Kaksi kauluria olen tehnyt jo aikaisemmin Novitan Viivi-langasta ja pitihän se kolmaskin sitten vielä tehdä. Tällä kerralla sentään vaihdoin ohjetta.
| SIKSAK-TUUBI Lanka: Novita Viivi 127g Puikot: 6mm Ohje: Me-lehti 9/2012 |
Siksak-kuvio tuntuu tänä syksynä olevan muotia. Aikaisemmin en ole ollut siihen erityisen ihastunut, mutta kummasti silmä aina tottuu vallalla olevaan trendiin. Kauluria oli tosi kiva tehdä ja edelleen olen sitä mieltä, että Viivi-lanka on miellyttävän tuntuista.
Siihen en puolestaan ole kovin tyytyväinen, että kauluri jotenkin löpsöttää. Ehkäpä se kuitenkin kuuluu asiaan.
Päivän kirjavinkki: Rajanaapuri, Roope Lipasti
Roope Lipasti on varmaan aika monelle tuttu pakinoitsija Kotivinkki-lehdestä. Mielestäni hänen tekstinsä ovatkin lehden parasta antia. Miten jollakin voikin olla taito kertoa aivan tavallisista perhe-elämän tapahtumista niin hauskasti! Rajanaapuri-kirjassakin on monta hauskaa kohtaa, mutta itse tarina jää hieman vaisuksi. Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin rentouttavaa luettavaa.
Tänään minua ilahdutti: Kirjainten virrassa- blogissa minulla kävi hyvä tuuri ja voitin 30 euron lahjakortin Adlibrikseen. Olen viime aikoina tehnyt runsaasti kirjaostoksia, joten minun piti aika tarkkaa miettiä, että mihin lahjakorttini käytän. Lopulta päädyin yhteen neulekirjaan ja sen lisäksi sain vielä kaksi pokkaria. Ihana palkinto, joten kiitos vielä kerran!