sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Gathering Stripes

GATHERING STRIPES
Lanka: Wollmeise Merino Superwash yht. 413g
Puikot: 3 ja 4mm
Ohje: Gathering Stripes by Veera Välimäki
Gatheing Stripes on Veera Välimäen suunnittelema pusero. Alkuperäinen ohje taisi olla lapsille, mutta sitten hän teki siitä myös aikuisten version. Jokin aika sitten taisi ilmestyä myös versio, joka on suunniteltu erityisesti miehille.


Aloitin puseron viime vuoden tammikuussa ja se edistyi todella nopeasti, kunnes tuli hihojen vuoro. Minulle on näköjään muodostunut jonkinlainen hihaongelma! Toisen sukan syndroomasta en onneksi kärsi, mutta hihojen neulominen ei ole kivaa. Magic loopiakin olen kokeillut, mutta sukkapuikot tuntuvat sittenkin kotoisemmilta. No, joulukuussa sain hihat kuitenkin lopulta neulottua.



Pusero on erittäin yksinkertainen malliltaan, mutta kaulus antaa siihen kivaa ilmeikkyyttä. Myös Wollmeisen ihana lanka pääsee oikeuksiinsa tällaisessa sileässä neuleessa. Päävärinä minulla oli Magnolie Dark ja raitaväri oli jokin kokeiluväri, jolle ei ollut erityistä nimeä.



Neuleessa on hauskasti käytetty hihansuiden ja helman sisäpuolella tuota raitaväriä. Eihän se paljon sieltä näy, mutta kaksinkertainen neulos tuo jämäkkyyttä reunoihin.


Olen tyytyväinen, että taas sain vaatekaappiini ohuen jokapäiväiseen käyttöön sopivan neuleen. Wollmeise ja Välimäki tuntuvat sopivan hyvin yhteen. Plain and Simple -neuleessa on sama yhdistelmä ja se on varmasti vaate, jota käytän kaikkein eniten.

Tänään minua ilahdutti: Atzaleaa lukuunottamatta kaikki joulukukat alkavat olla kuolleita. Onneksi kuivakukista on iloa pitkään:


Sekin ilahduttaa, että meillä on niin ihanat naapurit! Perjantaina kun lähdin töihin, en ehtinyt kolaamaan lunta, jota oli tullut aika reippaasti. Iltapäivällä kaikki lumet oli luotu siisteihin kasoihin. Kiitos naapurit!

7 kommenttia:

  1. Kivoja yksityiskohtia. Miusta tuntuu et just ne hyvin suunnitellut pikkujutut tekee Veeran ohjeista niin miellyttäviä neuloa

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, että kaikki rakkaimmat ja käyttökelpoisimmat vaatteet ovat juuri tuollaisia: yksinkertaisia ja selkeälinjaisia, mutta sitten niistä löytyy joku jippo tai pari, joka tekee vaatteesta yksilöllisen. Mun tulee helposti valittua neuleisiin vähän liikaa niitä jippoja ja liian vähän yksinkertaisuutta ja selkeälinjaisuutta. Taidanpa laittaa muistiin tämän ohjeen!

    VastaaPoista
  3. Kaunis! Yksinkertaiset ohuet neulepuserot jollakin pikkujujulla on kyllä kaikkein parhaita :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva paita! Näitä ohuita puseroita pitäisi jaksaa neuloa omaan kaappiin lisää.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa uuteen blogiini!
    http://annintanninelamaa3.blogspot.fi/2016/12/miksi-arvonta.html

    VastaaPoista