lauantai 9. marraskuuta 2019

Pinkkiraitasukat

PINKKIRAITASUKAT
Lanka: Novita Nalle yht. 80g
Puikot: 2.75mm
Ostin kolmisen vuotta sitten käsinvärjättyä Nalle-lankaa. Aloittelin siitä sukkia, mutta neulos näytti mielestäni liian tummalta. Sitten keksin, että pinkki Nalle sopii hyvin kaveriksi ja niinpä sukista tulikin raitasukat.


Värit sointuvat toisiinsa todella hyvin. Valitettavasti pinkin värin kuvaaminen on aika haasteellista. Alemmassa kuvassa värit ovat lähellä totuutta. Vaikka raitasukkia on kiva ja helppo neuloa, niin yksi kömmähdys sattui näiden neulomisessa. Toisessa sukassa olin jättänyt pari kiilakavennusta tekemättä ja virheen huomasin vasta kärkikavennuksissa. Ei auttanut muu kuin purkaa sukka, sillä muuten toisesta sukasta olisi tullut paljon isompi.

Tänään minua ilahdutti: Syysmarkkinoilta ostin neulovan kissan, joka tarkkailee minua hyllyn reunalta.


Myös ensi viikon kädentaitomessut Tampereella ilahduttavat!

4 kommenttia:

  1. Tulipas kivan pirtsakat sukat! Mukava välillä noin päin, että "kuviollinen" lanka pohjana. Pitääkin kokeilla, sillä mulla on jemmassa ainakin pari kerää vastaavanlaista lankaa, jota en ole osannut yhdistää oikein mitenkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! En ajatellutkaan, että yleensä pohjavärinä on yksivärinen lanka.

      Poista
  2. Kivat sukat! Tampereen messut on ohjelmassa ja odotan innolla perjantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin mennyt mielelläni perjantaina, mutta nyt täytyy tyytyä lauantaihin.

      Poista