sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Veera Välimäki: Raidat/Stripes

RAIDAT
Veera Välimäki
Laine Publishing Oy
(Arvostelukappale)

Lokakakuun lopussa tapahtui jotakin, mitä olen odottanut jo todella pitkään. Silloin nimittäin julkaistiin Veera Välimäen upea neulekirja nimeltä Raidat (engl. Stripes). Ensimmäinen ajatus oli, kun sain kirjan käteeni, että onpa tyylikäs ja paksu kirja! Ja kun kirjan sitten avasi, niin sisältö oli vieläkin upeampi kuin mitä osasin odottaa.

Ohjeita kirjassa on 20 ja melkein jokaisen tulen niistä jossakin vaiheessa neulomaan. Kyllikki-neuletakkiin valitsin varastostani jo langatkin. 


Varpu-huivi ja Anni-sukat pääsevät myös varmasti puikoille. Kirjassa on todella paljon kuvia kaikista malleista. Kuvat ovat kauniita ja taiteellisia, mutta niistä myös näkee kunnolla, millaisesta mallista on kyse. 

Kirjan alussa ja keskiosassa on tällaisia upeita kuva-aukeamia, joissa on lisää kuvia kaikista malleista. Yllä oleva Venny-neulepusero on saanut Ravelryssä kaikkein eniten tykkäyksiä, enkä yhtään ihmettele sitä! Raitojen ja pitsineuleen yhdistelmä on hurmaava.


Alli-huivin taidan toteuttaa ensimmäisenä. Langaksi valitsin Madelinetoshin langan.


Ida-pipo ja -tuubihuivi olisivat mukavia pikkutöitä. Nämä olisivat sopivia myös joululahjaksi.


Minna-huivissa on briossia, joten sen neulomiseen täytyy keskittyä hieman tarkemmin. Lopputulos on kyllä niin kaunis, että kyllä tämänkin tekemiseen täytyy perehtyä.

Olen nyt tutustunut kirjaan kahden viikon ajan ja en millään keksi, mitä tässä kirjassa olisi voinut tehdä toisin.

Tänään minua ilahdutti: Veera Välimäki on julkaissut aikaisemminkin kaksi kirjaa; Lankaleikki ja Huivileikki. Tämä uusi Raidat-kirja täydentää kivasti Veera-kokoelmaani.

4 kommenttia:

  1. Ostin heti Veeran kirjan, kun se ilmestyi. Olen aina pitänyt Veeran malleista ja niiden selkeydestä ja tietyllää tavalla arkkitehtoonisuudesta ( en oikein muulla sanalla osaa kuvata)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veeralla on ihan oma tyyli ja olen myös aina tykännyt hänen malleistaan.

      Poista