ainoastaan 50g lankaa. Tällainen yksinäinen Noro-kerä oli pakko ostaa, kun hintaa oli vain puolet alkuperäisestä:



Valmiita töitä ei ole vielä esiteltäväksi asti, sillä kaikki aika on mennyt tämän projektin kanssa:


Loppu rupeaa kuitenkin tässäkin työssä häämöttämään, joten palataan asiaan piakkoin.

Tänään minua ilahdutti: Olen kerännyt kaikki langanpätkät viime vuodelta lasipurkkiin. Nyt kun vuosi vaihtui, niin laitoin pätkät pussiin ja rupesin täyttämään lasipurkkia tämän vuoden langoilla. Tällaisen pussukan verran niitä pätkiä kertyi:



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Punainen pipo

Marraskuussa tein ensimmäisen version Kahden euron -piposta. Pipo on ohut, mutta se oli juuri sopiva leutoon alkutalveen. Nyt sain valmiiksi punaisen samasta langasta.

KAHDEN EURON PIPO
Lanka: Drops Alpaca Silk 22g
Puikot: 4mm
Ohje: Prosessineulojan blogista
Tein tämän pipon itselleni, mutta voi olla, että luovutan sen tyttärelle (joka toimii taas mallina). Jostain syystä tällainen lötkö pipo ei oikein pue minua. Tai jos totta puhutaan, niin minua ei kyllä pue minkäänlainen pipo!


Tällä hetkellä pakkasta on niin rutkasti, että pipo joutuu joka tapauksessa hyllylle odottelemaan lämpimämpiä aikoja.


Drops Alpaca Silk ei edelleenkään tuntunut kovin kivalta neulottavalta. Yksi kerä sitä olisi vielä jemmassa, joten kai sillekin pitäisi jokin kohde keksiä.


Päivän kirjavinkki: Samoilla silmillä, Peter Franzén


En ole lukenut Peter Franzénin esikoisromaania Tumman veden päällä, mutta siitä huolimatta lainasin kirjastosta tarinan jatko-osan, joka on nimeltään Samoilla silmillä. Kirja kertoo Franzénin omasta elämästä ja tässä kakkososassa hän on teini-ikäinen. Varmasti lapsuudesta kertovan ykkösosan lukeminen olisi antanut lisää perspektiiviä, mutta hyvin kirja toimi itsenäisenä romaaninakin. Peter Franzén lukee itse kirjansa ja hyvin lukeekin! Dialogeissa on paljon murretta ja se toimii ihan eri lailla kuultuna kuin luettuna. Kaiken lisäksi Franzénilla on jumalaisen pehmeä ääni!

Tänään minua ilahdutti: Vaikka kovat pakkaset välillä harmittavat, niin yksi hyvä puoli niissä on; nyt voi todellakin käyttää kaikkia paksuja neuleita ilman, että läkähtyy. Yllätyksekseni tästä Noro-puserosta on tullut ykkössuosikkini.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Juhlakeeppi vanhojentansseihin

Lokakuussa hankimme tyttärelle puvun vanhojentansseihin. Asukokonaisuuteen tarvittiin keeppi ja neulojaäiti ryntäsi tietysti samantien netin ihmeelliseen maailmaan mallia etsimään. Dropsilta sellainen löytyikin aika helposti. Alku sujui hienosti, mutta jossain vaiheessa neulominen ei enää innostanutkaan ja lankakin pääsi välillä loppumaan. Työn valmistutta olin varma, että neule ei ole kovinkaan onnistunut. Tänään tytär halusi kokeilla pukuaan, joten minunkin oli ommeltava puuttuvat napit keeppiin.

JUHLAKEEPPI
Lanka: Drops Symphony 472g
Puikot: 6.5 ja 7mm
Ohje: Drops 105-35

Nyt kun katson näitä kuvia, niin voin todeta, että taisin sittenkin onnistua! Tytär oli ainakin todella tyytyväinen keeppiinsä.




Äitikin voi huokaista helpotuksesta, kun ei tarvitse enää ruveta uutta ohjetta etsimään.

Tänään minua ilahdutti: Joulukuussa tilasin kolmeksi kuukaudeksi LivBoxin. Tammikuun lähetys tuli viime viikolla ja kaikki laatikon tuotteet olivat mieluisia.


Onhan koko homma hieman "hömpötystä", mutta mukavaa sellaista!