torstai 4. tammikuuta 2024

Katsaus neulevuoteen 2023

Vuosi on vaihtunut ja sehän tarkoittaa sitä, että on aika kurkistaa, millainen neulevuosi 2023 oli. Kaiken kaikkiaan sain tehtyä 30 neule- tai virkkaustyötä (itse asiassa virkkasin ainoastaan yhden peiton). Lankaa näihin kului yhteensä 6975g. 

Viimeisenä työnä valmistuivat raitasukat Austermann Stepistä. Kuten usein olen sanonut, niin tällaisten perussukkien neulominen on todella rauhoittavaa; ohjetta ei tarvitse katsoa eikä lankaa tarvitse vaihtaa ja silti lopputulos on mielenkiintoinen.

STEP 6 -SUKAT
Lanka: Austermann Step 6 90g
Puikot: 2.75mm


Sukkia valmistui eniten vuoden aikana ja toisiksi eniten puseroita:

- sukkia 11 paria

- puseroita 10 (näistä oli 3 kesäpuseroita)

- huiveja 6

- peittoja 2

- lapasia 1 pari



Mitäs sitten tapahtuu vuonna 2024? Ehdottomasti haluan neuloa lapasia sekä itselle että lahjaksi. Olisi ihanteellista, jos lapasten neulominen olisi yhtä automaattista kuin sukkien neulominen. 

Näiden pakkasten aikana olen myös huomannut, että pipovarastokin kaipaisi hieman täydennystä. Niitä en viime vuonna neulonut ollenkaan. En neulonut myöskään yhtään villatakkia, vaikka niistä kovasti pidänkin. Onneksi yksi villatakki odottelee vain nappeja ja sitten sen voi ottaa käyttöön.

Lankaa kului tosiaan vajaa seitsemän kiloa, mutta kun ostoksia tuli tehtyä reippaasti enemmän, niin nyt olen siinä tilanteessa, että aion todellakin neuloa koko vuoden varastolangoista. Mieheltäni sain 100 euron lankalahjakortin, jonka voin kuitenkin käyttää, jos tulee oikein kriittinen tilanne vastaan. 

Niin paljon ihania lankoja olen vuosien aikana ostellut, että on oikeastaan aivan mahtavaa kaivella noita laatikoita ja miettiä, mihin noita ihanuuksia käytän.

Tänään minua ilahdutti: Vuodenvaihde tarkoittaa myös kirjojen osalta sitä, että on aika asettaa lukuhaaste itselle. Vuonna 2023 luin/kuuntelin 67 kirjaa. Äänikirjat ja käsityöt ovat minun suuri intohimoni!


4 kommenttia:

  1. Kiva kooste neuleista ja olenhan näitä pitkin vuotta ihaillutkin. Kauniita töitä kaikki ja mahtava määrä kirjoja, 67 on aika monta.
    Sweets & Socks -blogissa ja samannimisessä instagramissa alkoi juuri lapasboksi-haaste, jos lapaset kutsuvat tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyykin tutustua tarkemmin tuohon lapasboksiin.

      Poista
  2. Hyvänen aika mikä määrä upeita neuleita. On tuohon pitänyt puikot kilistä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista