torstai 10. tammikuuta 2013

Voidetta ja kirjoja

Neulojan kädet joutuvat koville etenkin näin talviaikaan. Itse olen kokeillut monia käsivoiteita ihon kuivuuteen, mutta hyvän voiteen löytäminen ei ole ihan helppoa. Body Shopissa käydessäni muistin, että siellä myydään hamppuvoidetta, jota aika moni on kehunut.


Itse putkilo oli jo houkuttelevan näköinen ja voidetta kokeiltuani, olin samaa mieltä kehujien kanssa. Loistava tuote! Voide imeytyy nopeasti ja se pitää kädet pehmeinä koko päivän. Kaiken lisäksi tuoksu on mielestäni ihana. Suosittelen siis lämpimästi, jos kärsit ihon kuivuudesta.

Joulu on todellakin jo ohi, mutta sain kuitenkin vielä lahjan. Meillä oli vieraita, jotka olivat käyneet Lontoossa. Tuliaisiksi sain tällaisen kirjan:


Eipä neulojalle voisi kyllä täydellisempää tuliaista keksiä! Nyt voin neuloa esimerkiksi ikioman Tower Bridgen.




Etukannen sisäpuolella oli jopa tarvikkeet lontoolaisen pulun tekemiseen.


Päivän kirjavinkki: Saksalainen rakastaja, Roman Schatz


Roman Schatzin kirja koostuu kolumneista, jotka on julkaistu Me Naisissa ja Iltalehdessä. Luen iltaisin yleensä vain noin puoli tuntia ennen nukahtamista ja silloin lyhyet kolumnit ovat mainioita. Schatz on parhaimmillaan huumoripitoisissa teksteissä, joissa hän tekee huomioita meistä suomalaisista. Hän osaa kirjoittaa myös varsin kriittisesti oman mansa eli Saksan kummallisuuksista. Kokoelmaan mahtuu toki niitäkin tekstejä, joista en ollut erityisen innostunut.

Tänään minua ilahdutti: Edellisen postauksen peitto on saanut hurjasti kehuja. Kiitos kaikille kommentoijille!

6 kommenttia:

  1. Minäkin tilasin tuota kokeeksi. Meilläkin kärsitään kuivista käsistä:) Onneksi Bodyshopilla on nykyään myös verkkokauppa.

    VastaaPoista
  2. Ihana Lontoo neulekirja.Hauskan näköisiä nuo kannen pikku tyypit :)

    VastaaPoista
  3. Hillitön tuo tuliaiskirja!:D Ja kiitos voidevinkistä! Ja peitoasi kehun minäkin, värit ovat upeat.

    VastaaPoista
  4. Järkyttävän ihana tuo kirja.

    Tuo voide kuulostaa mielenkiintoiselta. Minä olen nyt neulonut ja virkannut, minun kynsinauhat "lohkeilee". Pitääpä kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Minulla on haaste sinulle blogissani:)

    VastaaPoista
  6. hei! minulla on pieni ongelma. Sukkieni varsi on löysä. Olen yrittänyt neuloa pienimmällä puikko koolla ja silti aloituksesta tulee löysä. Mitä voin tehdä? Auttakaa nyt joku.

    VastaaPoista