sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Tuutu-torkkupeitto

 

TUUTU-TORKKUPEITTO
Lanka: Novita Miami 350g
Puikot: 4.5mm
Ohje: Tuutu-torkkupeitto (Norjalaisia retkeilyneuleita Klompelompe)

Helmikuussa esittelin uusimman suomennetun Klompelompe-kirjan. Kaiken muun kivan lisäksi siellä oli kaksi ihanaa peitto-ohjetta. Päädyin valitsemaan Tuutu-torkkupeitto -ohjeen. Tasan kymmenen vuotta sitten ostin ison kasan Novitan Miami -lankaa ja sillä rupesin neulomaan peittoa.


Epäilin langan loppuvan kesken ja siksi vähensin silmukkamäärää (minulla silmukoita oli 146). Ajattelin, että peiton leveys olisi tarpeeksi iso aikuisten torkkupeitoksi. Aika pian kuitenkin huomasin, että peitto on melko kapea. Siksi oli pakko lopettaa neulominen ennen aikojaan ja lopputuloksena on pienelle lapselle sopiva peitto. Peiton koko on n. 87 x 110cm.


Hassuinta tässä on se, että lankaa jäi jäljelle vielä saman verran kuin mitä peittoon käytin! No ei se haittaa, sillä kyllä tällekin peitolle joskus varmaan käyttäjä löytyy.

Novitan Miami on todella ihanaa neulottavaa, vaikka siinä onkin puuvillan lisäksi 50% akryyliä. Olen neulonut langasta monta vuotta sitten pitsipuseron, joka on pysynyt priimassa kunnossa runsaasta käytöstä huolimatta. 

Tänään minua ilahdutti: En lähtenyt tänä vuonna Jyväskylään Neulefestareille, mutta olen seurannut tiiviisti Instagramia ja sitä kautta olen päässyt fiilistelemään festaritunnelmia.

8 kommenttia:

  1. Hauskan näköistä pintaa ja kiva väri.

    VastaaPoista
  2. Hei, aivan ihana väri, sinulla paljon kauniita neuleita.

    VastaaPoista
  3. Oh unohdin äskeisestä kommentista nimmarini, Tuomontuvan Annilta kesäterkut myöskin!

    VastaaPoista
  4. Kaunis torkkupeitto. Neuloin aikoinani samasta langasta ainakin kahdelle lapsenlapseklle torkkupeitot, jotka sopivat vielä alakoululaisille . Tosiaan kivaa neuloa.

    VastaaPoista