sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Dublinin tuliaisia

Aina ennen matkalle lähtöä minun on tarkistettava netistä, että missä kyseisen kohteen lankakaupat sijaitsevat. Onneksi tein tämän tutkimustyön tälläkin kertaa, sillä Dublinissa ei vahingossa osunut lankakauppaa kohdalle. Myöskään tavarataloista en löytänyt lankaosastoja. Tyttäreni ei valitettavasti ole mikään suuri lankafani, joten armahdin hänet ja kävimme vain yhdessä lankakaupassa.



"This is Knit" sijaitsi viehättävässä ostoskeskuksessa. Kyllä vain, ostoskeskuskin voi olla viehättävä, jos se on rakennettu 300 vuotta vanhaan rakennukseen!


Onneksi putiikki oli avoinna, sillä muuten olisi tullut itku.


Kauppa oli oikein viehättävä sisältäkin ja valikoima oli melko runsas. Kuvassa näkyy vain pieni osa kaupan langoista. Olisin kuvannut enemmänkin, mutta en sitten kehdannutkaan. Fiksu olisi tietysti kysynyt heti luvan kuvaamiseen...


Yläkerrassa oli tuoleja ja sohvia ohjeiden tutkimista varten. Vaikka kauppa oli kiva, niin minun oli erittäin vaikea keksiä mitään ostettavaa. Luit aivan oikein! Lopulta päätin ostaa jotakin irlantilaista lankaa ja tällaiset vyyhdin sujahtivat pussiin:



Tänään minua ilahdutti: Postilaatikkoon ilmestyy kaikenlaisia lehtimainoksia. Aina joskus niiden mukana on jokin tavara. Aika usein mukana on kynä, joka ei välttämättä edes toimi. Tällä kerralla mukana oli huovasta tehty avaimenperä. Tämä oli mielestäni oikein kiva lahjus. Tosin en kyllä enää muista, minkä lehtimainoksen mukana se tuli, joten lehtiyhtiö ei saanut toivottua tilausta. Postikorttihyllyllä minua ilhdutti myös neuleaiheinen Muumi-joulukortti.


8 kommenttia:

  1. Minulla on sama avaimenperä ja tykkäsin myös. Tuo kortti taitaa väkisinkin ängetä ostoslistalleni. Hyvää viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. Kauniin väristä lankaa. Kiva nähdä mitä noista teet :)

    VastaaPoista
  3. Minä ihmettelin kovasti, että kun esim. Kilkennyyn mentäessä lampaita oli ihan joka paikassa, että missä niiden villa on... Ei ainakaan langoiksi jalostettuina paikallisissa kaupoissa. Se oli harmillinen yllätys.

    Olen etsinyt ja kysellyt neulovaa Muumimammaa useista kaupoista korttina tai vihkona tms., ja tuohon en ole vielä törmännyt (enkä siis mihinkään muuhunkaan kuin figuuriin). Eli nyt on ihan pakko tuo etsiä kaupoista käsiini :)))) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Juu. Kyseisestä lankakaupasta mun mukaan lähti matkalaukullinen lankaa viime pääsiäisenä. Näin neulovan muumimamma-pyyhkeitä ja muita juttuja Porvoon TeeTee shopissa.

    VastaaPoista
  5. Kaunista lankaa nappasit mukaasi.

    VastaaPoista
  6. Kaunista lankaa nappasit mukaasi.

    VastaaPoista
  7. Sain samaisen huopalahjuksen ja panin sen uusiokäyttöön...:) Tontut tarvitsevat lempeitä sydämiä välittääkseen lämpöä ihmismieliin♥ http://marleepic.blogspot.fi/2012/10/tonttuilua.html

    VastaaPoista