sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pilkulliset matkamuistosukat

Matkoilla minulla on tapana etsiä paikalliset lankakaupat ja tietysti niissä tulee myös tehtyä ostoksia. Luulenpa, että aika moni neuloja toimii näin. Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että tämä tapa on vallan mainio, sillä vaikka minulla on yleensä huono muisti, niin lankojen ostopaikat muistan kirkkaasti. Niinpä lankakerä on vallan mainio matkamuisto!

JUNASUKAT
Lanka: Regia 4-fädig 28g
Puikot: 2.5mm
Ohje: Junasukat
Näiden junasukkien lanka on hyvä esimerkki matkamuistosta. Olen ostanut sen Saksasta Rostockista monta vuotta sitten. Matkustimme sinne laivalla Hangosta. Valitettavasti tuollaista reittiä ei ole enää olemassakaan.


Pilkullinen lanka sopii mielestäni erinomaisesti vauvaneuleisiin. Lankaa on vielä jäljellä, joten siitä voisi tehdä vielä myssynkin.


Sukat pääsivät vielä yhteiskuvaan uuden pöllön kanssa.

Tänään minua ilahdutti: Melko säännöllisesti postauksissani on ollut mukana kirjavinkkejä. Ilahduin kovasti, kun olen saanut viestejä lukijoiltani, että niistä on ollut iloa ja että niiden avulla on löytynyt kivoja lukuelämyksiä. Aion siis jatkossakin jakaa kokemuksiani kirjamaailmasta.

4 kommenttia:

  1. Söötit sukat! Ja on se tavallaan aika kummallista, että sitä muistaa mistä mikin lankakerä on ostettu, vaikka niitä lankoja olis miten paljon tahansa...!

    VastaaPoista
  2. Junasukat vaan on niin söpöt ja tuo pöllö on myös ihana.

    VastaaPoista
  3. Lankaostos on mitä parahin matkamuisto :). Suloiset pilkkujen kruunaamat sukat! Oma ja monen, monen muun toive on, että jatkat sekä lukukokemusten jakamista että Tänään minua ilahdutti -osiota ihanaisten käsitöiden ohella :).
    Ps. toivottavasti bittiavaruus ei tee minulle nyt tepposia kuten viimeksi - anteeksi että sotkin blogisi kommenttiosiota.

    VastaaPoista
  4. Tosiaan,mikä sen parempi matkamuisto kuin langat:) Minustakin juuri tuo lanka sopii ihanasti vauvaneuleisiin. Taas komea pöllö.

    VastaaPoista