keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kirjoneuleita pakkaspäiviin


KIRJONEULEITA PAKKASPÄIVIIN
Jenny Alderbrant
Kustannus-Mäkelä Oy
(Arvostelukappale)
Nyt kun koko Suomi on saanut nauttia talvisesta säästä, niin on sopiva aika esitellä ruotsalaisen Jenny Alderbrantin kirja Kirjoneuleita pakkaspäiviin. Neulepiireissä kirjan tekijä tunnetaan paremmin nimellä JennyPenny.


Kirjaan on koottu yhteensä 25 JennyPennyn suosituinta mallia. Ohjeiden joukossa on lapasia, sukkia ja myssyjä. Kaikki ohjeet ovat mielestäni kauniita, joten suosikkien valinta oli vaikeaa.

FOXY-KETTUKINTAAT
KURBITSIKUVIOITU PIPO
Tässä pipo-ohjeessa huomioni kiinnittyi heti Taalainmaan hevosiin, joista pidän todella paljon.

MAGNAR-PIPO JA -LAPASET
JENNYPENNY-LAPASET
Kirjan tekijän äiti on nimittänyt Jennyä pienestä pitäen JennyPennyksi. Lapasten kuvio ja vihreä väri viehättävät Jenny kovasti ja siksi hän on nimennyt nämä nimikkolapasikseen.

TULPPAANILAPASET

Näistä Tulppaanilapasista taidan pitää kaikkein eniten. Näihin voi käyttää esimerkiksi Arwetta Classic -lankaa.

ELLY-LAPASET
JOULURAUHA-SUKAT
Näin tapaninpäivän kunniaksi voisi vaikka aloittaa Joulurauha-sukat. Kun ajoissa aloittaa, niin ensi jouluna olisi hienot sukat valmiina!

Tänään minua ilahdutti: 



Nämä KnitPron silmukkamerkit saavat minut hyvälle tuulelle. Käytän niitä tällä hetkellä puseroprojektissani; kun olen kerroksen puolivälissä minua katselee tuo suurisilmäinen otus ja kun saan kerroksen valmiiksi, niin kohtaan tuon leveän virnistyksen!

2 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihastuttava kirja. Todella kauniita kirjoneulemalleja.

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä kirja, josta pidän paljon ja Arwetta-lankaa löytyy lankavarastostani.

    VastaaPoista