sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Esittelyssä kaksi iloista virkkauskirjaa

Moreenilta on tänä vuonna ilmestynyt kaksi varsin ihastuttavaa virkkauskirjaa.


Kirjojen kannet ovat niin iloisen värikkäät, että näitä kirjoja on pakko tutkia hieman tarkemmin.

Iloa virkkaukseen
30 värikästä virkkausohjetta
toim. Marinke Slump
Moreeni
Iloa virkkaukseen (engl. Boho Crochet) on kymmenen eri bloggaajan ja käsityöharrastajan yhteisteos. Kirjan teemana on 60- ja 70-lukujen boheemi tunnelma. Ohjeita on 30 ja ne on jaoteltu kahteen kategoriaan; virkattua kotiin ja virkattua muotia.




Yllä olevat peitot olisi kiva joskus toteuttaa. Ja kyllä nämä tyynytkin kelpaisivat:


Kaikkein hauskin kotiin virkattava juttu on Mandala-tuolinpäällinen:


Tänä vuonna voisi joulukuuseen virkata muutaman joulupallonkin:


Virkattua muotia -osiossa on 12 ohjetta. Sana "muoti" on hieman harhaanjohtava, sillä täältä löytyy mm. erilaisia pussukoita.



Kämmekkäät eivät kovin kummoista ohjetta kaipaa, mutta monet kirjan malleista toimivatkin lähinnä inspiraatiolähteenä.


Kirjassa olevien mallien vaikeustaso on merkityy tähdillä (1-4), joten myös aloittelijan on helppo löytää itselleen sopiva ohje.

Toinen kirjoista on erikoistunut siksakvirkkaukseen.

100 ideaa siksakvirkkaukseen
50 virkkausmallia+50 väriyhdistelmää
Leonie Morgan
Moreeni
100 ideaa siksakvirkkaukseen (engl. 100 Colourful Ripple Stitches to Crochet) on ilmestynyt englanniksi vuonna 2014. Kirjoittaja Leonie Morgan on Walesissa asuva freelancerina toimiva virkkaussuunnittelija. Esipuheessa hän sanoo näin: "Siksak- eli aaltovirkkaustöiden loistava puoli on, että voit käyttää niihin muista töistä tähteeksi jääneitä lankoja, rakenteeltaan erilaisia lankoja ja minkä tahansa värisiä lankoja hyvänsä. Ja mikä parasta: vältät tylsän kokoamisvaiheen kokonaan!"

Enpä ole ennen tullut edes ajatelleeksi, kuinka monta erilaista siksak-mallia on olemassa. Tässä muutama esimerkki:





Torkkupeittojen lisäksi malleja voi käyttää mm. huiveissa, laukuissa, tyynyissä ja vaatteissa.




Kaiken kaikkiaan ihan huippukirjoja kummatkin!

Tänään minua ilahdutti: Tänään on loman viimeinen päivä, eikä minua edes harmita huominen työpäivä!

6 kommenttia:

  1. Nämä kirjat vaikuttavat oikeasti antoisilta, täytyy ne katsastaa. Moni virkkauskirja on ollut kaunis päältä mutta sisältä aika tyhjiä.

    VastaaPoista
  2. Ihania kirjoja värikkäine kuvineen! Tässähän meinaa taas virkkuukärpänen puraista:)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana toi pallopeitto! Pitäisköhän tehdä joskus...?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kirjavinkkauksesta! Varasin kirjastosta tuon Iloa virkkaukseen-kirjan. Täytyy tutkia se ja sitten laittaa joululahjatoiveeksi.

    VastaaPoista