perjantai 29. heinäkuuta 2016

Lankoja, lankoja!

Tammikuussa kirjoitin blogiini tällaisen tekstin:

"En aloita langanostolakkoa, mutta aion käyttää lankavarastoni lankoja niin usein kuin mahdollista. Siellähän on vaikka minkälaisia ihanuuksia! Vuoden slogan voisikin olla:
                                              
                   Arvosta lankakaappisi aarteita!"

Ihan hieno slogan ja osittain olen sitä noudattanutkin. Heinäkuussa kuitenkin kävi niin, että tuota arvostettavaa tupsahti lankakaappiin aika reippaasti! Tästä ostohullaannuksesta syytän synttäreitäni. Kuten olen jo maininnutkin, niin täytin kesäkuun alussa pyöreitä ja sain lahjaksi rahaa. Kovin kauaa ei tarvinnut miettiä, että mitä rahoilla tekisin.

Koko ostoshurmio alkoi Tukholmassa, kun hankin puserollisen Madelinetoshia. Sitten kauppoihin alkoi ilmestyä Novitan uutuusvärejä.


Ostin tosin vain kaksi kerää ja kummasti on taas pinkki päätynyt mun ostoskoriin.


Sitten kävin ihan huvikseni katsomassa paikallisessa lankaliikkeessä. Muka vaan katselemassa! Kyllähän sen tietää, ettei sellainen ole mahdollista.


Nuo sukkalangat ovat kauniin värisiä, mutta kaikkein kivoin on tuo projektipussukka!

Madelinetoshin lisäksi kuolaan aina Malabrigon lankoja. Etenkin Malabrigo Sock on minun mieleeni. Näissä kahdessa langassa on ainoanan "vikana" niiden korkea hinta. Olisi tietysti syytä suosia suomalaisia kauppoja, mutta kun Suomessa Malabrigo Sock maksaa useimmissa kaupoissa 22.90e ja Saksasta sitä sai tarjouksesta 13.60e, niin valinta ei ollut kovin vaikea... Postikulut olivat tosin korkeat (12.50e), mutta kun tilasi kilon verran lankaa, niin tilaus oli edelleen kannattava.


Vietin aika kauan tietokoneen ääressä. ennen kuin osasin valita minua miellyttävät värit. Koska tietokoneella värit voivat vääristyä, niin katselin todella monesta paikasta noita lankoja ennen kuin tein ostopäätöksen. Ravelry oli tässäkin puuhassa ihan korvaamaton.


Näistä kahdesta olisi tarkoitus tehdä huivi. Malli ei tosin ole vielä tiedossa.



Ja yllä olevista langoista saan tehtyä kaksi puseroa.

Näiden ostosten jälkeen rahaa oli vielä jäljellä ja Lankamaailmassa myytiin kaikki langat 30%:n alennuksella.


Käsinvärjätyn Arwettan ajattelin yhdistää johonkin yksiväriseen lankaan ja Schoppel Wollen 6 Karat -langat yhdistän keskenään johonkin huiviin.

Vieläkin rahaa oli 20e jäljellä ja Anjalin mainosti sopivasti poistuvia lankavärejä. Sinne siis!


Rowanin Felted Tweed -lankoja minulla on varastossa ennestäänkin, mutta en ole vielä koskaan neulonut niistä mitään. Olen kuitenkin vakuuttunut langan ihanuudesta ja siksi olen uskaltanut sitä ostella. Tässä langassa on parasta se, että kaikki sen sävyt tuntuvat sointuvan toisiinsa. Keltaista lankaa minulla ei juurikaan ole ja siksi ostin vielä Pallasta pari kerää.

Kauhea määrä lankaa on siis tullut hankittua, mutta en kadu yhtään ostoksiani, sillä kyllähän langat ovat ihan paras synttärilahja! Elokuussa voisikin sitten ruveta taas neulomaan ostamisen sijaan. Ohjeita ainakin riittää; eilen ilmestyi uusi Novita ja Ravelryn kautta ostin Hanna Fettigin Home&Away neulekokoelman. Tuo kokoelma taitaa olla vielä tänään tarjouksessa. Maksoin siitä vähän yli 11e, mikä ei ole paha, koska sillä saa 9 ohjetta.

Tänään minua ilahdutti: Kuten jo Facebookin puolella kerroin, niin minä olin se onnekas, joka voitti Silmu&Solmu -lankakaupan arvonnassa 50 euron lahjakortin. Sillä hankin nämä:


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Chiton-pusero

CHITON-PUSERO
Lanka: Sublime Bamboo&Pearls DK 482g
Puikot: 4mm
Ohje: Chiton Pullover (Knitscene Winter/Spring 2011)
Sublimen langan ostin viisi vuotta sitten ja puseroa rupesin neulomaan viime vuoden keväällä. Pusero eteni varsin vauhdikkaasti, kunnes kauluksen kohdalla olevien lisäysten kanssa tuli ongelma. Neule joutui sen takia vuodeksi nurkkaan häpeämään. Koska tämän vuoden tavoitteena on saada valmiiksi nimenomaan vaatteita itselle (ei siis pelkkiä asusteita), niin eihän siinä taaskaan auttanut muu, kuin ottaa pusero uudelleen käsittelyyn.


Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, niin eivät nuo lisäykset kovin kummoisia ole, mutta joskus yksinkertainenkaan ohje ei mene jakeluun. Eikä englannin kielikään aina auta asiaa... Lopulta kuitenkin tajusin ohjeen ja sen jälkeen homma sujui hienosti loppuun asti.


Pientä draamaa aiheutti lopussa se, että pelkäsin langan loppuvan kesken. Ehdin hätäpäissäni jo googlettaa, että saisiko sitä jostain lisää. Onneksi lisätilausta ei tarvinnut tehdä, sillä lanka riitti ja sitä jopa jäi 12g!


Valmistuneet työt liotan aina vedessä, johon olen laittanut hieman huuhteluainetta. Sen jälkeen laitan neuleen pesukoneeseen kevyeen linkoukseen. Näin teen siis myös villavaatteille ja aina on homma toiminut. Sublimen Bamboo&Pearls -langan kanssa oli ainoastaan se ongelma, että pusero ei meinannut millään kuivua. Valehtelematta odotin kuivumista varmaan viisi vuorokautta! Osasyynä oli varmasti se, että ilma oli varsin kostea ja että pusero oli levitetty muovisen tason päälle.



Ohje on Knitscene-lehdestä, mutta Ravelrysta tämän ohjeen voi ostaa erikseenkin. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Pinkki väri vain jo hieman kyllästyttää, sillä vähän aikaa sitten sain valmiiksi pinkin Breathing Spacen.


Pusero pääsi heti kuvausten jälkeen iltatorille. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta jossain vaiheessa jouduin "nykimään" puseroa eri suuntiin. Kotiin tullessa tajusin, että pusero oli venynyt pituutta useamman sentin! Tästä "uudesta" versiosta ei ole kuvaa, mutta kyllä pusero vieläkin on ihan pidettävä. Mies lohdutti, että jos pusero venyy vielä lisää, niin kohtahan alle ei tarvitse edes housuja laittaa, koska puserosta on tullut hame. Miehet!

Tänään minua ilahdutti: Kuvissa näkyy mun valkoinen aktiivisuusranneke Vivofit 3. Sain sen synttärilahjaksi kesäkuun alussa. Entuudestaankin olen kävellyt melko paljon koiran kanssa, mutta nyt liikun entistä ahkerammin. Joka päiväksi on annettu tavoite askelten määräksi ja jos illalla huomaan, että askelia "puuttuu" vielä 4000, niin eihän siinä auta muu kuin lähteä taas liikkeelle.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Facebook-arvonta

Kesäkuun alussa sain luotua blogilleni omat Facebook-sivut. Nyt kun olen tutustunut vähän paremmin Facebookin toimintaan, päätin järjestää lanka-arvonnan.


Jos siis haluat voittaa itsellesi yllä olevat langat, käy tykkäämässä Raitalampaan Facebook-sivuja. Arvonta päättyy 23.7.2016.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Tukholman terveiset

Tytär  on tämän kesän kesätöissä Tukholmassa. Kävimme häntä tapaamassa viime viikonloppuna. Edellisestä Tukholman vierailusta onkin jo kulunut aikaa.


Yllä olevaa kuvaa katsoessa voisi luulla, että kyseessä on kirjasto, mutta tämäpä olikin hotellimme aula! Mieheni hoiti hitellivarauksen, joten minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, millaiseen hotelliin olimme menossa. Hotellin sisustusteemana näytti olevan kirjat ja sehän sopi minulle mainiosti.


Kaiken kaikkiaan oikein viihtyisä tämä Mornington -hotelli.

Aina kun matkalle lähdetään, niin tottakai pitää jossain lankakaupassakin käydä. Tukholman kaupoista valitsin Södermalmilla sijaitsevan Litet Nystan -kaupan.


Ulkoapäin kauppa on melko vaatimattoman näköinen ja vielä sisälle mennessäkin on sellainen olo, ettei täällä varmaan ole mielenkiintoisia lankoja. Ja kuinka väärässä olinkaan!


Tässä paperipussissa on lankasaaliini...


...eli 4 vyyhtiä Madelinetosh Merino Light -lankaa. Yksi vyyhti oli hinnaltaan noin 5 euroa halvempi kuin Suomessa.

Abba-museo oli ainut varsinainen turistikohde, jossa kävimme.



Olin nuorena aikamoinen Abba-fani, joten halusin ehdottomasti päästä täällä käymään.


Museokaupan mielenkiintoisin tuote oli neulesetti, josta olisi voinut neuloa samanlaisen myssyn kuin Agnetalla. En kuitenkaan ostanut!

Tänään minua ilahdutti: Ajelimme eilen Hankoon Regattaa katsomaan. Matkalla kuuntelimme Jukka Parkkisen Karhukirjeitä kuntolomalta. Kyseessä on lastenkirja, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että aikuisille nämä Karhukirjeet sopivat vielä paremmin. Parkkinen on nimittäin aikamoinen sanaleikkimestari. Me kuuntelimme kirjaa uuden BookBeat-palvelun kautta, mutta jos kiinnostuit, niin niitä voi kuunnella myös Yle Areenasta.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Midsummer socks

Ostin Cittarin alesta keväänvihreää Nallea kolmella eurolla. Ei kulunut kuin noin viikko tuosta ostoksesta, kun silmiini osui Niina Laitisen sukkaohje nimeltä Midsummer socks. Ohje ja lanka sopivat mielestäni täydellisesti toisiinsa. Ja mikä parasta; nimensä mukaisesti sukat valmistuivat juhannuksen aikana.

MIDSUMMER SOCKS
Lanka: Novita Nalle 63g
Puikot: 3mm
Ohje: Midsummer socks by Niina Laitinen
Aikaisemmin en ole ollut kovin innostunut matalavartisista villasukista, mutta nyt taidan muuttaa mielipidettäni. Näistä sukista tuli nimittäin tosi kivat.


Pitsikuvion oppi helposti ulkoa, joten sukkien neulominen oli rentouttavaa ja valmista tuli nopeasti.



Pitäisi itse asiassa ruveta neulomaan enemmänkin sellaisia sukkia, joissa on jokin helppo palmikko tai pitsineule, sillä ihan perussukat alkavat vähitellen kyllästyttää.


Tänään minua ilahdutti: Tänään on minun ja mieheni hääpäivä. Olemme olleet naimisissa 25 vuotta eli meillä on hopeahääpäivä. Uskomatonta!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Breathing Space

Veera Välimäen suunnittelema Breathing Space oli heti ensi silmäyksellä sellainen pusero, että sellainen on pakko saada. Helmikuussa hankin ohjeen ja langat löytyivät kätevästi omasta varastosta. Puseron neulomisen tosin aloitin vasta huhtikuun lopussa.

BREATHING SPACE
Lanka: Wollmeise Twin ja Araucanía Itata Multy yht. 417g
Puikot: 3 ja 3.5mm
Ohje: Breathing Space by Veera Välimäki
Jos tarkkoja ollaan, niin aloitin ensimmäisen version neulomisen jo paljon aikaisemmin. Valitettavasti siitä oli tulossa valtavan iso. Ja vielä valitettavampaa on, että huomasin tämän ikävän tosiasian vasta, kun vartalo-osa oli melkein valmis! Tässä kohtaa moni varmaan ajattelee, että miksi ihmeessä en sovittanut puseroa, sillä sehän neulotaan ylhäältä alas. No, kun pyöröpuikko oli sen verran lyhyt, etten mahtunut puseron sisälle, enkä jaksanut hakea pidempää puikkoa! Olisi ehkä kannattanut...


Kakkosversiossa vaihdoin puikot puolta numeroa pienempiin ja jätin suurimman osan lisäyksistä tekemättä.


Vieläkin pusero on melko reilu. Kastelun jälkeen se venähti myös hieman lisää pituutta. Hihat voisivat olla aavistuksen verran lyhyemmät. Täyspitkiä en niistä halunnut, sillä se tekisi puserosta jotenkin liian raskaan.


Vaaleanpunainen on Wollmeise Twin -lankaa ja väri on nimeltään Tutu light. Aika ärhäkkä väri, mutta jotenkin se sopii aika hyvin kesään. Raitavärinä on Araucanían Itata Multy, joka on villan, silkin ja bambun sekoitusta. Aika hassua, että olen ostanut kummatkin langat vuonna 2010 netin kautta; toisen Saksasta ja toisen Englannista.


Tänään minua ilahdutti: Pihallamme kasvava jasmiini kukkii tällä hetkellä kauneimmillaan.


torstai 23. kesäkuuta 2016

Jättipeitto

Keräsin samaan koriin lankoja, jotka ovat melko paksuja ja joista tuskin tulee tehtyä mitään vaatetta. Mielessä oli torkkupeiton tekeminen, mutta mallia jouduin miettimään jonkin aikaa. Lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen isoäidinneliöön.

JÄTTIPEITTO
Lanka: mm. Filatura Di Grosa Mimosa, Novita Isoveli, Novita Puro, Novita Softy, Noro Kureyon yht. 1855g
Koukku: 7mm
Peitto on siis yksi valtava isoäidinneliö! Vaikka malli on yksinkertainen, niin lankojen sommittelu toi kuitenkin mielenkiintoa työhön.


En ole mitannut peittoa, mutta kuten kuvasta näkyy, niin koko tuuletusteline täyttyy tästä peitosta.


Tykkään lopputuloksesta todella paljon juuri värien takia. Tosin en tiedä, mihin sijoittaisin näin suuren peiton. Eiköhän sillekin paikka vielä löydy.


Peiton reunaan virkkasin yksinkertaisen koristereunuksen.


Hartiani eivät valitettavasti tykkää paksujen lankojen virkkaamisesta, joten välillä pitää siirtyä takaisin neulomiseen. Tosin mulla on vielä paljon paksuja lankoja jäljellä, joista todennäköisesti tulee lisää peittoja. Sitä paitsi virkkaamalla lankavarasto pienenee tehokkaasti!

Lankavarastoni pieneni myös hieman, kun lähetin Päivikille palkinnon hienosta arvauksesta.


Tänään minua ilahdutti: Huomenna on juhannusaatto!