sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Siggan ja Satun islantilaiset villapaidat



SIGGAN JA SATUN ISLANTILAISET VILLAPAIDAT
Sigridur Sif Gylfadottir, Satu Rämö
WSOY
Arvostelukappale

Satu Rämö on ollut paljon esillä tänä syksynä esikoisdekkarinsa Hildurin takia. Kyseisessä dekkarissa toisena päähenkilönä on suomalainen poliisiopiskelija Jakob, joka harrastaa neulomista. Jakob suunnittelee ja neuloo villapaidan rikosetsivä Hildurille ja tietysti tuonkin puseron ohje löytyy tästä neulekirjasta.


Neuleohjeet tähän kirjaan on suunnitellut Siggan, joka on islantilainen neulesuunnittelija ja käsityöyrittäjä. Satu puolestaan on kääntänyt neuleohjeet suomeksi ja kirjoittanut kirjan kaikki tekstit. Oman viehätyksensä kirjaan tuo se, että Siggan on erittäin kokenut neuloja ja Satu puolestaan on aloittanut neulomisen vasta vähän aikaa sitten. 



Tapasin kirjan tekijät Helsingissä kirjamessuilla. Ylemmässä kuvassa Sigganilla on kädessään Satun ensimmäinen kirjoneule, josta ei tullut ihan sellainen kuin piti. Sigganin avustuksella Satu kuitenkin oppi nopeasti neulomisen taidon.



Kauniit valokuvat kirjaan on ottanut Satun aviopuoliso ja kirjassa esiintyvät mallit ovat kaikki Sigganin ja Satun ystäviä tai perheenjäseniä.






Kirjan mallit ovat kauniita, mutta ensisilmäyksellä mikään malleista ei ole sellainen, että se olisi heti pakko neuloa. Tai kyllähän tuo Hildur-paita olisi kiva saada... Kirja on kuitenkin ihana, sillä kauniiden kuvien lisäksi siinä on todella paljon tietoa islantilaisesta villasta ja islantilaisista villapaidoista. 

Tänään minua ilahdutti: Joulu lähenee kovaa vauhtia ja olen saanut edes yhdet sukat valmiiksi lahjapakettia varten:

STEP-SUKAT
Lanka: Austermann Step 6 105g
Puikot: 2.75mm


5 kommenttia:

  1. Selasin kirjaa Titityyssä, mutta en ostanut. En kyllä ole neulonut yhtään kaarrokepuseroa. Nyt lähinnä sukkia.

    VastaaPoista
  2. Olen syksyn mittaan seurannut Satu Rämöä koskevaa uutisointia ja katsonut muutamankin hänen haastattelunsa. Hienoa, että on saanut niin paljon julkisuutta. Hildur on luettu ja odotan innolla toista osaa. Neulekirja on tilauksessa kirjastosta. En usko ostavani, sillä en ole aivan vielä kaarrokeneuletasolla. Pysyn vielä sukissa, lapasissa ja huiveissa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä näitä herkkuja on nyt paljon tarjolla. Ihanalta näyttävät nämäkin mallit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania neulekirjoja on julkaistu tänä vuonna ihan hurja määrä. Melkein jo toivon, että uusia ei ilmestyisi näin kovaan tahtiin, sillä millään en ehdi neuloa niin paljon kuin haluaisin!

      Poista