torstai 13. tammikuuta 2011

Lankaostoksilla

Otsikosta voisi jotenkin päätellä, että olen aivan unohtanut uudenvuodenlupaukseni! Näin ei suinkaan ole, vaikka tämän päivän jälkeen voi kyllä tehdä hieman tiukkaa lupauksen pitämisessä (Lankaa ei saa siis tulla tähän taloon enemmän kuin sitä kulutetaan.) No, kuukausi on onneksi vasta noin puolessavälissä, joten enköhän saa tilannetta edes jonkinlaiseen tasapainoon.

Minulla oli tänään lyhyt työpäivä ja sen takia ehdin käydä monessakin kaupassa. Ensimmäinen kohde oli paikallinen lankakauppa, jossa on loppuunmyynti. Itse asiassa loppuunmyyntiä on ollut koko syksyn ajan, mutta valitettavasti (tai onneksi minun kannaltani) siellä ei ole ollut mitään kunnollisia alennuksia. Nyt he myyvät vielä parin päivän ajan ns. pussilankoja. Kaikki pussit maksavat 5e. Mitään kauhean mielenkiintoisia lankoja siellä ei ollut. Näytti siltä, että kaikki laadukkaammat langat on jemmattu varastoon. Kaksi pussia tarttui kuitenkin mukaan.



Naturgarnista huovutan ehkä lapaset ja Kunstgarnista tulee varmasti huivi.

Seuraavaksi piti suunnata Prismaan, jossa toivoin olevan jo tämän kevään uutuuslankoja ja kyllähän siellä jo jotakin olikin. Nämä sukkalangat halusivat ehdottomasti tulla meille ja minähän toivotin ne heti tervetulleiksi!


Tuo Nalle Kukkaketo on näistä kenties kaikkein houkuttelevin. Sillä on niin kiva nimikin; Päivänkakkara.

Vielä oli yksi kohde jäljellä. Tänään tuli postin mukana nimittäin Citymarketin mainos, jossa mainostettiin Novita Ilona -lankaa. Se on eräs Novitan kampanjalangoista. Koostumus on 40% villaa, 35% akryylia ja 25% polyamidia. Tiheys on 18s. Värit olivat aika vaaleita ja niitä taisi olla yhteensä 6 tai 7 erilaista. Hinta oli 4e/2 kerää (kerässä 100g).


Lankavarasto kasvoi tänään niin paljon, että nyt on pakko lähteä neulomaan. Heippa!

Tänään minua ilahdutti: Mies kävi juuri äsken kysymässä, että haluanko lukea Tekniikka & Talous -lehteä. Sanoin heti, että en todellakaan! Mies kuitenkin tunki lehden nenäni eteen ja silloin minäkin innostuin; lehdessä on nimittäin iso juttu Novitan langoista. Otsikkona on: "Raitavärjäys synnytti neulomisbuumin". Aika ihana mies, kun vaimoaan näin muisti!

7 kommenttia:

  1. Olipas nuo Novitan uudet kivan näköisiä. Ja mä kun olen päättyänyt, etten osta lankaa enkä ainakaan Novitaa. Harmittaa kun se nyppyyntyy niin nopeasti. Taidanpa ostaa silti :)

    VastaaPoista
  2. No, täälläkin on ollut "vapaa" päivä, kun olen sairauslomalla ja fysioterpaiasta tullessa poikkeisin Lakakauppaani Titityy ja kannoin kaksi kassillista lankoja! Kukahan nekin neuloo, kun alkaa tiukka työputki taas ja loma on vasta maalis-hutikuun taitteessa.

    Taidan ostaa kanssa tuota iloisen väristä uutta Novitan Nallea. Aika tavaran kaupittee, sanoo vanha äitini.

    VastaaPoista
  3. Mulla kans ostoslistalla sekä Päivänkakkaraa että tuota sateenkaari-Raitaa. Siis sitten, kun mulla on taas "lupa" ostaa lankaa. ;) Huomasin just, että Novita on poistanut valikoimistaan kaksi lempilankaani eli Bambun ja Samoksen, harmittaa. Pitää koittaa vielä löytää niitä jostain, ainakin Bambua; Samokselle sentään löytyy vastineita muilta valmistajiltakin. Toisaalta Novitalta on tullut taas tosi kivan oloisia uutuuksia, ja kevään värit näyttävät ihanilta. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin hurahdin tuohon Ilonaan. Eilen jo alotin sukkaa kutomaan ja on ian mukavan oloinen lanka. Taidan ostaa enemmänkin :D

    VastaaPoista
  5. ooh, ihanan näköistä toi päivänkakkara!!!

    VastaaPoista
  6. no höh..päätin vakaasti etten osta enään novitan muuta lankaa kuin rosea...niin pitääpä kokeilla tuota ilonaa kuhan pääsee käymään cittarissa

    VastaaPoista
  7. Ihania lankoja olet löytänyt. Innolla myös odotan koska niitä tulee paikalliseen Tarjoustaloon. Nyt hyllyt ammottavat tyhjyyttä.
    On sulla kyllä vaimoaan ajatteleva mies. :)

    VastaaPoista