torstai 22. syyskuuta 2022

Knits and Bits of Life - Neulojan päiväkirja

 

KNITS AND BITS OF LIFE
Neulojan päiväkirja
Suvi Cederberg
Cozy Publishing
(Arvostelukappale)

Neulojan urani on jo niin pitkä, että olen ehtinyt kirjoittelemaan tiedot tekemistäni neuletöistä moniin eri paikkoihin. Yleensä olen tätä tarkoitusta varten hankkinut ison vihon, johon olen aina liimannut myös pätkän käytetystä langasta sekä lankavyötteen. Tämä systeemi toimii hyvin, mutta erityisen kaunishan tuollainen vihko ei ole.


Kun näin mainoksen neulojan päiväkirjasta, niin kiinnostuin siitä heti. Kirjan kansi on nimittäin tosi kaunis ja onneksi ei tarvinnut pettyä sen sisältöönkään! Päiväkirjassa on laskujeni mukaan 16 yllä olevan kuvan kaltaista aukeamaa, johon voi kirjoitella kaikki tärkeät tiedot neuleesta. Tällaiselle himoneulojalle noita aukeamia tosin olisi saanut olla enemmänkin. Tosin kirjassa on runsaasti myös tyhjiä sivuja, joihin  mahtuu kaikki tarpeellinen. 



Neulojan päiväkirjassa on myös eri henkilöiden henkilökohtaisia neuletarinoita ja niitä oli tosi mielenkiintoista lukea. Oman tarinansa kertoo mm. Veronika Lindberg, joka tunnetaan myös nimellä Kutovakika. Täytyy vielä mainita, että kirjassa on todella kauniita kuvia! 

Tänään minua ilahdutti: Kun itsellä ei ole omenapuita, niin on ihan mahtavaa, kun ihmiset laittavat talojensa eteen koreja, joista saa ottaa omenoita ohikulkiessaan.  

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Minulla on nyt käytössä Novitan neulepäiväkirja, mutta ajattelin, että pitäisin aina yhden päiväkirjan per vuosi, sitä paitsi tuo tulee ainakin melkein täyteen vuoden loppuun mennessä. Uuden osto on siis edessä vuodenvaihteen tienoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tällä hetkellä Novitan päiväkirja käytössä.

      Poista
  2. Wau miten upea idea. Minä taas olen yrittänyt tallentaa postin blogiini, että muistan myöhemmin. Blogini on siis päiväkirjani.
    Kiva idea tässä nuo neulojien tarinat. Taidan kyllä tämän hankkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi toimii minullakin myös päiväkirjana, samoin Ravelry. Siitä huolimatta haluan myös ihan fyysisen kirjan tai vihon, johon voin laittaa myös näytteen käytetystä langasta.

      Poista