maanantai 12. joulukuuta 2016

Peruspipo

Kyselin pojaltani toivekkaana, että tarviiko hän jotakin neulottua. Vastaukseksi sain, että ohut pipo olisi tarpeen, koska edellinen on jo kulunut. Onnellisena kaivoin heti puikot esille ja rupesin neulomaan hänelle pipoa.

HARRY
Lanka: Novita Venla ja käsinvärjätty ohut sukkalanka yht. 31g
Puikot: 3.5mm
Ohje: Harry

Malliksi valikoitui jälleen kerran hyväksi todettu Dropsin Harry-pipo. Musta lanka on Novitan Venlaa, jota neuloin nyt ensimmäistä kertaa. Neuletuntuma on oikein miellyttävä. Kirjava lanka on käsinvärjättyä sukkalankaa, jota olen ostanut monta vuotta sitten.


Yleensä kun teen pipoja, niin ongelmana on, että ne ovat hieman liian lyhyitä, jolloin korvat eivät kunnolla peity. Tällä kerralla taisi kuitenkin käydä niin, että piposta tuli vähän liiankin pitkä!



Toivottavasti se pääsee kuitenkin käyttöön.

Tänään minua ilahdutti: Meidän kaupunkiin on avattu tämän kuun alussa uusi lankakauppa, joka on samalla kahvila! Olen jo pari kertaa käynyt siellä katselemassa ja mm. tällainen ihanuus tarttui mukaan:


4 kommenttia: