sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Joji & Veera

Ei varmaan kovin monelta neulojalta ole jäänyt huomaamatta, että Veera Välimäki ja Joji Locatelli julkaisivat vähän aikaa sitten kolmannen Interpretations Vol. 3 neulekokoelman. Tykkäsin kovasti kahdesta ensimmäisestäkin kokoelmasta, mutta tässä uusimmassa oli niin monta kivaa ohjetta, että ostin koko opuksen sähköisenä versiona. Nythän olisi mahdollista saada kirjat myös painettuna, mutta hätähousuna en jaksanut odottaa niin kauan.

Koska vuoden teemana on Arvosta lankakaappisi aarteita, niin aloin kaivella lankalaatikoitani.




Aikamoisia aarteita niistä löytyikin ja mikä kaikkein parasta; löysin langat neljään Veeran ja Jojin suunnittelemaan neuleeseen!


Puikoille pääsi jo Veeran suunnittelema Be Kind -huivi. Ohutta villanlankaa tähän alun perin ajattelin, mutta mökiltä löytyi hyvin marinoitunutta Dropsin Safran lankaa. Se on puuvillaa, mutta melko pehmeää sellaista. Värivaihtoehtoja olisi ollut useampikin, mutta valitsin luonnonvalkoisen.


Joji Locatellin suunnittelemat mallit ovat miellyttäneet minua jo pitkään, mutta jostain syystä en ole neulonut yhtään hänen ohjettaan. Nyt minulla on kuitenkin jo langat valittuna Expressive-huiviin.


Ravelryssa kokoelman suosituin malli näyttää olevan Veeran Breathing Space. Tähän valitsin Wollmeisen ja Araucanian langat. Pinkki on aika ärhäkkä, mutta ehkäpä se tällaisessa raitajutussa toimii.


Heartfelt-villatakki on myös Veeran käsialaa. Aion tehdä sen Alpaca Silk -langasta, joka on osittain purkulankaa tuhoon tuomitusta neulepuserosta.

Minulla ei ole minkäänlaista aikataulua näiden toteuttamiseen. On kuitenkin kiva, kun langat on valmiiksi valittu. Neuleinspiraatio voi nimittäin yllättää milloin vain ja silloin on päästävä heti neulomaan! Itse asiassa tästä operaatiosta innostuneena, ajattelin tehdä enmmänkin tällaisia "neulepaketteja" omistamistani ohjeista ja langoista. Tällä tavoin lankakaapin aarteet eivät pääse unohtumaan.

Tänään minua ilahdutti: Vaikka yhä enemmän olen siirtynyt neulomaan netistä löytämiäni ohjeita, niin kyllähän lehtiäkin on kiva selailla. Mieheni toi taas Amerikan työreissultaan tällaisia ihanuuksia:

6 kommenttia:

  1. Samoin iski minuun tuo kokoelma ja Breathing Space onkin jo puikoilla. :-)

    VastaaPoista
  2. Tämä kokoelma onkin ihan uusi juttu minulle eli kovasti kiitos vinnkistä:)
    Sinulta onkin löytynyt melkoisia aarteita lankakätköistä!

    VastaaPoista
  3. Hyvälle näyttää! Kauniita värejä ja hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty:)

    VastaaPoista
  4. Tuo neulepaketti-ideasi on loistava. Voisi aina samantien, kun löytää kivan mallin, varata langat siihen ohjeen kanssa sivuun. Minulta kun tuppaa unohtumaan, että missä se ja se malli olikaan, jonka halusin tehdä.

    VastaaPoista
  5. Ihanat langat!! Tilatko Wollmeise suoraan Saksasta???

    VastaaPoista
  6. Joo, suoraan Saksasta. Tosin tilaamisesta on kulunut jo monta vuotta.

    VastaaPoista