sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Raitakauluri

Ravelryssa silmiini on osunut useamman kerran Rayures-kauluri. En halunnut kuitenkaan ostaa ohjetta, koska kaulurihan on käytännössä pitkä putkilo, joka ommellaan päistään yhteen. Niinpä tein siitä oman version.

RAITAKAULURI
Lanka: Lang Yarns Mille Colori Socks&Lace 100g, Novita Tico Tico 92g, Schoppelwolle Zauberball 5g
Puikot: 4mm
Ohje: sovellettu Rayures by Amy Miller


Loin 115 silmukkaa ja neuloin kummallakin värillä neljä kerrosta. Kun pituus oli sopiva, päättelin silmukat ja ompelin putkilon päät yhteen.


Kun Mille Colori loppui, tein vielä Zauberballilla kaksi raitaa. Tähän malliin sopii erityisen hyvin tällainen liukuvärjätty lanka. Tykkään lopputuloksesta ja valitettavasti sille tuntuu olevan vielä käyttöäkin, sillä ulkona on todella kylmä. Kaiken kukkuraksi aina välillä satelee luntakin!

Päivän kirjavinkki: Hammaskeiju, Eve Hietamies


Eve Hietamiehen Hammaskeiju on yksi niistä kirjoista, joita olen malttamattomana odottanut jo pitkään. Ihastuin Pasasen perheeseen jo lukiessani Yösyttöä ja Tarhapäivää. Tässä kolmannessa ja samalla valitettavasti viimeisessä osassa lukija pääsee seuraamaan Paavon koulunkäynnin aloitusta. Ihan helppoa se ei ole pojalle eikä isällekään. Välillä lukija saa nauraa vedet silmissä ja välillä käsitellään hyvinkin vakavia asioita. Jos et ole näihin kirjoihin vielä tutustunut, niin suosittelen lämpimästi.

Tänään minua ilahdutti: Sain Prymiltä yllätyspostia torstaina.


Paketissa oli Prymin Ergonomics uutuussukkapuikot ja Regian kauniin sinistä Irland Color -lankaa. Rupesin heti neulomaan sukkia ja ainakin näin aluksi puikot vaikuttavat yllättävn hyviltä ollakseen muovipuikot. Etenkin puikon pisaramainen pää on todella kätevä.

2 kommenttia:

  1. Nätti ja ihanan pirtsakka huivi!

    VastaaPoista
  2. Ihailen kovasti kauluriasi ja edellisen postauksen kaunista huivia. Inspiroiduin.

    VastaaPoista