tiistai 16. lokakuuta 2018

Miia Laakso: #miundesign

#MIUNDESIGN
Ideoi, suunnittele, neulo ja virkkaa
Miia Laakso
Gummerus
(Arvostelukappale)
Miia Laakson #miundesign kiinnosti minua kovasti, koska olen neulojana aika lailla ohjeiden orja. Osaisin varmasti soveltaa ohjeita ja ehkäpä jopa tehdä oman ohjeen, mutta jotenkin vain uskallus puuttuu. Tuntuu, että tämä kirja tulee kuin tilauksesta minunlaiselleni neulojalle.


Jokaisessa luvussa esitellään yksi lankatekniikka ja suunnitellaan oma työ. Neulontaosuudesta löytyvät mm. seuraavat luvut: #miunmyssy, #miunhuppu, #miunbriossi ja #miunyläosa. Oman suunnittelun lisäksi kirjassa on runsaasti myös valmiita ohjeita.


Esimerkiksi pipon suunnittelu alkaa joustinneulepinnan valitsemisella. Sitten valitaan pintaneule ja myssyn malli. Kaikkeen tähän kirjasta löytyy runsaasti vinkkejä.


Tällaisen briossikaulurin haluaisin neuloa!


Tässä puolestaan esimerkkejä kauluksen valinnasta.



Virkkausosio jakautuu seuraaviin lukuihin: #miunympyrä, #miunneliö, #miunpussukka, #miunveska ja #miunlätsä.

Tämä neulekirja on perusteos, josta on taatusti iloa pitkään. Vielä en ole ruvennut suunnittelemaan mitään, mutta kovasti jo innostaisi suunnitella ihan oma pipomalli.

Tänään minua ilahdutti: Syysloma!

3 kommenttia:

  1. SElasin tätä kirjaa kaupassa ja päätin, että ostan myöhemmn.

    VastaaPoista
  2. Oi että, oppisko tuolla suunnittelemaan omia briossipipoja...? Pitääpä varata tuo kirjastosta ja tutkia paremmin!

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tämä kirja lukujonossa. Tuntuu, että tämän lukemiseen tarvitaankin enemmän aikaa ja olisi houkuttelevaa suunnitella jotain ihan itse.

    VastaaPoista