lauantai 17. marraskuuta 2012

Sittenkin messuille

Olin jo vakaasti päättänyt, että Tampereen Kädentaitomessut saavat tänä vuonna jäädä väliin. Kun ensimmäinen messupäivä läheni, niin kummasti rupesi messujalkaa vipattamaan, eikä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä kohti Tamperetta. Aikaisemmin olen hypännyt bussin kyytiin, mutta tällä kerralla ajelin ihan itse. Olin Messukeskuksessa vähän yli yksi iltapäivällä ja silloin ei ollut minkäänlaista autoruuhkaa. Tosin parkkipaikka löytyi aivan hornantuutista! Toisaalta pitkä kävelymatka teki ihan terää autossa istumisen jälkeen.

Väkeä oli liikkeellä paljon, mutta ei niin paljon, että se olisi häirinnyt. Ensimmäinen kohteeni messuilla oli Novitan osasto. Halusin nimittäin nähdä Arnen ja Carloksen!


Joulupallojen lisäksi miehet esittelivät nukkekirjaansa. Arne ja Carlos olivat juuri niin sympaattisia kuin olin kuvitellutkin. Heidän jutusteluaan olisi voinut kuunnella pidempäänkin.


Haastattelun jälkeen oli mahdollisuus saada Arnen ja Carloksen nimmarit. Voitte varmaan arvata, kuka oli ensimmäisten joukossa nimmareita odottamassa. Tosin ensin piti hankki kirja, johon sain omistuskirjoituksen.



Arnella ja Carloksella oli muuten mukanaan myös koira (taisi olla pieni villakoira). Aluksi koira pääsi mukaan lavalle, mutta kun lankakerät ja nuket saivat aika väkivaltaista kyytiä, niin avustajan piti hakea koira pois!

Messuilla oli nähtävillä myös sukkakilpailun satoa.



Lankaa oli tarjolla vaikka kuinka monessa pisteessä. Aika monen kojun ohi pystyin kulkemaan ilman ostoksia, mutta joidenkin lankojen kohdalla oli pakko taipua. Dropsin sesonkilankaa olen jo pitkään ihaillut ja kun Tapion kaupassa sitä oli tarjolla, niin ostin sitten puseron verran tätä ihanuutta.


Alunperin olin ajatellut ostaa punaista, mutta luonnossa se olikin aika hailukan väristä. Oranssi sen sijaan olisi ollut aika kaunista.


Tästä pitsilangasta tulee isona huivi. Pikkupallerossa on metrejä peräti 400, vaikka painoa on vain 50g.


Léttlopia olen ostanut messuilta aikaisemminkin ja niistä huovutetut lapaset onnistuivat erinomaisesti. Olen antanut ne lahjaksi, joten näistä ajattelin tehdä itselleni uudet. Muistan kyllä, että olen joskus vannonut, että huovutukset eivät ole minun juttuni...


Novitan osastolla oli koko ajan eniten väkeä. Viime vuonna Novita oli tuonut messuille sellaisia värjäyksiä, joita ei ole otettu tuotantoon. Toiveikkaana katselin, jos tänäkin vuonna olisi sellaisia, mutta en ainakaan löytänyt. Tarjouksetkaan eivät olleet mitenkään erityisen houkuttelevia. Silmu-lankaa en koskaan kuvitellut ostavani, mutta niin sitä vaan tarttui mukaan peräti kuusi kerää (yht. 10e). Pari Rose kerääkin otin kaveriksi, sillä näistä langoista olisi tarkoitus tehdä joululahjoja. Novitalla oli nimitääin näytillä monta eri versiota simppeleistä tuubikaulereista. Niissä Silmu-lankakin näytti tosi kauniilta.


Korttikokoelmani sai myös kivan täydennyksen!

Hobboks myi osastollaan kaikki kirjat hintaan 10 euroa! Löysin kirjojen joukosta jopa tämän syksyn uutukaisen, nimittäin Fair Islen neulemallit. Custom Knitsin ekan osan jo omistankin ja nyt ostin kakkososan. Näissä kirjoissa on ohjeita ylhäältä alas neulottaviin malleihin.


Saalis oli siis kaiken kaikkiaan aika runsas. Ilman ostoksiakin olisin tykännyt messupäivästä. Raskastahan messuilu on, mutta kyllä se on samalla myös piristävä kokemus.

Tänään minua ilahdutti: Ei ole ollut kiire minnekään. Olen saanut rauhassa ihailla messuostoksiani ja aloitin jo neuleenkin Novitan Silmu- ja Rose-langoista.

15 kommenttia:

  1. Olipas mahtava kirjatarjous! Ja hyvä lankasaalis myös :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä, minä kun suuntaan tuonne huomenna!

    VastaaPoista
  3. Kivoja ostoksia sulla. Mullekin tarttui mukaan tota Dropsin sesonkilankaa sitä oranssia sekä toi Neulemallit kirja. Arne ja Carlos olivat ihastuttavia, sekä Freja 7kk villakoira.

    VastaaPoista
  4. Haa, täälläkin käytiin Tampereella perjantaina tuttavaperheen kyydillä, houkutus tuli liian suureksi. Tuli sitä lankaa kuitenkin ostettua, mutta kulutin automatkalla vanhoja mennen tullen edes vähän! ;) Varastot eivät kuitenkaan pienenetyneet missään tapauksessa. Messuilusta en ole ehtinyt "nautiskella " kotosalla, kun ollut ollut pieniä jalkoja huusholli täynnä.

    Sinulla on hieno saalis!

    VastaaPoista
  5. Ihania lankoja olet ostanut.
    Mitähän kivaa niistä oikein käsissäsi syntyykään :)

    VastaaPoista
  6. Mä kans ihastuihin Arneen ja Carlokseen. Ja taidan taas yrittää itsekin tehdä joulupalloja.

    VastaaPoista
  7. Hei, mikä firma möi tuota Lett Lopi-lankaa? Terv. Raija

    VastaaPoista
  8. Kivoja ostoksia, varsinkin nuo kirjat näyttävät houkuttelevalta!

    VastaaPoista
  9. Kiitos messuraportista, kun en tällä kertaa päässyt itse paikalle. Kauniita lankoja ostit. Onpa muuten upeita sukkia!

    VastaaPoista
  10. Katsoin jonkun videon Arnen ja Carloksen nukkienteosta, kivan idean pojat on keksineet joulupallojen jälkeen.

    VastaaPoista
  11. Sinunkin messupäiväsi kuulostaa mukavalta ja hyvin menneeltä! Minulla ja äidillä oli samanlainen. Ja sama oli suuntakin: käydä katsomassa Arne ja Carlos livenä ja ostella vähän lankoja! :)

    Ihania messujen jälkeisiäkin päiviä!
    inari

    VastaaPoista
  12. Ihania lankoja olet messuilta löytänyt. Olisi kiva kyllä itsekin joskus päästä jonnekin messuille käymään.

    VastaaPoista
  13. Mulla jäi hauskat heppuset A&C näkemättä vallan.

    Kiitos kivasta blogistasi ja siitä, että sen löytää blogilistan kautta. Mulla on blogissani sulle jotakin...

    VastaaPoista