maanantai 9. syyskuuta 2013

Nostalgiaa ja lankaostoksia

Olen ostanut erivärisiä Novitan Nostalgia-lankakeriä, mutta vasta nyt yksi keristä pääsi puikoille.


NOSTAGIA-SUKAT
Lanka: Novita Nostalgia 140g
Puikot: 3.5mm

 Lanka on minusta kivan näköistä kerällä ja onneksi myös neulepinnasta tuli kaunista.


Nämä sopivat isoonkin miehen jalkaan ja taidan laittaa ne lahjakoriin odottelemaan saajaansa.

Elokuussa mun lankavarastoni paisui aika lailla. Eipä se kovin suuri ihme olekaan, sillä valmistuneita töitä on vähän ja kaupoissa oli paljon ihania lankoja. Välillä olen tarkoituksella ollut ihan hiljaa näistä minun lankaostoksistani, mutta ehkäpä vaihteeksi on tunnustusten aika.


Sandnes Garnin uutuus on ihana alpakkasukkalanka. En ole koskaan tehnyt valkoisia sukkia, joten nyt ajattelin tehdä ylelliset unisukat.

Samaa ylellisyyssarjaa edustaa Tibetan Cloud Fingerin 100% jakkilanka:



Tämä on puolestaan tuttu ja hyväksi todettu Step. Mulla on näitä ennestäänkin vaikka kuinka monta kerää, mutta myös pinkkiversio oli saatava.


Citymarket puolestaan myi edullisesti 7Veljestä-lankaa. En tosiaankaan olisi tarvinnut yhtään kerää, mutta jälleen kerran houkuttelevat värit tekivät minut heikoksi ja taas oli kaivettava pankkikortti esille. Ja kun en osannut valita sitä kaikkein kauneinta väriä, niin otin sitten kaikkia! (Huom! Kuvassa on vain näytekerät. En todellakaan aio kertoa, kuinka monta näitä meille kaiken kaikkiaan muutti.)


Kaiken kukkuraksi käväisin vielä kirpparilla...


Pakkohan mun oli nämä ostaa, sillä hintaa oli yhteensä vain 5.50e!

Päivän kirjavinkki: Kirkkaat päivä ja ilta, Inka Nousiainen


Inka Nousiainen on minulle uusi tuttavuus. Kirjassa sekoittuu mielenkiintoisesti 1930-luku ja nykypäivä. "Kirkkaat päivä ja ilta" kertoo kahdesta sisaruksesta, Iidasta ja Edlasta. Iida elää kirjassa nuoren opettajattaren elämää. Edla on puolestaan jo vanhus, joka tutustuu nuoreen mieheen nimeltä Viljami, jonka elämän kiemuroihin myös tutustutaan. Tarina on traaginen, mutta kaunis.

Tänään minua ilahdutti: Kävimme viikonloppuna Hangossa. Päivä oli ihanan kesäinen ja oli ihan pakko ottaa kuvia, kun näin kauniita maisemia osui kohdalle.

7 kommenttia:

  1. Ei hullumpia paljastuksia :)
    Väritkin niin maukkaasti kohdillaan.

    VastaaPoista
  2. Ihania lankoja, eihän niitä kerrassaan voi vastustaa!

    VastaaPoista
  3. Ihania lankaostoksia! Kannatti ehdottomasti ostaa ihan joka ikinen kerä!! ;)Hanko on kaunis kaupunki, siitä onkin aikaa kun siellä olen käynyt, muistan, että lapseni oli silloin rattaissa (pian 27v)...

    VastaaPoista
  4. sukkaa pukkaa :-))

    Minullakin on tuota Verona lanka. Minua vaivaa pieni asia, kun luen koostumus, eli 40% villa, 20% angora, 20% viskoosi ja 20% polyamidi, en oikein tiedä onko se oikein. Mitä mieltä sinä olet??? Villa ei ainakaan tuntuu, enemmän puuvillamainen/viskoosimainen. Koetilkun silmukkamäärä taida olla väärin. 26s = 10cm?? Tuota sama lue Mandarin petitin paperinauhalla ja se on (paljon)ohuempi.

    VastaaPoista
  5. Ihania lankoja ja mukavannäköiset sukat. Kunpa itsekin saisin jonkun käsityön valmiiksi, kestää ja kestää...

    VastaaPoista
  6. Hei vaan, mukavan rouheat sukat - ja hurmaavia lankoja. :)

    VastaaPoista
  7. Mukavan näköiset sukat olet tehnyt =) Tuo pinkki Step kerä on aivan ihana.

    VastaaPoista