sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Nopeasti valmista

Maanantaina piipahdin lankakaupassa. Ostin Dropsin Big Fabelia, jota en ole koskaan aikaisemmin kokeillut. Tavallisesti uusille langoille käy niin, että ensin ihailen niitä tuossa pöydälläni ja kun olen tilastoinut ne hienoon excel-taulukkooni, niin ne joutuvat kaappiin muiden lajitovereidensa joukkoon. Puikoille/koukulle ne pääsevät sitten joskus. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että langat oli kulutettu loppuun jo perjantaihin mennessä ja tällaisen uuden olomuodon ne saivat:

KETJUSILMUKKAHUIVI
Lanka: Drops Big Fabel 184g
Koukku: 4mm
Ohje: Ulla 1/08

Ohje pisti silmääni jo ilmestyessään muutama vuosi sitten. Ravelryssa seikkailtuani tämä tupsahti taas eteeni ja Big Fabel tuntui juuri sopivalta langalta virkkaustyöhön. Huivi valmistui uskomattoman nopeasti, koska sen tekemistä ei kertakaikkiaan voinut lopettaa! Luultavasti teen toisenkin huivin samalla ohjeella. Oikeastaan ainut kurja vaihe oli langanpätkien päättely noiden hapsujen sisälle.


Tänään minua ilahdutti: Mulla on nimipäivät myöhemmin tässä kuussa. Jotta varmasti saan sellaisen lahjan kuin haluan, niin poikkesin Marimekko-kauppaan. Tätä kuosia en voi vastustaa! En ole hääppöinen kokki, mutta tällä essulla luulisi olevan motivoiva vaikutus noihin kokkauksiin.




12 kommenttia:

  1. Tosi kiva huivi. Hieno essu myös :)

    VastaaPoista
  2. Kiva huivi ja aivan ihana essu :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen huivi! Ja tuo essu on mainio!!

    VastaaPoista
  4. Huivi on mainio ja essu myös. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
  5. Kiva huivi ja ihana essu. Essun kankaasta voisi ommella patalappuja! Näin kerran jollain messuilla samalla periaatteella ohuemmasta langasta virkatun pikkujakun. Taisi taas inspiraatio iskeä, kun blogiisi piipahdin!

    VastaaPoista
  6. On huivikin kaunis mutta tuo essu . . Se on huippu, en ole nähnytkään tuommoista.

    VastaaPoista
  7. Siinä on essu minun makuuni, nams:)

    VastaaPoista
  8. Ihana huivi ja essu. Kivaa tuo essun kangas.

    VastaaPoista
  9. Kiva huivi.
    Tuo essu on minun mielleni, vaikka ruuanlaittotaitoni on surkea.
    Löytyisköhän täältä Marimekon tuotteita myyvästä liikkeestä?

    VastaaPoista