maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lapasia helteellä!

Otsikko johtaa hieman harhaan. Kyllä minä todellakin olen tehnyt kahdet lapaset, mutta nämä valmistuivat noin kolmisen viikkoa sitten, kun helteistä ei ollut vielä tietoakaan.


Mulle on kertynyt aikamoinen läjä Seiskaveikan jämiä. Aikaisemmin olen tehnyt niistä isoäidinneliöitä, mutta nyt halusin vaihteeksi tehdä jotakin muuta. Jaoin jämäkerät kahtia vaa´an avulla ja tarkoituksena oli tehdä raitasukkia. Kesken kaiken mieli kuitenkin muuttui ja lopputuloksena onkin kahdet kirjavat lapaset!

JÄMÄLANKALAPASET
Lanka: Novita 7Veljestä yht. 72g
Puikot: 3mm
Ohje: Novita Talvi 2013, malli 15

Värejä en kauheasti sommitellut, vaan valitsin seuraavan kerän fiilistuntumalla. Vaikka ohje on superhelppo ja langat oli valmiiksi puolitettu, niin neulominen ei sujunutkaan ihan helposti. Ensinnäkin ajattelin fiksusti, että teen kummatkin lapaset yhtä aikaa. Muuten hyvä idea, mutta kun mulla oli vahingossa erikokoiset puikot! Huomasin eron vasta, kun kummatkin resorit oli neulottu. Seuraavaksi tein kumpaankiin lapaseen oikean käden peukalon. Joten taas pääsin purkuhommiin! En kuitenkaan lannistunut, vaan tein toiset lapaset heti perään ja tällä kertaa selvisin ilman purkuhommia.

JÄMÄLANKALAPASET
Lanka: Novita 7Veljestä yht. 76g
Puikot: 3mm

Lopuksi vielä yhteiskuva.


Eräänä lomapäivänä tuli piipahdettua Helsingissä. Silloin minulla oli tilaisuus käydä ensimmäistä kertaa Snurressa. Aika pitkään kiertelin ja ihailin heidän lankojaan. Minulla ei ollut mitään tiettyä projektia mielessä, mutta jotakin halusin kuitenkin ostaa ikään kuin matkamuistoksi. Pitkän miettimisen jälkeen päädyin Väinämöiseen, koska en ole aikaisemmin ostanut Louhittaren Luolan lankoja.


Loman aikana minulla olisi ollut tilaisuus ostaa vaikka kuinka paljon lankoja, mutta erittäin hyvin olen saanut hillittyä itseni. Voisi melkeinpä sanoa, että olen jollain tavalla "tervehtynyt". Nykyään minua kiinnostaa enemmän se, miten saisin käytettyä varastossa olevia lankoja.

Päivän kirjavinkki: Tarhapäivä, Eve Hietamies


Jo viime vuoden huhtikuussa olen lukenut Eve Hietamiehen Yösyötön ja Tarhapäivähän on suoraa jatkoa sille. Kirja on ollut yöpöydälläni odottamassa lukuvuoroaan yli vuoden. En ymmärrä miksi sen piti odottaa näin kauan. Kirja on nimittäin loistava! Itse asiassa se on yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Antti (isä) ja Paavo (poika) Pasasen elämää on niin mukava seurata. Heidän elämänsä ei ole helppoa, mutta kummasti he aina selviävät kaikista arkipäivän ongelmista.

Tänään minua ilahdutti: Olen hankkinut Ipodiini äänikirjan, jota saan kuunnella vain silloin, kun teen ikäviä huushollihommia (silitän, pesen vessoja, kitken rikkaruohoja jne.) Olen nimennyt kirjan "silityskirjaksi". Kirja on niin hyvä, että on melkein pakko tehdä näitä inhokkihommia, jotta saisi tietää, miten tarina etenee. Toki neuloessanikin kuuntelen podcasteja ja muita äänikirjoja, mutta "silityskirjaa" ei silloin saa kuunnella.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Raidallinen ylösalaisneule

Runsas vuosi sitten tein kirpparilta aikamoisen lankalöydön. Tämän vuoden huhtikuussa vihdoinkin keksin, mitä näillä Sirdarin langoilla voisi tehdä. Löysin nimittäin Ullasta ohjeen kesäpuserolle, joka on neulottu ylhäältä alaspäin.

YLÖSALAISNEULE
Lanka: Sirdar BabyBamboo 444g
Puikot: 3,5mm
Ohje: Ulla-neule Ylösalaisneule

Raidoitus on täysin omasta päästä. Aika hurjasta väriyhdistelmästä tuli sittenkin aika kiva.


Neuloessa puseroa saattoi sovittaa välillä ja kaikki tuntui olevan ok. Kastelun jälkeen pusero taisi kuitenkin venyä, sillä nyt olkapäitä saa olla koko ajan nykimässä ylöspäin, jotta rintsikat eivät tulisi näkyviin.


Alla voisi tietysti pitää toppia, mutta sekään ei oikein houkuttele, sillä neule itsessäänkin on jo melko lämmin.


Olkaimettomat rintsikat voisi olla yksi ratkaisu. Katsotaan, tulenko viihtymään tässä puserossa vai en.

Päivän kirjavinkki: Linssit huurussa, Sari Luhtanen


Kansikin jo kertoo, että kyseessä on chick lit -kirja ja lainasinkin kirjan sillä ajatuksella, että luen vähän alkua ja jos se on ihan tyhmä, niin sitten palautan sen samantien. En kuitenkaan palauttanut! Kirja on oikein viihdyttävää aurinkotuolilukemista. No, kirjan lopusta en kauheasti tykännyt. Tapahtumat ikääntyivät tössähtivät lukijan eteen, mutta ei sekään kauheasti haitannut.

Tänään minua ilahdutti: Hankin alkukesästä uudet silmälasit ja otin niihin itsestään tummenevat linssit. Minulla on niin valonarat silmät, että kirkas valo suorastaan sattuu silmiin. Nyt ei tarvitse enää kantaa kaksia laseja mukana, kun nämä nykyiset toimivat myös aurinkolaseina. Aivan loistava ostos!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kattausliinat

Viime vuonna tein valkoiset tabletit (minä käytän yleensä nimitystä tabletti, vaikka kattausliina on ehdottomasti kauniimpi nimitys) takkahuoneen pöydälle. Lankavarastoani kuvatessa keksin, että minunhan pitäisi ehdottamasti tehdät vastaavanlaiset myös mökin pöydälle. Väriksi piti kuitenkin valita jokin muu kuin valkoinen, sillä pöytä on paljon kovemmalla käytöllä.

KATTAUSLIINAT
Lanka: Red Heart Eco-Cotton 528g (á 89g)
Koukku: 4mm
Ohje Prinsessajuttu-blogista
Ohje on hyvin yksinkertainen, mutta mielestäni juuri siksi kaunis.


Lanka on puuvillan ja akryylin sekoitusta, joten nämä voi huoletta heittää pesukoneeseen. Tarvetta ei varmasti kauhean usein tule, sillä langassa on armollista elävyyttä .


Näitten virkkaaminen sujui todella vauhdikkaasti. Voi olla, että näitä tullaan näkemään vielä lisääkin!

Tänään minua ilahdutti: Näin eilen ihania alpakoita Mathildedalissa (Salossa Meri-Teijolla). Voi vitsi, että ne ovat söpöjä!




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pellavatunika

Kesäkuun viimeistä viikkoa elellään ja siksi piti saada esiteltyä tämän kuukauden ufo.

PELLAVATUNIKA
Lanka: Katia Lino 198g
Puikot: 6mm
Koukku: 5mm
Ohje: Drops 108-32
Runsas vuosi sitten aloittelin tunikan tekoa. Kuten tavallista alussa neuloin innokkaasti, mutta sitten innostus loppui.


En ole koskaan ennen neulonut pellavalangasta. Katian Lino oli oikein miellyttävä tuttavuus. Olen joskus lukenut, että pellavalanka voi pahimmoillaan pölistä kovasti. Linossa ei mielestäni tällaista ominaisuutta ollut.


Melko kovaa pellavalanka toki on, mutta pesussa sen pitäisi pehmetä. Jo ensimmäisessä pesussa neulepinnasta tuli varsin miellyttävä.


Minun piti vain kuvausta varten pukea tunika päälleni, mutta olen nyt hipsinyt koko päivän tämä päälläni, joten tästä taitaa tulla minun suosikkineuleeni.


Välillä pitää sademittaria tyhjentää, sillä vettä sataa joka päivä ja kylmyyttäkin on riittänyt jo ihan tarpeeksi. Haluaisin kulkea helletopissa ja caprihousuissa!

Päivän kirjavinkki: Lyckliga gatan (Ajojahti), Liza Marklund


Ostin Marklundin kirjan kirjamessuilta syksyllä. Vaikka kovasti halusinkin tietää, mitä Annika Bengtzonille kuuluu, niin jostain syystä kirja makoili yöpöydälläni näin kauan. Kyllä minä sitä aloitin, mutta sitten tuli muita kirjoja väliin. Lukukokemus tietysti kärsii, kun sitä lukee näin pitkän ajanjakson aikana. Lyckliga gatan on tuttua Marklundia. Toisin sanoen lukija tietää tarkallaan mitä saa, mutta mitään yllättävää ei ole tiedossa. Kirja on Bengtzon-sarjassa kymmenes teos ja vielä yksi on tulossa.

Tänään minua ilahdutti: Mulla on ihan kauheasti lankoja. Toki olen kirjannut kaikki excel-taulukkoon, mutta siitä huolimatta olen unohtanut, mitä kaikkea omistankaan. Siksipä kuvasin eilen kaikki lankani kännykällä. Nyt voin milloin vain tarkistaa, mitä lankoja minulla jo on. Samalla voin tehdä suunnitelmia siitä, mihin niitä käyttäisin. Sekin hyvä puoli tässä kuvaamisessa oli, että nyt en todellakaa himoitse alelankoja. MINÄ EN TARVITSE UUTTA LANKAA!!!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ruusuinen Hitchhiker

HITCHHIKER II
Lanka: Colinette JitterBug 114g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Hitchhiker by Martina Beam
Hitchhiker on niin mainio matkaneule, että mun piti heti aloittaa uutta versiota, kun tiedossa oli pari tuntia matkaneulontaa.


Colinetten lanka on ihanan ärjyä! Itse asiassa se on prikulleen samaa sävyä, kuin meidän ruusupensas.


Musta takki saa kivasti potkua tästä huivista.


Jos teen (eli KUN teen) kolmannen Hitchhikerin, niin langaksi täytyy valita varmaan Wollmeisen 150g:n kerä, sillä haluaisin yhden hieman isommankin version tästä ihanasta huivista.

Päivän kirjavinkki: Rakastaja, Outi Pakkanen



Pakkasen dekkarit ovat mainiota kesälukemista. Vuosi vuodelta olen ollut kiinnostuneempi myös hänen mainioista ruokakuvauksistaan. Tällä kertaa melkein kaivoin jo kattilan esille! Ja minähän en todellakaan ole kovin kiinnostunut ruoanlaitosta! Kyllä kirjassa murhakin tehdään, joten tämä on enemmän dekkari kuin keittokirja. Tykkään kovasti myös Anna Laineen Justus-mäyräkoirasta. Siinä on aikamoinen tapaus.

Tänään minua ilahdutti: 



Nyt mulla on niin ihana tiskirätti, ettei tätä raskii edes käyttää.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pilkulliset matkamuistosukat

Matkoilla minulla on tapana etsiä paikalliset lankakaupat ja tietysti niissä tulee myös tehtyä ostoksia. Luulenpa, että aika moni neuloja toimii näin. Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että tämä tapa on vallan mainio, sillä vaikka minulla on yleensä huono muisti, niin lankojen ostopaikat muistan kirkkaasti. Niinpä lankakerä on vallan mainio matkamuisto!

JUNASUKAT
Lanka: Regia 4-fädig 28g
Puikot: 2.5mm
Ohje: Junasukat
Näiden junasukkien lanka on hyvä esimerkki matkamuistosta. Olen ostanut sen Saksasta Rostockista monta vuotta sitten. Matkustimme sinne laivalla Hangosta. Valitettavasti tuollaista reittiä ei ole enää olemassakaan.


Pilkullinen lanka sopii mielestäni erinomaisesti vauvaneuleisiin. Lankaa on vielä jäljellä, joten siitä voisi tehdä vielä myssynkin.


Sukat pääsivät vielä yhteiskuvaan uuden pöllön kanssa.

Tänään minua ilahdutti: Melko säännöllisesti postauksissani on ollut mukana kirjavinkkejä. Ilahduin kovasti, kun olen saanut viestejä lukijoiltani, että niistä on ollut iloa ja että niiden avulla on löytynyt kivoja lukuelämyksiä. Aion siis jatkossakin jakaa kokemuksiani kirjamaailmasta.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Pöllötyyny

Pöllöt ovat olleet muodissa jo pikään ja minäkin olen tykännyt niistä kovasti. Vasta nyt sain ensimmäisen pöllöaiheisen työn tehtyä.

PÖLLÖTYYNY
Lanka: Novita Miami n.100g
Koukku: 4.5mm
Ohje: Prinsessajuttu-blogista

Ohje on hyvin yksinkertainen, mutta kyllä tuon pöllöksi tunnnistaa. Yksinkertaisuudesta huolimatta tällaisessa pöllössä on monta näpertelyvaihetta ja olinkin jo sitä mieltä, että näitä ei meidän taloon tule enää lisää. Lopputulosta katsoessa aloin kuitenkin jo haaveilla vaaleanpunaisesta pöllöstä...


Lahjaksikin näitä olisi mukava väkertää, mutta kun olisi niin monta muutakin kivaa juttuja, joita haluaisin virkata ja neuloa.


Lomakin alkoi maanantaina ja aikaa olisi periaatteessa mielin määrin, mutta jotenkin on pieniä vaikeuksia päästä lomafiilikseen. Näin käy joka vuosi, mutta onneksi tämä "vaiva" helpottuu muutaman päivän kuluttua ja silloin varmasti käsitöitäkin alkaa syntyä tiuhaan tahtiin. Ehkäpä myös pöllöjä!

Päivän kirjavinkki: Ätä kakan och ha den kvar, Kristin Emilsson


Kristin Emilsson oli minulle aivan uusi kirjailijanimi ja eikä ihme, sillä Ätä kakan och ha den kvar on hänen esikoisromaaninsa. Kirja kertoo Amanda Bergeristä, joka elää tavallista keskiluokkaista lähiöelämää. Kaikki muuttuu, kun hänet irtisanotaan työstään. Hän ei kerro asiasta perheelleen ja vähitellen hän valehtelee monesta muustakin asiasta. Loppujen lopuksi hän alkaa elää täydellistä kaksoiselämää. Juoni kuulostaa ihan pöhköltä, mutta Emilsson osaa kertoa tarinaa siten, että kaikki kuulostaa aivan uskottavalta. Kirja on viihdyttävä ja itse asiassa tässä on kirja, jonka luin alusta loppuun siten, etten välissä tehnyt syrjähyppyjä jonkun toisen kirjan luokse.

Tänään minua ilahdutti: Vaikka bloggaan melko säännöllisesti, niin Ravelryyn en ole pitkään aikaan laittanut tietoja valmistuneista töistä. Otinkin tavoitteeksi, että kesäloman aikana laitan vähintään yhden työn Raavelryyn päivittäin. Se ei tunnu liian suurelta rasitukselta. Olen muuten aikataulussa, sillä tänään on 4. kesäkuuta ja neljä työtä olen sinne jo laittanut!